Alma Media > Uutinen > Digitaalinen suosittelutyökalu rikastaa käyttäjäkokemusta

Digitaalinen suosittelutyökalu rikastaa käyttäjäkokemusta

Tsekissä toimivan LMC:n kehittämä ja Suomeen jalkautettu digitaalinen suosittelutyökalu Matej on tuonut Etuovi.comin ja Iltalehden sisällöille runsaasti lisää sivulatauksia.

Samankaltaisten artikkeleiden tai samankaltaisen sisällön suositteleminen lukijalle on ollut monelle verkkomedialle ja digitaaliselle palvelulle kuten verkkokaupan sivustoilla arkipäivää jo pitkään. Hyvin toteutettu ja rakennettu suosittelutyökalu voi kuitenkin saada palveluun täysin uudenlaista liikennettä.

Etuovi.comissa, Iltalehdessä ja sittemmin myös Kauppalehdessä käytössä ollut Matej on nostanut suosittelupohjaisia sisällön luku- ja katselukertoja parhaimmillaan useilla kymmenillä prosenteilla.

– Matej on ollut Etuovi.comissa käytössä jo parin vuoden ajan. Huomasimme heti alusta saakka, että etusivulta tehdyt kohteiden lataukset lisääntyivät Matejn ansioista jopa yli 50 prosenttia aiempaan verrattuna, kertoo Alma Median CTO Simo Syrjänen.

Käytännössä Matej nostaa Etuovi.comin käyttäjien saataville aiempaa relevantimpaa sisältöä. Käyttäjän valittua palvelussa tietyn kohteen, tuo suosittelutyökalu esiin aina uusia, entistä sopivampia kohteita. Iltalehdessä ja Kauppalehdessä suosittelupalvelu tarjoaa lukijalle lisää luettavaa lukutottumuksiltaan samankaltaisten käyttäjien perusteella eli artikkeleita, jotka muut samoja artikkeleita lukeneet ovat jo nähneet.

Syrjänen uskoo, että syy suosittelutyökalun tehokkuudelle on siinä, että Matejta on kehitetty pitkään.

– Hienoa on, että työkalu tekee suosittelut täysin anonyymisti. Siihen vaaditaan kehittyneet algoritmit ja merkittävästi laskentatehoa. Skaalautuvuutta tarvitaan, sillä Iltalehden artikkeleita luetaan päivittäin miljoonittain. Tehokas suosittelutyökalu lisää määriä merkittävästi, hän kertoo.

Saman vahvistaa Matejn suunnittelusta vastannut, Alma Median tšekkiläisen tytäryhtiön LMC:n CTO Ondřej Mysliveček.

– Matejta on kehitetty vuosia, joten olemme ehtineet parannella sitä huomattavasti. Järjestelmän tehokkuuden avain piilee siinä, että se ei perustu ohjelmoijien määrittelemiin sääntöihin, vaan Matejn kykyyn seurata käyttäjien käyttäytymistä ja oppimismalleja omilla keinoillaan, hän sanoo.

Matej tekee sisällön löydettäväksi

Alma Median digikehityksen pyrkimyksenä on kehittää medioiden ja palveluiden kykyä tarjota lukijoille oikeanlaisia sisältöjä oikeaan aikaan, parantaa asiakkaiden käyttökokemusta sekä tarjota mainostaja-asiakkaille relevantteja yleisöjä.

Mysliveček kertoo, että Matej toimii käytännössä missä tahansa palvelussa, jossa on paljon sellaista sisältöä, mitä kaikki käyttäjät eivät välttämättä löydä. Helpoiten sen saa käyttöön sisällöissä, joita verkkosivuston käyttäjät eivät klikkaa useita kertoja.

– Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi työpaikanhakusivustoilla auki olevia paikkoja klikataan usein vain kerran tai pari. Etuovi.comissa meidän täytyi muuttaa algoritmia palveluun paremmin sopivaksi, koska kohteita saatetaan katsoa hyvinkin monta kertaa saman käyttäjän toimesta, hän sanoo.

Työkalun käyttöönottaminen ei ole vaikeaa, mutta se vaatii jonkin verran yhteistyötä alustan haltijan kanssa. Simo Syrjäsen mukaan käyttöönotto sujui vaivattomasti.

– Meillä käyttöä helpottaa jatkossa se, että kun Matej on jo kertaalleen valjastettu käyttämään Alma Median dataa, se voidaan tarjota helposti muuallekin saman talon sisällä. Käyttöönottoa on toki helpottanut myös se, että Matejlla on ammattimainen tuoteorganisaatio ympärillään. Palvelun täytyy olla laadultaan huippuluokkaa, jotta voimme hyödyntää sitä, Syrjänen kertoo.

Syrjänen ja Mysliveček uskovat, että Matejlle riittää jatkossa tilausta niin Alma Median Suomen toiminnoissa kuin maailmallakin. Parhaillaan LMC on selvittänyt muun muassa sitä, miten suosittelutyökalua voitaisiin hyödyntää noutoruokapalveluissa.

–  Moni noutoruoan tilaaja tilaa aina ruokansa noin viidestä suosikkiravintolastaan. Pyrimme selvittämään, toisiko Matej noutoruoan tilaajille muitakin relevantteja vaihtoehtoja ikisuosikkien sijaan.

Mysliveček uskoo, että palvelun suosion salaisuus piilee siinä, että pohjimmiltaan moni klikkaa verkossa eteenpäin mieluummin samalta sivulta kuin hakee lisätietoa samasta asiasta hakukoneen kautta.

– Ennen kaikkea suosittelutyökalu voi tuoda helppoutta käyttäjille. Harva jaksaa lopulta etsiä samaa tietoa pitkään hakukoneen kautta, jos helpompiakin vaihtoehtoja saada sopivaa sisältöä on saatavilla, hän sanoo.

  • Julkaistu: 1.7.2020, 10:00
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Digitaalisuus

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi:

Teknologia vauhdittaa Alman matkaa kohti kehittyneitä kaupankäyntialustoja

Digitaalisuus on ollut Alma Median strategian ytimessä jo vuosia. Alma…

Trendit

PäättäjäMind – Digitalisaatio yrityksissä

Peräti 42 % asiantuntijoista vastaa, että yrityksen fokusalueena on panostaminen…

Tutkimus

Kolme neljästä fyysisen kaupan asiakkaasta tulee kauppaan valmiiksi tiedolla ja inspiraatiolla varustettuna

Alle 25-vuotiaista enää vain 9 % tekee ostoksia ainoastaan kivijalkakaupassa,…

Trendit