Alma Media > Eletään ihmisiksi
Kestävän yhteiskunnan rakentaja

Eletään ihmisiksi

Alma Media ja Lasten ja nuorten säätiö järjestivät kesällä 2017 Porin SuomiAreenalla yhdessä paneelikeskustelun, jonka nimi oli ”Vihapuhe, valemedia ja vastakkainasettelu – nuorten ohjeet suomalaisille”.

Nimensä mukaisesti tapahtumassa julkistettiin kymmenen ohjetta, jotka oli kerätty kevään aikana verkkokyselyllä yli tuhannelta yläkouluikäiseltä nuorelta.

Suomen satavuotisjuhlan hengessä nuorten ohjeiden tarkoituksena oli opastaa kaikkia suomalaisia toimimaan niin, että tulisimme toimeen keskenämme myös seuraavan vuosisadan ajan, vaikka maailman muuttuminen yhä monimutkaisemmaksi heittää ihmisille uusia haasteita.

SuomiAreenan keskustelutilaisuus oli osa Alma Median ja Lasten ja nuorten säätiön laajempaa yhteistyötä, jonka kehyksenä toimii vuoden 2018 loppuun asti ulottuva pääyhteistyökumppanuussopimus. LNS on käyttänyt nuorten ohjeita eri yhteyksissä omassa toiminnassaan myös tapahtuman jälkeen.