Alma Media > Tiedotepankki > 2015 > 2015 > 2015 > Somesta kansainväliseksi julkkikseksi

Somesta kansainväliseksi julkkikseksi

Kenestä tahansa voi tulla kansainvälisesti tunnettu sosiaalisen median kautta. Miten itsensä voi brändätä sosiaalisessa mediassa ja mitkä ovat tulevaisuuden keinot ja kanavat? 

Pietarsaarelainen Sara Maria Forsberg sinkosi kielivideollaan koko maailman tietoisuuteen vain muutamassa päivässä. Nykyään hän asuu Los Angelesissa, työskentelee juontajana ja levyttää debyyttialbumiaan. 20-vuotias Forsberg teki viime kesänä useita levyjä koskevan sopimuksen maailman suurimman levy-yhtiön Capitol Recordsin kanssa. Lisäksi hän sai roolin Renny Harlinin elokuvasta Skiptrace.

Suomenruotsalainen Benjamin Peltonen tuli tunnetuksi vuonna 2012 Instagram-kuviensa ansiosta. Kaarinasta kotoisin olevalla 18-vuotiaalla pojalla on nykyään 226 000 seuraajaa Instagramissa ja levytyssopimus Warner Music Finlandin kanssa.

”Sosiaalisessa mediassa kenestä tahansa voi tulla julkkis – vaikka yhdessä yössä”, sanoo sosiaalisen median ilmiöistä bloggaava Samuli Pehkonen.

Internet ja sosiaalinen media on ollut aina osa 22-vuotiaan Samuli Pehkosen elämää. Hän on seurannut sosiaalisen median kehitystä käyttäjän näkökulmasta aina Habbo Hotellista ja IRC-galleriasta nykypäivään.

”Kiinnostus sosiaalista mediaa kohtaan heräsi omista käyttökokemuksistani, mutta syvällisemmäksi se muuttui kauppakorkeakouluopintojen myötä”, Pehkonen kertoo.

Pitkäjänteistä työtä

Sosiaalisessa mediassa tunnettuutta mitataan seuraajien määrällä. Seuraajakuntaa voi kartuttaa pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä. Tämä tarkoittaa usein oman brändin luomista ja säännöllistä sisällöntuottamista sosiaalisessa mediassa.

”Myös vuorovaikutteisuus on erittäin tärkeää. On pystyttävä vastaamaan seuraajien kommentteihin ja käymään keskustelua muiden käyttäjien kanssa. Seuraajien julkaisuista tykkääminen ja niiden kommentointi on helppo tapa antaa takaisin yhteisölle.”

Itsensä tai yrityksensä markkinoiminen sosiaalisessa mediassa vaatii tänä päivänä myös taloudellisia panostuksia.

”Facebookin sivupäivitykset tavoittavat nykyään enää murto-osan sivusta tykänneistä käyttäjistä. Sosiaalisessa mediassa läsnäolo vaatii yritykseltä henkilöstöresurssien lisäksi maksullisiin mainoksiin panostamista. Sisältöä täytyy tuottaa säännöllisesti ja sen on oltava kiinnostavaa”, Pehkonen neuvoo.

Hyvä sisältö, oikea kanava

Mikä sitten on kiinnostavaa sisältöä somessa? 

”Hyvä sisältö on hyödyllistä, hauskaa tai informatiivista. On myös oltava aito ja laitettava itsensä likoon. Esimerkiksi suosituimmat bloggaajat ovat niitä, jotka avaavat yksityiselämäänsä lukijoille. Somejulkkikset tunnistetaan kadulla samalla tavalla kuin niin sanotut perinteisetkin julkkikset.”

Sosiaalisen median kanava kannattaa valita omien tavoitteidensa pohjalta.

”Mikäli kyse on asiantuntijasta, joka haluaa brändätä itsensä, kannattaa hänen keskittyä Twitteriin, LinkedIniin ja bloggaamiseen. Jos taas haluaa saavuttaa suosiota nuorten keskuudessa, kannattaa valjastaa Instagram ja kuvaviestipalvelu Snapchat käyttöönsä.”

Suomessa Snapchatia käyttävät vielä lähinnä nuoret. Palvelun kautta voi lähettää kuvia ja videoita, jotka näkyvät vastaanottajalle vain vähän aikaa ja pyyhkiytyvät sitten kokonaan pois puhelimen muistista. Pehkonen haluaisi nähdä suomalaisten yritysten ja bloggaajien hyödyntävän Snapchatia markkinoinnissaan.

”Yrityksille Snapchat mahdollistaa esimerkiksi tarjousten, alennuskuponkien ja kuva- tai videotervehdysten lähettämisen. Videobloggaajat eli vloggaajat voivat lähettää sovelluksen kautta videoviestejä seuraajilleen.”

Pehkonen uskoo, että videot tulevat yleistymään entisestään sekä yritysten että yksityishenkilöiden markkinoinnissa ja brändäämisessä.

”Videoblogaamisen suosio lähti nousuun YouTuben myötä ja tänä päivänä Suomestakin löytyy useampia yli 100 000 tilaajan vlogeja. Olisi mielenkiintoista nähdä jonkun suomalaisen asiantuntijan vaihtavan perinteisen blogin kirjoittamisen vloggaamiseen.”

Kaikki hyöty irti

Somejulkkikset ovat nousseet puheenaiheiksi myös perinteisessä mediassa. Pehkosen mielestä parasta sosiaalisessa mediassa on nimenomaan se, että sen kautta kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin.

”Some-julkisuudesta perinteisen massamedian tietoisuuteen hyppääminen voi olla pelottavaa. Usein se tarkoittaa tietynlaisen yksityisyyden menettämistä, mutta onneksi nuorilla somejulkkiksilla vaikuttaisi olevan rohkeutta tarttua heille avautuviin mahdollisuuksiin”, Pehkonen sanoo.

Maailmalla on useita esimerkkejä somejulkkiksista, jotka ovat tahkonneet kansansuosiolla jopa miljoonien tienestit. Esimerkiksi Instagramissa nimimerkillä ”realgrumpycat” kissastaan kuvia julkaisseen miehen on väitetty tienanneen kahdessa vuodessa lähemmäs sata miljoonaa dollaria saamillaan yhteistyötarjouksilla.

”Yritykset seuraavat aktiivisesti someilmiöiden kehittymistä. Yhteistyöllä bloggaajien ja muiden somejulkkisten kanssa yritykset saavat viestinsä uskottavammin perille, sillä ne eivät tule suoraan yrityksen suusta, vaan aidoilta ihmisiltä.”

Näyttävä Instagram-tili tai nasevat twiitit voivat poikia toisinaan myös unelmatyön.

”Esimerkiksi Instagramin kautta tunnetuksi tulleet suomalaiset valokuvaajat, kuten Konsta Punkka ja Jussi Ulkuniemi, ovat päässeet valokuvaamaan Suomen lisäksi ulkomaille.”

Seuratuimmat suomalaiset Instagrammissa TOP 10

1. Sara Fabel, seuraajat 448 000

  • Kaliforniassa asuva suomalainen tatuointiartisti, malli ja nykyisin myös näyttelijä
  • Tunnetaan paremmin maailmalla kuin Suomessa 
  • Laittoi Instagram-tilinsä pystyyn esitelläkseen tekemiään tatuointeja

2. Isac Elliot, seuraajat 261 000

  • 13-vuotias laulaja, jolla on faneja ympäri maailman
  • Julkaisee kuvia ja videoita yksityiselämästään, keikoiltaan, backstagelta ja matkoiltaan
  • Laulajalla on seuraajia Yhdysvalloissa asti

3. Konsta Punkka, seuraajat 256 000

  • Helsinkiläinen ”oravakuiskaaja” kuvaa Suomen luonnosta tuttuja eläimiä, kuten oravia, hiiriä, pöllöjä ja kettuja
  • Muun muassa laulaja Jennifer Lopez on esitellyt Punkan ottamaa kuvaa luvattomasti omalla Instagram-tilillään
  • On saanut työtarjouksia ulkomailta asti

4. Benjamin Peltonen, seuraajat 227 000

  • Kaarinasta kotoisin oleva enkelikasvoinen poika julkaisi ensimmäisen selfien tilillään vuonna 2012
  • On tehnyt levytyssopimuksen Warner Music Finlandille
  • Julkaisee tilillään kuvia itsestään ja uudesta elämäntyylistään

5. Jukka Hildén, seuraajat 202 000

  • Duudsoneiden Jukka Hildén julkaisee tilillään kuvia vauhdikkaasta elämästään
  • Kuvissa esiintyy Hildénin itsensä lisäksi monia suomalaisia ja ulkomaisia julkisuuden henkilöitä

6. Jussi Ulkuniemi, seuraajat 198 000

  • Oulusta kotoisin oleva valokuvaaja julkaisee tilillään upeita kuvia luonnosta, ihmisistä ja matkoistaan
  • On Instagramin suositeltujen käyttäjien listalla
  • Kanainvälinen valokuvauslehti Photography Monthly on esitellyt Ulkuniemen kuvia

7. Marianna Mäkelä, seuraajat 195 000

  • Muotibloggaana tunnettu Mäkelä on Suomen seuratuin muotibloggaaja Instagrammissa
  • Hänen Mariannan-bloginsa on blogilistan 21. luetuin Suomessa, ja sitä luetaan ahkerasti maailmalla
  • Suuri osa bloggaajan seuraajista onkin ulkomaalaisia

8. Robin, seuraajat 185 000

  • 16-vuotias laulaja ja kaikkien aikojen nuorin yli 100 000 levyä myynyt suomalainen
  • Julkaisee tilillään selfieitä ja kuvia keikkaelämästä, arjestaan ja saavutuksistaan

9. Cheek, seuraajat 175 000

  • Cheek raottaa tilillään yksityiselämäänsä faneilleen
  • Keikkailusta lomaa ottanut artisti julkaisee tällä hetkellä vähemmän kuvia kuin mitä ennen Olympiastadionin keikkojaan
  • Viimeisin kuva on hänen lomamatkaltaan, jossa hän oikaisee ”juorulehtien” uutisia paluustaan keikkalavoille

10. Teppo Tirkkonen, seuraajat 156 000

  • Toinen oululainen valokuvaaja
  • Kuvaa muun muassa Suomen luontoa ja vanhoja autoja puhelimen kameralla ja editoi ne VSCO Cam -sovelluksella
  • Hänen seuraajamääränsä lähtivät nousuun, kun tunnettu amerikkalainen kuvaaja suositteli häntä tilillään


Lähde: samulipehkonen.com (Seuraajien määrät tarkistettu viimeksi 8.4.2015)