Alma Media > Uutinen > Almalla johtajuus ei katso sukupuolta, osaaminen ja asenne ratkaisevat

Almalla johtajuus ei katso sukupuolta, osaaminen ja asenne ratkaisevat

Alma Media -konsernin johtoryhmän kymmenestä jäsenestä neljä on naisia. Lähestyvän naistenpäivän kynnyksellä kysyimme heiltä, miten sukupuoli on vaikuttanut urakehitykseen, sekä miten onnistuu vaativan työn ja muun elämän yhteensovittaminen.

Vastauksissa toistuu, että sukupuolella ei ole ollut urakehityksessä merkitystä, vaan osaaminen, asenne ja oma kehittymishalu ovat olleet avainasemassa.

Lue tarkemmat vastaukset alta.

Kuka: Taru Lehtinen, Talousjohtaja
Almalla vuodesta 2008, konsernin johtoryhmässä vuodesta 2023

Miten sukupuolesi on vaikuttanut urakehitykseesi?
En näe, että sukupuolellani olisi ollut merkitystä urakehitykseni kannalta. Olen tarttunut rohkeasti uusiin haasteisiin ja pyrkinyt tekemään työni niin hyvin kuin mahdollista. Mielekkäät työtehtävät ja työn imu ovat ruokkineet positiivista kehitystä, ja varmasti juuri siksi olen saanut uusia mahdollisuuksia. Almalla olen päässyt kasvamaan työtehtävien mukana ja kokeilemaan monenlaisia rooleja.

Miten onnistut yhdistämään vaativan työn ja muun elämän?
Kun tekee työtä, josta nauttii, se tukee jaksamista kokonaisvaltaisesti. Vaikka välillä työ kuormittaa enemmän, on tärkeää myös pysähtyä ja hengähtää. Perhe, harrastukset ja ystävät tuovat tasapainoa arkeen – ja lenkit kultaisennoutajani Piitun kanssa ovat erityisen tärkeitä.

Kuka: Elina Kukkonen, Viestintä- ja brändijohtaja
Almalla vuodesta 1999 eri yksiköissä, konsernin johtoryhmässä vuodesta 2017.

Miten sukupuolesi on vaikuttanut urakehitykseesi?
En usko, että sukupuoleni on vaikuttanut urakehitykseeni, ainakaan negatiivisesti. Uskon enemmän osaamisen, asenteen ja jatkuvan kehittymisen merkitykseen urapolulla.

Miten onnistut yhdistämään vaativan työn ja muun elämän?
Olen ollut äiti vuodesta 1997, ja se on elämäni tärkein tehtävä. Työn, uran ja perheen tasapainottaminen on ollut välillä haasteellista, mutta myös palkitsevaa. Vanhemmuus on opettanut priorisointia ja monen asian yhtäaikaista hallintaa – taitoja, joista on ollut hyötyä myös työelämässä.

Työni Almassa on ollut jatkuvaa muutoksen edistämistä, mistä nautin.  Olen saanut Alman etenemisestä positiivista energiaa myös muuhun elämääni.

Kuka: Tiina Kurki, Johtaja, Alma Mediaratkaisut
Almalla vuodesta 2004, konsernin johtoryhmässä vuodesta 2017.

Miten sukupuolesi on vaikuttanut urakehitykseesi?
Johtajuudessa tärkeintä on kyky rakentaa kasvavaa ja kannattavaa liiketoimintaa, johtaa ihmisiä ja luoda asiakas – ja yritysarvoa – nämä määrittävät menestyksen, ei sukupuoli. Oma urani on perustunut myös tavoitteellisuuteen, päätöksentekokykyyn ja tuloksentekoon.

Miten onnistut yhdistämään vaativan työn ja muun elämän?
Vaativa työ ja muu elämä eivät ole toisilleen vastakkaisia vaan toisiaan täydentäviä. Kyse on selkeistä prioriteeteista ja siitä, että keskittyy olennaiseen ja osaa hallita omaa ajankäyttöään.

Johtamistyössä on tärkeää ymmärtää, mitä on tehtävä itse ja mitä kannattaa delegoida.

Energian ja ajattelukyvyn säilyttäminen edellyttää myös riittävää palautumista – se ei ole vaihtoehto, vaan välttämättömyys.  Riittävä uni ja liikunta ovat itselleni tärkeitä palautumisen lähteitä ja pidän niistä kiinni. Tasapainoa elämään tuo myös hyvät ja läheiset perhesuhteet, jotka ovat todellinen voimavara. 

Kuka: Merja Ristilä, Henkilöstöjohtaja
Almalla vuodesta 2018, konsernin johtoryhmässä vuodesta 2023.

Miten sukupuolesi on vaikuttanut urakehitykseesi?
En ole kokenut, että sukupuoli on vaikuttanut urakehitykseen millään lailla. Olen aina tarttunut rohkeasti uusiin haasteisiin, mitä eteen on tullut.

Miten onnistut yhdistämään vaativan työn ja muun elämän?
Tämä onkin välillä haastavaa, mutta itse olen aina halunnut, että elämässä on muutakin tärkeää kuin työnteko. Ehkäpä avain on riittävä motivaatio ja tehokas ajankäyttö, että tämän yhtälön saa toimimaan.

  • Julkaistu: 6.3.2025 klo 08:36
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Töissä Almalla

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi:

Mari Julku on Vuoden journalisti -ehdokas

Iltalehden toimittaja-tuottaja Mari Julku on ehdolla Suuren Journalistipalkinnon saajaksi. Oli…

Töissä Almalla

Kasvua, kehittymistä ja tekoälyä – tutustu devaajaamme Sujaniin

Almalla on kahden viime vuoden ajan rekrytoitu kansainvälisiä osaajia Suomen…

Töissä Almalla

Alman työnantajalupaus korostaa rohkeutta ja yhteistyötä

Almalla päivitettiin työnantajalupaus keväällä 2024. Aiempi työnantajalupaus oli useita vuosia…

Töissä Almalla