Alma Media > Uutinen > Aamulehti puuttuu peliin

Aamulehti puuttuu peliin

Aamulehden #puutunpeliin-kampanja sai alkunsa huomiosta, että meidän suomalaisten asenteissa ja käytöksessä on tapahtunut jotain.

 – Keväällä julkisuudessa on ollut paljon tapauksia, joissa käydään porukalla vieraan ihmisen kimppuun tavalla tai toisella ja joissa kukaan ei puutu asiaan. Herää kysymys, onko jokin muuttunut. Miksi emme enää käyttäydy kunnolla? Kyse ei ole pelkästään maahanmuuttajien kohtelusta vaan yleisestä säällisyydestä. Ilmiön tiivisti parhaiten Aamulehden uutispäällikkö Riikka Lehtovaara kolumniinsa ”Tyttöä ei autettu bussissa Tampereella – Mitä meille on tapahtunut. Kolumnista tuli pitkäksi aikaa huippusuosittu, Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu kertoo

Tapauksen jälkeen Aamulehti päätti puuttua peliin ja aloitti kampanjan hyvän käytöksen sekä inhimillisyyden puolesta.

–Kysymys siis kuului, mitä me voimme tehdä. Päätimme, että teemme ilmiöstä näkyvän ja otamme voimakkaan kannan, että emme hyväksy huonoa käytöstä – kuten ei lukijoiden suuri enemmistökään, Tuulensuu sanoo.

Mukana tunnettuja tamperelaisia

–Halusimme mukaan ihmisiä erilaisilta elämänalueilta. Sellaisia ihmisiä, joihin on helppo samaistua, kampanjan verkkoon ja lehteen toteuttanut toimittaja Kirsikka Otsamo (kuvassa) kertoo.

Kun kampanja tuotiin näyttävästi esiin Aamulehden verkkosivuilla ja lauantain 2. huhtikuuta Aamulehdessä, alkoi viesti levitä sosiaalisessa mediassa ja ihmisten arkipuheessa.

Kirsikka

–Palaute on ollut vain hyvää. Monet ovat sanoneet, että tämä aika tarvitsee tällaista. Kaikki tietävät miltä tuntuu, kun ei kuulu joukkoon. Tähän voivat kaikki ihmiset samaistua. Ja kaikki pystyvät lähtemään mukaan, mitään ihmisryhmää ei rajata pois, Kirsikka Otsamo sanoo.

–Ihmisten päätökset tapahtuvat arjessa ja jokainen voi puuttua peliin. Välinpitämättömyyden hajottaminen on tärkeää, Otsamo sanoo.

Kampanjaa on levitetty eri somekanavissa ja muun muassa Alman omissa kanavissa.

–Ennakkoon teimme tarkan julkaisusuunnitelman Facebookin ja Twitterin osalta. Lisäksi kampanja huomioitiin Aamulehden Instagram-tilillä. Aloitimme kampanjan näyttävästi Aamulehdessä ja sen jälkeen systemaattisesti verkkojutuilla ja jakamalla niitä sosiaalisessa mediassa. Pyysimme kampanjaan mukaan lähteneitä henkilöitä levittämään sanomaa omissa kanavissaan. Alusta asti oli selvää, ettei kampanja jää vain yhden päivän lehteen, vaan sitä on tarkoitus pitää esillä sekä Aamulehdessä että sosiaalisessa mediassa pidemmän aikaa, sanoo kampanjan julkaisusuunnitelman laatinut uutispäällikkö Riina Nevalainen.

Mukaan on lähtenyt yrityksiä, yhteisöjä ja tunnettuja henkilöitä. Viimeisimpiä mukaan lähteneitä on Jari ”Bull” Mentula, joka puuttuu videoviestissään kiusaamiseen.

Töitä tehtiin jakamalla viestiä myös suoraan tiedottajille ja vaikuttajille. Aito sanoma etenee kuitenkin parhaiten, kun tavallinen ihminen ottaa kantaa ja haastaa jonkun mukaan.

–Kun rohkeiden joukko paisuu, seuraajat rohkaistuvat mukaan, Kirsikka Otsamo tietää.

#Puutupeliin-kampanja jatkuu Aamulehden verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Myös Aamulehden toimitus haastaa verkossa ja lehdessä sunnuntaina 10. huhtikuuta Pirkanmaan yhteisöt, yritykset ja koululuokat mukaan kampanjaan. Nyt on kaikkien aika puuttua peliin!

  • Julkaistu: 6.4.2016, 17:00
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Ihmiset

Jaa artikkeli