Ohjelmistokehityksen skaalaamiseen tarvitaan ihmisiä
Yksi asia on selvää: ohjelmistokehityksen teknologia muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Sitä kautta myös organisaatiot ovat pakotettuja muuttumaan. Samaan aikaan me ihmiset pysymme kuitenkin ennallaan.
Myös tämä lienee totta: ne organisaatiot, jotka pystyvät skaalaamaan toimintaansa tekoälyn avulla pärjäävät myös jatkossa.
Onnistumiseen tarvitaan hyvää teknologiaa, toimivaa organisaatiota ja tärkeimpänä kaikista, osaavia ihmisiä. Mutta miten tämä kokonaisuus saavutetaan?
Parhaat lopputulokset syntyvät tiimeissä, jotka toimivat hyvin yhdessä
Useimmat meistä ovat aloittaneet ohjelmistokehitysuransa siitä, että opeteltiin pari ohjelmointikieltä, tekniset ympäristöt ja tarvittavat työkalut. Identiteetti rakentui pitkälti sen varaan, että osaa tehdä toimivia ohjelmistoja. Seuraavaksi kasvoi ymmärrys arkkitehtuurista ja isommista kokonaisuuksista.
Lopulta kävi ilmi, että suurin osa ongelmista ei ollutkaan teknisiä. Ne liittyivät ihmisiin. Epäselvyyksiin, priorisointiin, viestintään ja vastuisiin.
Jokaisen oma toiminta vaikuttaa koko systeemiin. Kulttuuri syntyy pienistä asioista, yksilöiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Pystymmekö muovautumaan yksilösuorittajasta mahdollistajaksi ja luomaan arvoa sillä, että muut ympärillä onnistuvat?
Johtamisen merkitys kasvaa AI-ajassa
Sitten tuli generatiivinen tekoäly.
AI:n tuottavuudesta ja sen vaikutuksista on kirjoitettu jo paljon. Jos yksi kehittäjä pystyy tekemään moninkertaisen määrän koodia verrattuna aiempaan, niin koodaaminen ei todennäköisesti ole enää pullonkaula. Pullonkaula siirtyy siihen, mitä tehdään, miksi ja missä järjestyksessä. Käytännössä päätöksentekoon ja valittuun suuntaan. Tämä tarkoittaa, että johtamisen merkitys ei vähene vaan kasvaa. Paljon.
Joidenkin näkemysten mukaan AI tasoittaa tekijöiden eroja. Oma näkemykseni on päinvastainen. Tekoäly ei tee kaikista huippuja. Se vahvistaa kirkkaasti ajattelevia, niitä, jotka ymmärtävät monimutkaisetkin ongelmat.
Jos et tiedä, mitä olet tekemässä, niin saat vain huonomman lopputuloksen aikaan nopeammin. Jos ymmärrät ongelman ja osaat muodostaa mielessäsi oikean ratkaisun, jälki on huippua.
Takaisin ohjelmistokehityksen juurille
Hyvä ohjelmistokehittäjä ei ole vain toteuttaja vaan suunnittelija, joka ymmärtää mitä ollaan ratkaisemassa. Parhaimmillaan hän perehtyy syvällisesti haasteeseen ja tuottaa hienon ratkaisun.
Mitä, jos käytössäsi on useita hyviä ohjelmistosuunnittelijoita? Ratkaisu on toiminnan skaalaaminen, mutta miten se onnistuu?
Tähän on kolme hyvää teesiä: selkeys, luottamus ja liike.
Selkeys tarkoittaa sitä, että ihmiset ymmärtävät mitä ollaan tekemässä ja miksi. Ilman sitä nopeus ei auta, vaan se voi jopa pahentaa tilannetta. Tavoitteet ja visio ovat jatkuvasti näkyvillä ja ne on sanoitettu niin konkreettisesti, että jokainen osaa tehdä päätöksiä niiden pohjalta.
Sitten ehkä tärkein eli luottamus. Luottamus tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat tehdä päätöksiä ilman jatkuvaa varmistamista. Ilman luottamusta skaalaaminen ei onnistu. Kaikkea ei voi johtaa itse edes pienessä tiimissä, eikä varsinkaan AI-ajassa, jossa vauhti kasvaa koko ajan.
Viimeisenä liike. Kaikkea ei voi optimoida valmiiksi. Moni päätös pitää tehdä nopeasti ja korjata suunta myöhemmin. Kokemuksen kautta itselleni on tullut fiilis, että ensimmäinen intuitio on riittävän usein ihan oikea, kunhan tuntee oman pelikenttänsä. Tätä havaintoa myös useat tutkimukset tukevat. Jopa 90 % intuitioon pohjautuvista päätöksistä osuu oikeaan, kunhan tuntee oman pelikenttänsä.
Kilpailuetu syntyy hyvin toimivista tiimeistä
Uusi teknologia antaa aivan uuden mahdollisuuden skaalata. Mutta kuinka hyvin se lopulta onnistuu, riippuu ihmisistä.
Siksi voisi sanoa, että AI-ajassa tärkein kilpailuetu ei edelleenkään ole teknologia. Kilpailuetu syntyy meistä ihmisistä ja siitä millaisia mahdollisuuksia meille annetaan.
Meillä Alma Medialla kehitämme AI-pohjaista ohjelmistokehitystä ymmärtäen, että menestys syntyy silti parhaiten toimivista tiimeistä, joissa jokaisella yksilöllä on oma merkittävä roolinsa.
Kirjoittaja on Alma Marketplaces -segmentin digikehityksen johtaja Simo Syrjänen. Hän on itse aikanaan saanut ensimmäisen ohjelmistoalan työpaikkansa erään toisen yrityksen trainee-ohjelmasta. Simon mukaan parasta Almalla on ammattitaitoiset työkaverit ja mahtavat tuotteet.
- Julkaistu: 2.4.2026 klo 09:49
- Kategoria: Uutinen
- Teema: Alma Developers, Töissä Almalla