Alma Media > Uutinen > Empatiaa ja muuttuvien tarpeiden huomioimista

Empatiaa ja muuttuvien tarpeiden huomioimista

Projektiassistenttina työskentelevä Niina Vähäkotamäki on viihtynyt Alma Medialla jo yhdeksän vuotta. Niina kuvailee nykyistä työtään hyvin itsenäiseksi, mutta sparrausapua on saatavilla aina tarvittaessa ja tiimitapaamisia järjestetään Tampereen toimistolla viikoittain. Niinan vastuulla on huolehtia, että Alma Insights -yritystietokannan tiedot ovat ajan tasalla yritysasiakkaille. Pääosin puhelimitse hoidettavissa tietojen päivitystehtävissä korostuu kyky aistia puhelun vastaanottajan tunnelmia.

”Soittaessani asiakkaalle esittelen itseni selkeästi ja kerron millä asialla olen. Parasta työssäni on se, kun saan asiakkaan luottamuksen ja hän lupautuu päivittämään yrityksen tiedot kanssani – etenkin, jos hän on epäröinyt aluksi. Työssäni korostuu kuuntelemisen taito, empatia ja kyky asettua asiakkaan asemaan”, Niina kertoo.

Niinan ura Almalla lähti käyntiin vuonna 2015 asiakaspalvelusihteerin roolissa. Työnkierron kautta hän on työskennellyt myös palveluasiantuntijan tehtävässä. Vuodet Almalla ovat tarjonneet eri tehtävien ja palveluiden parissa kehittymisen lisäksi kasvumahdollisuuksia esimerkiksi uravalmennuksen avulla.

”Vuonna 2019 minulla oli työnteon suunta hiukan hukassa ja Alma tarjosi minulle uravalmennusta. Tuolloin myös ihanat työkaverini ja esihenkilö auttoivat sekä tukivat minua, jotta menestyisin paremmin työssäni. Muutaman mutkan kautta löysin kadonneen suunnan ja ymmärsin, mistä kenkä puristaa. Avainsana oli suunnitelmallisuus. Voi sitä iloa, riemua ja helpotusta, kun tämän hoksasin. Kiitos tästä kuuluu Almalle, esihenkilölleni Marjalle, työkavereilleni sekä myös itselleni.”

”Olen oppinut Almalla rohkeuden puhua avoimesti”

Tällä hetkellä työn ulkopuolella Niinan kalenteria rytmittää muun muassa lenkkeily, kuntosali ja hänen 16-vuotiaan poikansa kuskailu jalkapalloharjoituksiin. Henkilökohtaisessa elämässä on kuitenkin takana myös vaikea ajanjakso, jolloin työ antoi Niinalle kannattelevia vaikutuksia.

”Muutama vuosi sitten, kun henkilökohtainen elämäni koki suuren myllerryksen, sain joustoa niin, että pystyin järjestämään elämäni uuteen kuosiin. Sain apua ja tukea työnantajalta, lähimmältä esihenkilöltä sekä ammattiapua työterveyspsykologilta. Alma on ollut kivijalkani ja tukeni. Olen oppinut Almalla rohkeuden puhua avoimesti omista henkilökohtaisista asioista lähimmille työkavereilleni. Meitä almalaisia yhdistää läsnäolo, aito välittäminen, katsekontakti, hymy ja tervehtiminen”

Alman yrityskulttuuria Niina kuvaileekin lämpimäksi ja huomioivaksi.

”Minusta on ihana olla osa tätä työyhteisöä. Täällä ollaan ystävällisiä toisillemme ja kunnioitetaan sekä autetaan toinen toisiamme. Ihmiset kohdataan ihmisinä. Almalla saan olla ihana oma persoonani.”

Mistä Alman roolista haluaisit kuulla seuraavaksi uratarinoissa?

”Haluaisin kuulla, mitä kaikkea Netello Systems tekee ja mikä on heidän ydinosaamisalueensa. Yritys sulautui osaksi Alma Media -konsernia keväällä 2023. Almalaisena on hyvä tietää, mitä kaikkia tuotteita ja palveluita Almassa tarjotaan sekä tuotetaan asiakkaille”, Niina toteaa.

  • Julkaistu: 7.5.2024, 09:30
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Töissä Almalla

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi:

Päivä uutisdeskissä mullisti käsityksen toimittajan työstä

Haaga-Helian opiskelijat pääsivät päiväksi uutisdeskisimulaattoriin. – No haluaisin olla tutkiva…

Töissä Almalla

Kiinnostus kasvoi läheltä seuratessa

Jenna Turunen työskenteli viisi vuotta eri työnantajien alaisuudessa Alma-talon aulapalveluissa,…

Töissä Almalla

Teknologia vauhdittaa Alman matkaa kohti kehittyneitä kaupankäyntialustoja

Digitaalisuus on ollut Alma Median strategian ytimessä jo vuosia. Alma…

Trendit