Alma Media > Mainostajalle > Näin kohdennat mainontaa auton hankintaa suunnitteleville
Autoilun data asuu meillä

Näin kohdennat mainontaa auton hankintaa suunnitteleville

Autoilun data asuu meillä! Tiedämme siis varsin tarkasti, millaisia autoja haetaan ja ostetaan, millaisia autoiluun liittyviä sisältöjä luetaan sekä millaiset kuluttajat ovat harkitsemassa auton hankintaa. Tämän monipuolisen datan perusteella olemme muodostaneet auton ostoaikeeseen perustuvia datasegmenttejä. Näiden datasegmenttien avulla digitaalista mainontaa voi kohdistaa kuluttajiin, jotka ovat jo lähellä auton ostopäätöstä.

Huhtikuun datasegmenttinä esittelemme auton hankintaa suunnittelevat kohderyhmät. Kevät onkin aikaa, jolloin autokuume iskee ja autoilijat ovat liikkeellä hankintoja tekemässä. Hyödyntämällä Alman keräämää auton ostoaiedataa on mahdollista kohdentaa mainontaa oikeille yleisöille juuri oikeaan aikaan ja oikeassa ostoputken vaiheessa.

Keräämme ostoaiedataa muun muassa verkkokäyttäytymisen perusteella omista digipalveluista – esimerkiksi autoilun markkinapaikoilta. Mainonnan kohdentamiseen käytetään aina vain dataa, joka täyttää tietosuojasääntelyn vaatimukset.

Lue myös aiemmat kuukauden datasegmentti -artikkelit:
Sijoittamisesta kiinnostuneet kiinni kohdennetulla mainonnalla »
Tavoita asumisesta kiinnostuneet kohdennetulla mainonnalla »
Tavoita 1,2 miljoonaa penkkiurheilijaa kohdennetulla mainonnalla »

Autoilun data asuu Almalla

Alma on tavoittavuudeltaan Suomen numero yksi autoilun ja liikkumisen toimialoilla. Yhdistämme ainutlaatuisella tavalla maan johtavat markkinapaikat, digitaaliset palvelut ja journalistiset sisällöt. Näin ollen meiltä löytyy kattavasti tietoa Suomen autoilun markkinasta sekä autoista kiinnostuneista kuluttajista.

Me tiedämme, millaisia autoja haetaan ja ostetaan sekä millaisia autoiluun liittyviä sisältöjä luetaan. Sekä tietenkin millaisia ne suomalaiset autoilevat ihmiset oikein ovat. Mainostajalle tämä tarkoittaa parhaita ja tuottavimmat mainosratkaisuja, joilla tavoitetaan oikeat kohderyhmät kattavasti.

Haluatko kuulla lisää Alman autoilun ja liikkumisen kokonaisuudesta?
Tutustu Alma Ajo -verkostoon >>

Tavoita ostopolulla olevat auton hankintaa suunnittelevat

Auton ostoaie -datasegmentteihin kuuluvat kuluttajat lähestyvät ostopolkunsa loppupäätä – he suunnittelevat auton hankintaa tai ovat kenties jo edistyneet suunnitelmissaan käytännön tasolle.
Voit kohdentaa mainontaa esimerkiksi näillä kohderyhmille:

  • Auton ostoaie – Harkinta (segmentin koko noin 770 000)
  • Auton ostoaie – Keski (segmentin koko noin 510 000)
  • Auton ostoaie – Korkea (segmentin koko noin 330 000)

Segmentit on muodostettu muun muassa Nettiauton ja Autotallin vierailujen sekä tehtyjen hakujen ja muun verkkokäyttäytymisen perusteella näillä autoilun johtavilla markkinapaikkasivustoilla.

Markkinapaikoilta saamme arvokasta dataa siitä, millaisia autoja haetaan tai hyödynnetäänkö esimerkiksi hakuvahteja ja yhteydenottomahdollisuutta myyjään. Nämä ovat vahvoja signaaleja, että auton hankkiminen on ajankohtaista kuluttajan elämässä. Myös esimerkiksi Iltalehden autotestien lukeminen indikoi ostoaietta ja vaikuttavat näin segmenttien muodostumiseen.

Tutustu auton ostoaikeeseen ja muihin autoiluun liittyviin datasegmentteihin täällä »

Muistathan, että meiltä löytyy ostoaiedataan perustuvien datasegmenttien lisäksi myös useita muita autoiluun ja liikkumiseen liittyviä datasegmenttejä! Voit kohdentaa mainontaa esimerkiksi tietystä automerkistä kiinnostuneille, tietyn hintaluokan autoa etsiville tai tiettyä autotyyppiä hakeville.

Auton hankintaan tarvitaan rahoitusta

Tuttuun tyyliin havainnollistamme datasegmenttien käyttöä esimerkkien ja vinkkien kautta. Auton ostoaiedataan perustuvat datasegmentit ovat luonnollisesti hyviä kohdentamisen keinoja autobrändien ja autojälleenmyyjien digitaalisen mainonnan kampanjoihin. Autoilu ja autot kun ovat näiden kohderyhmien kiikarissa ja ollaan jo siellä ostoputken loppupäässä.

Auton hankintaan tarvitaan yleensä myös rahoitusta, joten rahoitusalan mainostajille näiden kohderyhmien hyödyntäminen on varmasti hedelmällistä. Myös vakuutuksien hankinta tai ainakin päivitys ovat ajankohtaisia, kun ollaan hankkimassa tai vaihtamassa autoa. Vakuutusalan mainostajat hyötyvät myös kohdentamisesta mainontaa näihin segmentteihin.

Nämä kohderyhmät ovat jo varsin lähellä ostopäätöstä, joten mainonnan sisällössä voi kokeilla taktista otetta ja esimerkiksi suoraa kehottamista. ”Koeaja mallistomme tänä viikonloppuna”, ”Hyödynnä rahoitustarjouksemme pian” tai vastaava toimintaan tähtäävä sisältö voi olla hyvinkin se viimeinen ostopäätökseen ohjaava kehote ja kuluttaja on valmis tekemään kaupat.

Lisätietoa kohderyhmästä:

Vertasimme, millaiset demografiat ja kiinnostuksen kohteet korostuvat tässä datasegmentissä.

Demografiat:

Auton ostoaikeisiin liittyvissä datasegmenteissä korostuvat miehet (noin 85 %). Noin 66 % datasegmentteihin kuuluvista kuuluu ikäryhmään 25–54 vuotta. Koulutustiedoissa korostuu ammatillinen koulutus (67 %).

Kiinnostuksen kohteet:

Auton ostoaikeissa olevat kävijät kuluttavat paljon Alman sisältöjä. Heidän verkkovierailunsa kestävät pitkään, ja noin 60 % lukee enemmän kuin yhden artikkelin verkkovierailunsa aikana.

Tutustu Alman digitaalisen mainonnan kohdentamisen ratkaisuihin »

  • Julkaistu: 28.4.2022, 10:44
  • Kategoria: Mainostajalle
  • Teema: Kohdentaminen

Jaa artikkeli