Kuvagalleria: Unelmia jahtaamassa
Mitä seuraa, kun noin tuhannen nuoren joukko päästetään valloilleen kauniina toukokuisena kevätpäivänä Espoossa ja tarjotaan heille kymmenittäin erilaisia työpajoja, joihin he voivat osallistua oppiakseen jotakin uutta itsestään ja tulevaisuuden unelmistaan? Ainakin paljon uusia kokemuksia ja kohtaamisia, melua ja naurua. Toivottavasti myös uusia ideoita ja oivalluksia omasta itsestä.
Alma Media osallistui helatorstain aattona pääyhteistyökumppaninsa Lasten ja nuorten säätiön sekä verkkoyhtiö Nokian järjestämään Unelmafoorumiin, missä joukko yrityksiä ja muita toimijoita pääsi kohtaamaan eri puolilta Suomea tulleita yläkoululaisia. Foorumiin saapuneet nuoret tulivat kouluista, joissa Lasten ja nuorten säätiön lähettiläinä toimivat seitsemän tunnettua suomalaistähteä, heidän joukossaan muun muassa Pete Parkkonen, Krista Kosonen, Tommy Lindgren ja Jannika B, olivat vierailleet edeltävän vuoden aikana.
Alman työpajassa nuorille tarjottiin tehoisku siitä, miten teknologinen kehitys näyttää muuttavan mediatalojen arkea. Lopuksi nuoret saivat vielä kokeilla itse kännykkävideohaastattelujen tekoa – eivätkä haastateltavat olleetkaan aivan tuntemattomimmasta päästä!
Katso päivän tunnelmia
![Unelmafoorumi_9 unelmafoorumi_9](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_9.jpg)
Dreams Unelmafoorumi järjestettiin Espoossa Nokian kampusalueella 24. toukokuuta 2017.
![Unelmafoorumi_1 unelmafoorumi_1](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_1.jpg)
Tapahtumaan osallistui noin 1000 yläkouluikäistä nuorta.
![Unelmafoorumi_6 unelmafoorumi_6](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_6.jpg)
Alman myyntipäällikkö Juulia Salonen kertoo työstään Almalla.
![Unelmafoorumi_2 unelmafoorumi_2](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_2.jpg)
Alman työpajassa nuoret pääsivät kokeilemaan toimittajan työtä ja lyhyen videohaastettelun tekoa.
![Unelmafoorumi_8 unelmafoorumi_8](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_8.jpg)
Ennen haastattelua mietittiin haastateltavalle sopivat kysymykset.
![Unelmafoorumi_5 unelmafoorumi_5](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_5.jpg)
Tässä haastattelussa Krista Kosonen.
![Unelmafoorumi_3 unelmafoorumi_3](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_3.jpg)
Pojat esittivät kiperiä kysymyksiä haastateltavalleen, Tommy Lindgrenille.
![Unelmafoorumi_4 unelmafoorumi_4](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_4.jpg)
Mistä nuoret unelmoivat?
![Unelmafoorumi_7 unelmafoorumi_7](https://www.almamedia.fi/wp-content/uploads/2021/04/unelmafoorumi_7.jpg)
Almalla Iltalehdessä työskentelevän Web Developerin, Jonin, työt kiinnostivat nuoria.
Lue lisää Lasten ja nuorten säätiön toiminnasta ja osallistu heidän toimintansa tukemiseen lahjoittamalla säätiön lähettiläinä toimivien tähtien virtuaalilippaisiin.
Päivämäärä: 26.5.2017, 14:15
Uutisen tyyppi: Uutinen
Teema: Tapahtumat
Teksti: Kirsi Hantula
Kuvat: Rauno Heinonen