• Alma Media
  • Uutinen
  • Iltalehti voitti arvostetun kansainvälisen palkinnon tekoälyratkaisullaan

Iltalehti voitti arvostetun kansainvälisen palkinnon tekoälyratkaisullaan

Iltalehti on voittanut ykköspalkinnon arvostetussa INMA Global Media Awardsissa. Palkinto myönnettiin Iltalehden tekoälyn avulla luomalle tunneluokitteluanalyysille, jolla taistellaan uutisväsymystä ja -välttelyä vastaan.

Iltalehti voitti Paras innovaatio uutistoimituksen muutoksessa (Best Innovation in Newsroom Transformation) -kategorian valtakunnallisten medioiden sarjan.

Tunneluokitteluanalyysin idea on tehdä toimitukselle näkyväksi se, millaisia tunteita yksittäiset sisällöt ja sisältötarjonta kokonaisuudessaan herättävät. Tämän avulla voidaan huolehtia siitä, että sisällöissä tarjolla on mahdollisimman tasapainoinen kokonaisuus positiivisia, neutraaleja ja negatiivisia tunteita. Tunneluokitteluanalyysi kertoo myös, kuinka vahvasti sisältö on esimerkiksi innostavaa, rakentavaa, surullista, viihdyttävää, empaattista, provosoivaa, analyyttistä, kyseenalaistavaa tai hyödyllistä.

– Olemme Iltalehdessä ja Alma Mediassa panostaneet voimakkaasti tekoälyyn perustuvien työkalujen kehittämiseen käyttöönottoon. Tämä palkinto on osoitus siitä, että osaamisemme ei jää jälkeen maailman suurista mediayhtiöistä, Iltalehden vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen iloitsee.

Ykköspalkintoja voittivat eri kategorioissa Iltalehden lisäksi muun muassa sellaiset mediajätit kuten Washington Post, Daily Mail, Boston Globe, Dow Jones, South China Morning Post ja Schibsted.

Iltalehti oli tänä vuonna ainoa suomalaismedia ja Alma Media ainoa suomalainen mediakonserni, joka voitti ykköspalkinnon missään kategoriassa.

INMA Global Media Awards -gaala järjestettiin torstaina 22.5.2025 New Yorkissa. INMA:n (International News Media Association) vuosittainen palkintogaala on media-alan kenties arvostetuin kilpailu.

Palkintoja jaettiin useissa kategorioissa niin alueellisille kuin valtakunnallisille medioille.

Lue lisää, miten tekoäly on vahvasti mukana toimituksen arjessa Iltalehden artikkelista.

  • Julkaistu: 23.5.2025 klo 13:55
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Almassa tapahtuu

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi:

Autoja, asuntoja ja työpaikkoja – Alma Median pitkäjänteinen sijoitus poikii tulosta Serbiassa

Vuodesta 2012 lähtien Alma Media on ollut strateginen kumppani ja…

Almassa tapahtuu

Näin Alma Media sitouttaa kolme miljoonaa Alma-tunnuksella kirjautunutta käyttäjää

Jo kolmella miljoonalla on Alma-tunnus, jonka avulla he pystyvät käyttämään…

Almassa tapahtuu

Alma tuo yli 300 teoksen taidekokoelmansa huutokauppaan kaikkien ulottuville

Alma Media myy osan laajasta taidekokoelmastaan yhteistyössä Huutokauppa Ekmanin kanssa.…

Almassa tapahtuu