Alma Media > Mainostajalle > Alma investoi datakyvykkyyksiensä kehittämiseen ja vastaa näin kolmannen osapuolen evästeiden vähenemiseen

Alma investoi datakyvykkyyksiensä kehittämiseen ja vastaa näin kolmannen osapuolen evästeiden vähenemiseen

Digitaalisen mainonnan ekosysteemi on suuren murroksen edessä. Tulevat muutokset, kuten kolmannen osapuolen evästeiden ja mainonnan kohdentamiseen annettavien suostumusten väheneminen vaikuttavat mainostajiin. Suomen johtavana digitaalisen mainonnan julkaisijana kehitämme voimakkaasti datakyvykkyyksiämme, jotta voimme jatkossakin tarjota markkinan tehokkaimmat ja tavoittavimmat datapohjaiset ratkaisut mainostaja-asiakkaillemme.

Osana datakyvykkyyksiin investoimista uudistamme Alman data-arkkitehtuuria. Tavoitteena on parantaa ensimmäisen osapuolen datan hyödyntämismahdollisuuksia sekä lisätä kerättävän datan määrää ja laatua. Mainostajille tarjoamme entistä tavoittavampia yleisöjä, arvokkaampaa insightia sekä mahdollisuuksia hyödyntää mainostajan omaa dataa skaalautuvasti.

Panostamme myös vahvasti kirjautuneen käytön kasvattamiseen.

Alma Audience Platform

Alma on valinnut yhteistyökumppaniksi globaalisti johtavan yleisöjen hallintajärjestelmä Permutiven. Alma on ensimmäinen suomalainen toimija, joka hyödyntää Permutiven edistyksellistä teknologiaa datan käsittelyssä.

Jatkossa Alman käyttäjädatan profilointi, segmentointi ja aktivointi tehdään reaaliaikaisesti käyttäjän selaimessa. Tämä parantaa merkittävästi mainonnan kohdentamisen nopeutta ja tarkkuutta sekä kasvattaa yleisöjen tavoittavuutta selain- ja sovellusympäristöissä. Myös tietosuojaan ja tietoturvaan on kiinnitetty erityistä huomiota.

Datan laatu paranee merkittävästi

Mainostaja-asiakkaille Alma Audience Platform näkyy kävijädatan entistäkin parempana laatuna ja tarkempana profilointina. Voimme aiempaa monipuolisemmin hyödyntää erilaisia käytössä olevia tunnisteita. Mikäli kolmannen osapuolen evästeitä on käytettävissä, ne toimivat vielä toistaiseksi apuna sivustojen välisen käyttäytymisen tunnistamiseen.

Käyttäjä- ja käyttäytymisdatan reaaliaikainen ja selaimessa tapahtuva käsittely mahdollistaa nopean ja tarkan segmentoinnin, jonka avulla digimainonnan kohdentaminen on entistä tehokkaampaa. Kehitämme myös yleisöjen käyttäytymisen parempaa ymmärrystä ja datan analysointia datalähtöisen kampanjasuunnittelun tueksi. Pystymmekin pureutumaan jatkossa vieläkin tarkemmin käyttäjiemme kiinnostuksen kohteisiin sekä kampanjoiden suoritustasoon.

Mainostajan oman datan hyödyntäminen jatkossa entistäkin helpompaa

Alma Audience Platform tarjoaa jatkossa palvelun, joka mahdollistaa mainostajan oman datan hyödyntämisen Alman medioissa entistä helpommin, tehokkaammin ja turvallisemmin. Mainostaja voi ladata asiakasrekisterinsä tiedot Alma Data Cleanroomiin, ja tietojen vertailulla Alma Dataan ymmärtää asiakkaitaan paremmin, kohdentaa mainontaa omille asiakkaille Alman medioissa sekä laajentaa kohderyhmiä look-a-like -mallinnuksella.

Data Cleanroom tarjoaa monipuolisen näkymän siihen, millaisia mainostajan omat kohderyhmät ovat. Mainostaja voi tarkastella esimerkiksi nykyisistä asiakkaistaan koostuvan ryhmän profiilia, kuten kiinnostuksen kohteita ja demografiatietoja.

Mainostajan dataa voidaan käyttää suoraan kohdentamiseen Alman medioissa. Data voidaan tarvittaessa mallintaa, jolloin saadaan muodostettua isompi samankaltainen kohderyhmä kuin mitä mainostajan nykyinen asiakasrekisteri on. Mainostaja saa siis kaiken hyödyn irti niin omasta kuin Alman datasta oman kohderyhmänsä tavoittamiseen ja uusien kohderyhmien löytämiseen.

Datanhallintajärjestelmän vaihto ei vaadi mainostaja-asiakkailtamme toimenpiteitä, vaan päivitämme parannetut segmentit kampanjoihisi ja diileihin automaattisesti. Ohjelmallisen mainonnan datamyynnin segmenttimuutoksista ohjeistamme ostajia myöhemmin.

  • Julkaistu: 9.5.2022, 13:48
  • Kategoria: Mainostajalle

Jaa artikkeli