Alma Media > Uutinen > Alman Kasvupäivänä jaetaan osaamista ja tutustutaan kollegoihin

Alman Kasvupäivänä jaetaan osaamista ja tutustutaan kollegoihin

Alman sisäisessä Kasvupäivässä neljätoista almalaista asiantuntijaa jakoi osaamistaan kollegoille ympäri Eurooppaa. 
Jo toista kertaa järjestetty Alman sisäinen oppimistapahtuma, Alman Kasvupäivä, järjestettiin tänä vuonna marraskuun lopussa. Kasvupäivän aikana pidettiin yhteensä yhdeksän eri valmennusta, joiden aiheina oli almalaisten itse toivomia teemoja.

Valmennuksia pidettiin mm. sisältömarkkinoinnista, analytiikasta, tuotekehityksestä ja monimuotoisuudesta. Valmentajina toimivat almalaiset asiantuntijat.

– Almassa on valtava määrä erilaista osaamista talon sisällä. Olemme pohtineet parhaita käytäntöjä jakaa osaamista sisäisesti ja Kasvupäivästä on tullut yksi tapa toteuttaa tätä, kertoo Alman henkilöstön kehittämisestä vastaava Joni Mäkinen.

Palautteiden mukaan tapahtuma on pidetty myös almalaisten keskuudessa. Almalaiset kiittelevät erityisesti toimivaa formaattia sekä rohkeita kollegoita, jotka uskaltautuvat heittäytyä suurenkin yleisön eteen jakamaan omaa osaamistaan, vieläpä vieraalla kielellä. 

-Koko tapahtuma perustuu siihen, että saamme mukaan innokkaita valmentajia. Tänä vuonna tapahtuma pidettiin kokonaan virtuaalisesti, mikä tuo esiintyjän kannalta uusia haasteita, kuten vuorovaikutuksen puuttumisen lähes kokonaan. Kannustimmekin yleisöä rohkeasti kysymään kysymyksiä vaikkapa kesken esityksen ja jokainen valmennus oli myös moderoitu, jolloin vuorovaikutusta syntyi ainakin moderaattorin ja esiintyjän välille, kertoo Joni. 

Almassa panostetaan henkilöstön kehittämiseen ja jatkuvaan oppimiseen

Oman osaamisen kehittäminen on Almassa merkittävässä roolissa ja sisällytetty myös jokaisen henkilökohtaisiin tavoitteisiin. 

Osaamista voi hakea talon ulkopuolelta, mutta samalla Almassa kehitetään jatkuvasti uusia tapoja jakaa osaamista myös talon sisällä. 

-Almalaisille on järjestetty erilaisia valmennuksia, verkkokursseja ja sisäisiä koulutuksia, jotka kaikki tukevat oman osaamisen kehittämistä. Tulemme jatkossa tukemaan yhä vahvemmin osaamisen jakamista Almalla. Erilaiset yhteisöt ja epämuodollisemmat forumit ovat osoittautuneet erinomaisiksi tavoiksi kehittymistä vaudittamaan. Tulevaisuudessa erilaiset digioppimispolut auttavat lisäksi jokaista almalaista kehittämään itseään sopivalla hetkellä sitoutumatta tiettyyn aikaan ja paikkaan. Tänä vuonna kehitimme esimerkiksi hakukoneoptimointiosaamista digitaalisessa opintopolussa hyödyntäen Alman omaa SEO-osaamista, jatkaa Joni. 

Joulukuun aikana almalaiset saavat myös käyttöönsä Alman oman digitaalisen koulutuspalvelun, Seduon

 

  • Julkaistu: 8.12.2020, 09:30
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Almassa tapahtuu

Jaa artikkeli