citroen_kokla

Citroën Upgrade Festival - interaktiivinen mobiilikampanja

Lähtökohdat

Citroën satsasi 2015 koko kesän kestävään Upgrade Festival -kampanjaan, jonka kantavana ajatuksena oli uusien Citroën-mallien vähäinen kulutus ja kesän aikana kaupan päälle tarjottava varustepaketti. Malliston kärkiautot ovat erilaiset sekä eri kohderyhmiä puhuttelevia, mutta niiden viestit haluttiin kommunikoida yhdistetysti relevanteille kohderyhmille kesän aikana. Tavoitteena oli saavuttaa kesälaitumilla olevat potentiaaliset autonostosta kiinnostuneet ihmiset eri kohderyhmissä tehokkaasti ja sitouttavasti.

Luova ratkaisu

Alma Median analytiikan perusteella kuluttajat käyttävät kesällä huomattavasti enemmän mobiililaitteitaan ja heillä on lähtökohtaisesti enemmän vapaa-aikaa paneutuakseen mm. uuden auton hankintaan. Lähdimme suunnittelemaan ratkaisua, jossa voimme antaa Citroënin kohderyhmälle informaatiorikkaan mainoskokonaisuuden, eri kohderyhmiin Iltalehden relevanteissa ympäristöissä kohdennettuna. Samalla asiakkaan mainoksen parissa viettämä aika pyrittiin maksimoimaan ja vuorovaikutus haluttiin pitää mainoksen sisällä, eli mainoksen tavoite ei ollut ohjata käyttäjiä ulkopuoliselle sivustolle, vaan saada aikaan mahdollisimman saumaton selailukokemus.

Kampanja haluttiin yllämainituista syistä toteuttaa hyvin mobiiliin sopivaksi ja käyttäjää osallistavaksi. Tavoitteena oli toteuttaa monipuolinen mobiilimainos hyödyntäen nykyisten mobiililaitteiden tukemaa html5:sta, jonka avulla mainoksiin voidaan liittää muun muassa videota, animointia ja toiminnallisuuksia rikkomatta mobiilimainonnalle asetettuja bannerikohtaisia kilotavurajoja.

Mainosmuodoksi valikoitui bannerista laajeneva minisaitti, joka aukeaa sivuston varsinaisen sisällön päälle omana kokonaisuutenaan tarjoten käyttäjälle häiriöttömän ympäristön, jossa selata kuvia automalleista, tarkastella mallien teknisiä tietoja, katsoa esittelyvideoita ja löytää lähin jälleenmyyjä. Kokonaisuus lisäksi suunniteltiin niin, että käyttäjällä oli mahdollisuus tutustua kaikkiin kampanjaan kuuluviin automalleihin, huolimatta siitä minkä Citroënin mallin kautta hän oli mainosratkaisun pariin päätynyt.

TARKEMMAT TIEDOT

Linkki kilpailutyöhön 
http://m.iltalehti.fi/urheilu/?addemo=citroen

Asiakas 
Auto-Bon Oy – Citroën Suomi

Työn suunnittelusta vastanneet yritykset
Mainostoimisto: Planeetta10 

Työn tuotannosta vastanneet yritykset
Alman html5-työkalulla Alman oma luova tiimi

Mediatoimisto
OMD Finland

citroen_isokuva4

Toteutus

Aineistot; sekä huomion herättävä banneri että minisaitti, toteutettiin kokonaisuudessaan Alman tarjoamalla html5-työkalulla, jolla varmistettiin toimivuus kaikissa mobiililaitteissa. Banneriin lisättiin animointia huomioarvon lisäämiseksi ja selkeä call-to-action, jotta mahdollisimman moni siirtyisi minisaitille tutustumaan tarkemmin automalleihin. Käyttäjän aktivointi minisaitilla maksimoitiin tarjoamalla useita sisältöjä, jotka kiinnostavat auton hankintaa suunnittelevia, kuten selailtavia kuvagallerioita, tietoa teknisistä yksityiskohdista, autoplay-videoita ja mahdollisuus löytää lähin jälleenmyyjä. Ohjaavasta bannerimainonnasta toteutettiin kolme eri versiota, joista jokaisessa esiteltiin yksi automalli ja käyttäjä ohjattiin minisaitilla tämän automallin pariin. Kolme mainosaineistoa kohdennettiin Iltalehden eri osioihin sopivimman kohderyhmän mukaan:

  • Citroën C3, kohderyhmänä naiset = Iltalehden etusivu ja uutiset, Tyyli.com, Pippuri.fi ja Ilona
  • Citroën C4 Picasso, kohderyhmänä perheet = Iltalehden etusivu, uutiset, perhe ja asuminen sekä Pippuri.fi
  • Citroën C4 Cactus, kohderyhmänä rohkeat edelläkävijät = Iltalehden Viihde, urheilu ja Rakkaus&Seksi sekä Tyyli.com

Tulokset

Kampanjan tavoitteena oli saada käyttäjä viettämään mahdollisimman paljon aikaa mainoksen parissa ja saada mahdollisimman korkea vuorovaikutusaste minisaitilla. Kampanjan tulokset olivat kaikilla valituilla mittareilla loistavat:

  • Minisaitin vuorovaikutusaste oli 45,8%, joka on myös huomattavasti yli autoalan keskiarvon (12,9%). 45,8% klikanneista oli siis vuorovaikutuksessa minisaitin kanssa.
  • Banneria klikattiin 24 937 kertaa ja klikkiaste oli 1,06%. Tämä on reilusti yli mobiilin keskiarvon automainoksissa, keskiarvo on 0,80%.
  • Mainoksen parissa vietetty aika oli keskimäärin 11 sekuntia. Minisaitilla videot lähtivät käyntiin autoplayllä ja niitä katsottiin yhteensä 13 504 kertaa. Videoiden keskimääräinen katseluaika oli 10 sekuntia.