Alma Brand Studio
Luomme tarinoistasi menestystarinoita
Laadukasta, luovaa ja vaikuttavaa sisältömarkkinointia
Melun ja kiireen keskellä juuri oikeiden ihmisten huomion saaminen ei aina ole helppoa. Mutta juuri siinä me voimme auttaa.
Alma Brand Studiossa suunnittelemme ja toteutamme vaikuttavaa ja tuloksellista sisältömarkkinointia liiketoimintasi kasvun tueksi. Käsissämme syntyy sisältömarkkinoinnin kaikki vaiheet luovasta ideasta tuotantoon, jakeluun oikeille kohderyhmille ja vaikuttavuuden mittaamiseen.
Laatu, luovuus ja data ohjaavat kaikkea tekemistämme.
Tavoita heidät, joilla on merkitystä
Mediatalona tiedämme, miten puheenaiheita luodaan, miten tarinoilla liikutetaan ja miten aiheet muotoutuvat kiinnostaviksi näkökulmiksi.
Autamme sinua tavoittamaan juuri heidät, joille tarinallasi on merkitystä. Ne samat, joilla on merkitystä yrityksellesi. Kauttamme tavoitat suomalaiset kuluttajat, asiantuntijat ja päättäjät sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.



























Lähde kanssamme tutkimusmatkalle sisältömarkkinointiin.
Sinä tiedät, mikä tarina on kerrottava – meidän tehtävämme on kertoa se kiinnostavasti ja vaikuttavasti.
Palvelumme
Kuljemme kanssasi koko matkan strategiasta konseptiin, tuotannosta jakeluun ja vaikuttavuuden mittaamiseen
Sisältömarkkinointi on yrityksellesi tärkeiden asioiden kertomista niin houkuttelevasti, että asiakkaasi kiinnostuvat ja käyttävät aikaansa viestisi parissa. Tavoitteenasi voi olla esimerkiksi ajatusjohtajuuden rakentaminen, mielikuvan muuttaminen tai verkkokaupan myynnin kasvattaminen. Olennaista on, että tavoitteet on mietitty ja sisällöt suunnitellaan tukemaan niitä.
Tarjoamme ratkaisuja sekä kampanjalähtöiseen että pidempiaikaiseen sisältömarkkinointiin.
Luovat konseptit, juuri oikeaa kohderyhmää puhuttelevat näkökulmat ja visuaalinen tarinankerronta pitää huolen siitä, että sisältö yllättää, koukuttaa ja jää mieleen.
Luovat konseptit, juuri oikeaa kohderyhmää puhuttelevat näkökulmat ja visuaalinen tarinankerronta pitää huolen siitä, että sisältö yllättää, koukuttaa ja jää mieleen.
Caset
Näin teemme tarinastasi menestystarinan
Avia Real Estate, videotuotannot
Lähes kaikki Lentokentän kiinteistöjä hallinnoivan AVIA Real Estaten videot ovat Alma Brand Studion tuottamia.
AVIAn sanoin ”Materiaali on ollut poikkeuksetta erittäin ammattimaista!”
. . .
Bolt.works, videotuotannot
Kun asiakas sanoo, että haluaisi tehdä jotain aivan uutta ja erilaista, luovat tuottajat hihkuvat ilosta. Viime vuonna asiakkaamme Bolt.works mainitsi, että he haluaisivat oman televisiosarjan.
Meidän reaktiomme oli tietysti: ”Totta kai se onnistuu!”
. . .
Biozell, sisältömarkkinointikampanja
Tavoitteet asetettiin korkealle ja ne tuplattiin!
Case Pohjola Vakuutus
Tarinallisista videoista elämänmakuisia sisältöjä Pohjola Vakuutuksen markkinointiin.
Case Scania
Mediatalo tuntee yleisönsä ja osaa puhutella heitä. Asiakastarinoista kiinnostavia sisältöjä
Scanian markkinointiin.
Kuljemme kanssasi koko matkan strategiasta konseptiin, tuotannosta jakeluun ja vaikuttavuuden mittaamiseen.
Tekijät
Vaikuttavan sisällöntuotannon ja tuloksellisen markkinoinnin ammattilaiset oppainasi
Sisältömarkkinoinnin ammattilaisemme ovat journalistisen sisällöntuotannon, konseptoinnin, mediasuunnittelun, markkinointiviestinnän, designin ja liikkuvan kuvan pitkän linjan ammattilaisia.
Me huolehdimme, että projektisi suunnittelu ja tuotanto hoituu mutkitta ja aikataulussa. Laatu on meille kunnia-asia, sillä työskentelemme maan johtavien uutis- ja talousmedioiden kanssa.
Melun ja kiireen keskellä juuri oikeiden ihmisten huomion saaminen ei aina ole helppoa.
Lue lokikirjastamme miten se tehdään.
Blogi ja ajankohtaiset artikkelit
Tutustu meidän tarinoihimme ja havaintoihimme tutkimusmatkoilta sisältömarkkinoinnin viidakoissa

Yli miljoona suomalaista kuuntelee podcasteja – pitääkö teidän yritys ääntä?
BLOGI: Onerva Österberg

Valitsetko intuitiolla ammennetun luovuuden vai dataohjatun sisällöntuotannon?
BLOGI: Johanna Kerrman