Mari Julku on Vuoden journalisti -ehdokas

Iltalehden toimittaja-tuottaja Mari Julku on ehdolla Suuren Journalistipalkinnon saajaksi.

Oli vuosi 2011, kun Mari Julku astui ensimmäisen kerran Iltalehden toimitukseen Kluuvin kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa. Jo tuolloin joku saattoi ennustaa, että jotakin tästä kyseisestä toimittajasta vielä tulee. Sen verran kova oli palo uutisia ja asioiden selvittämistä kohtaan, ja varsin usein tämä palo konkretisoitui uutisvoittoina.

Marin tie on vienyt uutistoimituksesta Iltalehden Plus-tiimiin, jossa hän työskentelee nyt toimittajana ja tuottajana. Vuosien hieno työ ja ikuinen intohimo journalismia kohtaan huomioitiin tänä keväänä, kun Julku pääsi ehdolle Vuoden journalisti -palkinnon saajaksi.

Haastattelimme Maria ehdokkuuden tiimoilta. Lue haastattelu alta.

Lämpimät onnittelut ehdokkuudesta! Mikä oli ensireaktiosi?

Ensimmäiset sanani taisivat olla: ”Ai oikeasti! Huhhuh.” Pasmat menivät täysin sekaisin. Kotimatkaa ei sinä päivänä tarvinnut taittaa kävellen, vaan tanssahtelevin laukka-askelin.

Miltä nyt tuntuu, kun ehdokkuus on julkistettu ja olet ehtinyt mutustella asiaa hieman?

Olo on todella liikuttunut. Olen saanut satoja viestejä ja näistä kaikista on paistanut vilpitön ilo tästä ehdokkuudesta. Viesteissä on korostettu iloa erityisesti siitä, että ihmistä lähellä oleva tutkiva journalismi saa ansaitsemaansa kunniaa.

Mitä ehdokkuus sinulle merkitsee?

Niin monia asioita! Mielestäni tämä ehdokkuus on tietyllä tavalla koko Iltalehden ehdokkuus. Tämä on koko toimitukselle viesti siitä, että tässä talossa tehdään Suomen parasta journalismia. Toivon olevani myös esimerkki nuoremmille toimittajille. Oman urani kivijalka on vuosien kokemus deskityöstä.

Toisaalta urallani on jonkin verran myös perhesyistä johtuvia katkoja ja vaiheita (minulla on kaksi pientä lasta, ja tein vuosien ajan lyhyempää työaikaa) eli toivon antavani esimerkkiä myös työelämän joustavuudesta.

Haluan osaltani myös madaltaa kynnystä tutkivan journalismin tekemiseen, jonka ei tarvitse aina olla kuukausien puurtamista paperikasoissa. Oma tutkiva urani on koostunut aivan tavallisia suomalaisia koskettavista aiheista, ja sen huomioiminen näin merkittävällä tunnustuksella tuntuu hienolta.

Sinua kehutaan modernin iltapäivälehtitoimittamisen ruumiillistumaksi. Mistä aineksista Mari Julku on siis tehty?

Pohjattomasta uteliaisuudesta kaikkiin mahdollisiin aiheisiin!

Toimituksessa tiedetäänkin, että olet ainakin ravihullu, huvipuistohullu, viisuhullu ja penkkiurheiluhullu. Mistä poikkitieteellinen mielenkiintosi kumpuaa?

Elämä on paljon hauskempaa, kun suhtautuu intohimoisesti asioihin.

Mistä jutustasi olet erityisen ylpeä?

Kaikista lapsiin ja nuoriin kohdistuvien epäkohtien selvittämisestä. Aloin keskittyä tähän teemaan koronavuosina, jolloin kirjoitin paljon lapsiin kohdistuvista rajoituksista. Viime vuosina olen tehnyt aiheesta isompia juttuja, joissa moni asiantuntija on sanonut rajoitusten olleen virhe, joista lapset kärsivät vielä pitkään.

Vuonna 2024 selvitin muun muassa suomalaisen lastensuojelun ongelmia ja HUSin kriisiä esimerkiksi Naistenklinikalla. Moni juttu on syntynyt yhteistyössä jonkun kollegan kanssa (kiitos erityisesti Sami Koskelle ja Katariina Lehtikannolle, joiden kanssa olen tehnyt tutkivia juttuja). On ollut upeaa nähdä Iltalehden Plus-tekemisen kasvu kohti koko ajan suurempia juttuja (ja tästä kiitos esihenkilö Reetta Paunoselle, joka ymmärtää esimerkiksi tutkivan journalismin merkityksen).

Onko sinulla esikuvia?

Joka ikinen vanhempi ja kokeneempi kollega, joka on antanut nuorelle ja kokemattomalle Marille aikaansa ja neuvojaan. Toivon, että voin nyt olla itse samanlainen nuoremmille toimittajille. Tämä on vaativa työ, jonka oppii isoksi osaksi vain tekemällä. Vanhempien toimittajien tuella nuoremmille on elintärkeä merkitys.

Olet ollut Iltalehdessä töissä vuodesta 2011 alkaen. Mikä on pitänyt sinut täällä?

Moni elämäni tärkeimmistä tukipilareista on nykyisiä tai entisiä iltalehteläisiä. Täällä on ilmapiiri, jollaista ei muualla ole. Tajusin sen niinä vuosina, kun asuin puolison työn takia ulkomailla.

Jutun kuva: Maarit Pohjanpalo

Jaa artikkeli