Alma Media > Tiedotepankki > 2015 > 2015 > 2015 > Kesä keikkuen tulevi, hyvä hakija myös heinäkuussa

Kesä keikkuen tulevi, hyvä hakija myös heinäkuussa

”Kesää ja erityisesti heinäkuuta on pidetty rekrytointien kannalta huonona ajankohtana. Kuinka ollakaan, se voi olla rekrytoijalle myös hyvin otollinen aika löytää yritykseen uusi työntekijä ja työnhakijalle uusi työ”, kirjoittaa Alma Career Oy:n toimitusjohtaja Marja Pylkkänen.

Perinteisesti on ajateltu, että kun ihminen lähtee kesälomalle ja sulkee tietokoneen, sulkee hän samalla mielestään pois kaikki työelämään liittyvät asiat. Älypuhelinten myötä tilanne on kuitenkin viime vuosina muuttunut. Työnhakuun käytettävää henkilökohtaista sähköpostia seurataan myös kesällä, samoin kuin sosiaalista mediaa. Laiturin nokassa istuessa on mukava twiittailla, kun aurinko lämmittää kasvoja. Vaikka työt eivät juuri siinä hetkessä mielessä pyörisikään, mielenkiinto uuteen työtehtävään voi herätä, jos puhutteleva viesti sattuu kohdalle.

Kesälomalla on myös aikaa miettiä tulevaa ja kypsytellä päätöstä uuden työpaikan etsimisestä, mikäli nykyinen työpaikka ei tyydytä. Yleensä tunne vain vahvistuu loman lähestyessä loppuaan. Sopivan paikan osuessa kohdalle hakupäätös onkin helppo tehdä ja monella hakijalla CV matkustaa kätevästi taskussa. Sen kun voi nykyään tallentaa sähköisessä muodossa erilaisiin tietokantoihin, josta sen saa kätevästi haettua tarpeen yllättäessä.

Työnhaku tapahtuu mobiilissa

Kesä on rekrytoinneissa mobiilin kulta-aikaa. Kesällä mobiilia käyttävien hakijoiden määrä nousee selvästi. Esimerkiksi meillä Monsterissa viime kesänä jo joka kolmas hakija käytti sivujamme älypuhelimen tai tabletin kautta. Koska samoissa mobiilikäyttäjämäärissä on menty nyt alkuvuodestakin, voisi ensi kesänä mobiilikäytön odottaa kipuavan jo lähemmäs 40 prosenttia. Siksi väitänkin, että työnantajan kannalta kesä on hyvää aikaa käynnistää rekrytoinnit.

Kesällä samasta hakijasta ja hakijan huomiosta on kilpailemassa vähemmän muita työnantajia ja työnhakijalla on myös enemmän aikaa paneutua avoimiin työpaikkoihin. Jos käytän jälleen Monsteria esimerkkinä, tämä näkyy siten, että kesällä sama hakija selaa useampia avoimia paikkoja ja viettää sivuillamme selvästi enemmän aikaa.

Käytä aikaa viestien rakentamiseen

Kun puhutaan rekrytoinnista ja mobiilista, keskustelu pyörii usein teknologian ympärillä. Puhutaan mobiiliystävällisistä sivuista ja erilaisista sovelluksista. Harvemmin keskustelua käydään siitä, miten ja missä hakijat mobiilia käyttävät, mistä kanavista heidät mobiilin kautta tavoittaa ja millainen viesti toimii näissä kanavissa. Miettiä kannattaakin, olisiko paras aika hakijan tavoittamiselle aamun työmatkan aikaan uutissivustoilta vai päivällä lounasaikaan sosiaalisesta mediasta. Puhutteleeko tavoittelemaani kohderyhmää napakka twiittaus Twitterissä, videopätkä Youtubessa, kuva Facebookissa vai sähköpostiin tipahtava henkilökohtainen viesti työnantajalta.

Viestin sisällön merkitys kasvaa entisestään mobiilissa. Rekrytoinnissa viestin tavoitteena on yleensä ohjata hakija sivulle, josta avoimesta työpaikasta saa lisätietoa. Mielenkiinnon herättämiseen on aikaa vain muutama sekunti, eikä se mikä toimii tietokoneen näytöllä, toimi mobiilissa. Rekrytoinnissa vaaditaankin yhä enemmän markkinoinnin ja myynnin osaamista. Mitkä ovat niitä täkyjä, jotka saavat hakijan tarttumaan koukkuun? Miten kirjoitan erottuvan henkilökohtaisen viestin? Puhunko työpaikasta vai lähestynkö hakijaa pehmeämmällä kulmalla? Mitä asioita korostaa, kun merkkimäärää on rajattu, ja entäs sitten ne hashtagit? Ja toistoa tarvitaan, kuten kaikessa mainonnassa.

Jaa somessa, tavoita oikea kohderyhmä

Twitteriin ja Facebookiin voi rakentaa valmiiksi erilaisia viestikärkiä ja niiden ajastaminenkin onnistuu kätevästi etukäteen. Ja mikä tärkeintä, jos oman henkilöstön saa motivoitua mukaan jakamiseen, saadaan viesti leviämään nopeasti ja yleensä vielä oikeanlaisille kohderyhmille. Näin saadaan mahdollisimman moni potentiaalinen hakija kiinnostumaan ja klikkaamaan työpaikkailmoitusta.

Parhaassa tapauksessa linkin takaa avautuu tiivis ja informatiivinen työpaikkailmoitus mobiiliystävällisessä muodossa. Työpaikkailmoitukseen on hyvä lisätä linkkejä, joiden takaa hakija löytää helposti lisätietoa, koska sitä kiinnostunut hakija etsii.

Ennen kesää onkin hyvä tarkistaa, missä kunnossa omat rekrytointisivut ovat – sellaisessa, missä ne aikoinaan julkaistiin vai sellaisessa, jotka tukevat ajankohtaisia rekrytointeja, esittelevät yrityskulttuuria ja antavat äänen myös yrityksen työntekijöille. Myös mobiilin kautta hakemista kannattaa helpottaa kaikin tavoin. Sallitaanko hakeminen valmiilla CV:llä tai profiililla vai halutaanko hakijan täyttävän monimutkainen hakulomake, joka pahimmassa tapauksessa ei toimi mobiililla lainkaan?

Haastattelut hoituvat videolla

Kun sopivat hakijat on löydetty, voi lomakaudella haasteena olla myös haastatteluaikataulujen sovittelu. Moni rekrytointi siirtyykin syksyyn juuri tämän takia. Tähänkin tilanteeseen avuksi tulee teknologia. Ensimmäisen kierroksen haastattelut voidaan toteuttaa kätevästi videohaastatteluna. Videokysymykset voidaan tallentaa valmiiksi odottamaan, eikä vastaaminen videohaastatteluun sido hakijaa tiettyyn aikaan eikä paikkaan. Tarvitaan vain toimiva nettiyhteys ja laite, jonka avulla videonhaastatteluun voi vastata. Ja mikä parasta haastattelutyökaluistakin löytyy mobiiliystävällinen versio. Näin kesän onnistuneiden rekrytointien ansiosta päästään syksyllä vauhtiin enstistä nopeammin.

Aurinkoisia kesäpäiviä ja onnistuneita rekrytointeja toivottaen,

Marja Pylkkänen,
Alma Career Oy:n toimitusjohtaja

”​Kesällä samasta hakijasta ja hakijan huomiosta on kilpailemassa vähemmän muita työnantajia”, sanoo Alma Career Oy:n toimitusjohtaja Marja Pylkkänen.​