Suomalainen asuntokauppa harppasi kehityksessä maailman kärkeen – näin DIAS mullisti alan
Digitaalinen asuntokauppa on vakiinnuttanut asemansa koko markkinan kattavana toimintatapana Suomessa. Kesäkuussa 2026 kiinteistönvälittäjät solmivat jo kaksi kolmesta välitetystä vanhojen asunto-osakkeiden kaupoista sähköisesti. Vielä reilu vuosi sitten valtaosa kaupoista tehtiin pankin konttorissa. Nyt kaupankäynti siirtyy vauhdilla verkkoon, ja digitaalinen kauppa on muuttunut vaihtoehdosta uudeksi normaaliksi.
Muutos näkyy myös kuluttajakäyttäytymisessä. Yhä useampi asunnon ostaja ja myyjä arvostaa mahdollisuutta hoitaa kaupat ajasta ja paikasta riippumatta. Sähköinen kaupankäynti säästää aikaa, helpottaa eri paikkakunnilla asuvien osapuolten asiointia ja tekee kaupanteosta joustavampaa kaikille mukana oleville.
Kehitys näkyy myös kiinteistökaupassa, joka seuraa asunto-osakekaupan digitalisoitumista. Digitaalisten kiinteistökauppojen määrä on kasvanut voimakkaasti, ja heinäkuussa ennätykselliset 828 kiinteistökauppaa tehtiin digitaalisesti. Sähköinen kaupankäynti vakiinnuttaa asemaansa myös talo-, tontti- ja mökkikaupoissa.
Digitaalisesta asuntokaupasta toimialan uusi standardi
DIAS poistaa asuntokaupan suurimman kitkapisteen, eri osapuolten aikataulujen yhteensovittamisen. Välittäjän ei enää tarvitse etsiä yhteistä aikaa ostajalle, myyjälle ja pankille, vaan kaupat voidaan toteuttaa joustavasti toimistolla, asunnolla tai kokonaan etänä.
Myös turvallisuus on korkealla tasolla. Kaikista tapahtumista jää aukoton digitaalinen jälki, ja maksujen sekä omistusoikeuden siirron oikeellisuus voidaan varmistaa järjestelmällisesti. Samalla manuaalinen työ vähenee ja virheiden mahdollisuus pienenee.
Käytännössä kauppa etenee neljässä vaiheessa. Välittäjä sopii kaupan ehdoista myyjän ja ostajan kanssa sekä hyväksyttää kauppakirjan heillä ennen kuin lähettää tiedot DIAS-järjestelmään. Seuraavaksi pankit tarkistavat kaupan edellytykset, minkä jälkeen ostaja ja myyjä allekirjoittavat kauppakirjan sähköisesti vahvasti tunnistautuneina. Lopuksi pankit hoitavat maksuliikenteen, omistuksen siirron ja mahdolliset vakuusjärjestelyt.
Välittäjä seuraa koko prosessin etenemistä omasta järjestelmästään.

Alma Real Estaten OviPro-välitysjärjestelmä on integroitu suoraan DIASiin, jolloin välittäjä voi käynnistää kaupan omasta järjestelmästään ilman erillisiä työvaiheita. Tämä muodostaa kokonaisuuden, joka kattaa asuntokaupan arvoketjun markkinoinnista kaupan toteutukseen.
– Yksi konkreettisimmista hyödyistä on omistusoikeuden rekisteröinnin nopeutuminen. Digitaalinen prosessi lyhentää merkittävästi aikaa, joka omistuksen siirtymisen vahvistamiseen aiemmin kului. Kiinteistövälittäjät taas pitävät järjestelmästä, joka säästää merkittävästi aikaa, sillä kauppoja varten ei tarvitse mennä pankkiin, DIASin liiketoimintajohtaja Niilo Ursin sanoo.
Koko alan yhteinen infrastruktuuri
DIAS on alusta, joka yhdistää pankit, kiinteistönvälittäjät ja kaupan osapuolet yhteen digitaaliseen prosessiin. Sama alusta toimii sekä asunto-osake- että kiinteistökaupoissa.
– Se on kehitetty laajassa yhteistyössä koko toimialan kanssa, mikä on mahdollistanut nopean käyttöönoton ja markkinaosuuden kasvun. DIASia käyttävät ja kehittävät Suomessa käytännössä kaikki keskeiset asuntokaupan toimijat, Ursin kertoo.
Kansainvälisesti tarkasteltuna DIAS on poikkeuksellisen kehittynyt ratkaisu. Koko asuntokauppaprosessi pankkien tarkastuksista allekirjoituksiin, maksuliikenteeseen ja omistuksen siirtoon voidaan hoitaa digitaalisesti saman palvelukokonaisuuden kautta. Vastaavia toimintamalleja löytyy maailmalta vain rajallisesti. Kehitystä on nähty Australiassa ja Isossa-Britanniassa, mutta prosessit ovat tyypillisesti hajautuneet useiden järjestelmien ja toimijoiden kesken.
– Suomessa digitaalinen asuntokauppa on edennyt poikkeuksellisen pitkälle koko toimialan yhteisenä infrastruktuurina. Mukana ovat kaikki merkittävät suomalaiset pankit, mikä mahdollistaa käytännössä koko markkinaa palvelevan ratkaisun. Tämä on yksi syy siihen, miksi digitaalisen asuntokaupan markkinaosuus on kasvanut niin nopeasti, Ursin sanoo.
Kasvava alusta, uusia mahdollisuuksia
Digitaalinen asuntokauppa laajenee jatkuvasti uusille käyttäjäryhmille ja käyttötapauksiin, esimerkiksi kesäkuussa 2026 palvelu laajeni kielellisesti. Myyjät ja ostajat voivat nyt käyttää palvelua ja tehdä sähköiset asunto-osake- ja kiinteistökaupat suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi.
Monikielisyys helpottaa erityisesti ruotsinkielisten ja kansainvälisten asiakkaiden asiointia ja tekee suomalaisesta asuntokaupasta aiempaa helpommin saavutettavan, Ursin kertoo lopuksi.
Taustaa:
Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy syntyi marraskuussa 2018 suomalaisen ohjelmistotalo Tomorrow Techin aloitteesta. Kehitystyöhön osallistui alusta alkaen laaja joukko pankkeja, kiinteistönvälitysalan toimijoita ja viranomaisia. Ensimmäinen DIAS-kauppa solmittiin kesäkuussa 2019.
Alma Media tuli mukaan omistajaksi vuonna 2020, kun silloinen Alma Talent hankki viiden prosentin osuuden yhtiöstä ja käynnisti strategisen kumppanuuden. Omistus on sittemmin kasvanut vaiheittain, ja Almasta tuli DIASin enemmistöomistaja. Muut omistajat ovat OP Ryhmä, S-Pankki, Aktia ja Danske Bank. DIAS toimii osana Alma Real Estate -liiketoimintaa.
Nykyisin DIAS on yksi Suomen nopeimmin kasvaneista digitaalisista infrastruktuureista, jonka kautta toteutetaan valtaosa maan sähköisistä asunto-osakekaupoista. Käyttäjäpalautteessa korostuvat toistuvasti ajan säästyminen, joustavuus ja mahdollisuus tehdä kaupat paikasta riippumatta. Palvelua kehitetään tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
Juttu on osa Alma Media – osiensa summa -artikkelisarjaa, joka tarkastelee yhtiön tuotteita, palveluita ja arvonluontia sekä sitä, kuinka konsernin arvo syntyy vahvoista, toisiaan täydentävistä liiketoiminnoista.
- Julkaistu: 12.8.2026 klo 12:07
- Kategoria: Uutinen
- Teema: Almassa tapahtuu