Tuttavia ja tee-se-itse-taidetta

Alma Media, Lasten ja nuorten säätiö ja Helsingin kaupunki järjestävät syksyn aikana kolmen kuukauden mittaisen taidetyöpajan ryhmälle helsinkiläisiä nuoria. Työpajaan sisältyi myös vierailu Amos Rex -taidemuseossa.  

Taidetyöpajaan on valittu 14 nuorta, jotka osallistuvat Helsingin kaupungin Luotsi-toimintaan. Luotsi-toiminta on suunnattu 12–15-vuotiaille, tukea tarvitseville nuorille. Nuoria ohjaa pajassa kaksi helsinkiläistaiteilijaa, Yasmin May Jaafar ja Anni Rupponen. 

Työpajan aikana nuoret tutustuvat erilaisiin kuvan tekemisen tekniikoihin ja kokeilevat niitä käytännössä. Some-maailmassa kasvaneille nuorille tutuin tapa tuottaa kuvia voi olla video tai kännykällä napattu valokuva. Siksi työpajassa tutustutaan digitaalisiin kuvan tekemisen tekniikoihin. 

– Media-alan yritykset Suomessakin ovat digitalisoituneet nopeasti, ja ihmiset kuluttavat entistä enemmän mediasisältöjä älypuhelimillaan. Siksi työpaja, jossa nuoret pääsevät itse tekemään monipuolisesti erilaisia digitaalisia sisältöjä, sopii meille luontevasti. Samalla pääsemme myös kurkistamaan läheltä, miten nuoret tänä päivänä todella kuluttavat ja luovat sisältöjä, toteaa Alma Median yritysvastuupäällikkö Kirsi Hantula.

Työpajalaiset nauttivat Amos Rexin näyttelyn kokemuksellisuudesta.

Nuoret tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa syyskuun alussa, ja varsinainen työpajatoiminta käynnistyi pari viikkoa sen jälkeen. Lokakuun toisella viikolla nuoret pääsivät vierailemaan Alma Median pääyhteistyökumppanin, taidemuseo Amos Rexin uusissa tiloissa. 

– Amos Rexin näyttelyn kouriintuntuva kokemuksellisuus ja osallistuminen teokseen vakuuttivat nuoret ja museovierailu sai isot peukutukset. Tämän päivän nuorille oman linssin läpi näkeminen on merkityksellistä ja nuoret kuvasivatkin näyttelyssä ahkerasti, kertoo Lasten ja nuorten säätiön kehittämispäällikkö Anna Jussilainen. 

– Osalle nuorista tämä oli heidän elämänsä ensimmäinen museokäynti. Tärkeää on myös se, että moni halusi tulla uudestaan oman läheisen aikuisen kanssa.

Taidemuseo Amos Rexin yleisöpalvelupäällikkö Elsa Hessle kertoo nuorille museosta.

Myöhemmin nuoret vierailevat myös Alma-talolla, jossa he kokeilevat studiovalokuvausta Alma Talentin valokuvaajan Karoliina Vuorenmäen johdolla.   

Alma Median, Lasten ja nuorten säätiön (LNS) ja Helsingin kaupungin yhteinen työpaja toteutetaan osana LNS:n taidetyöpajaohjelmaa, jonka päämääränä on vahvistaa nuorten itsetuntoa, rohkeutta ja sosiaalisia taitoja taiteen keinoin. Vahvistuneiden elämäntaitojen avulla nuorten on helpompi ponnistaa kohti opintoja ja työelämää. 

  • Julkaistu: 11.10.2018 klo 14:01
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Almassa tapahtuu

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi:

Konepörssi-lehti päättyy vuoden 2026 lopussa 

Alma News Media lopettaa Konepörssi-lehden sekä siihen liittyvän liiketoiminnan vuoden…

Almassa tapahtuu

Asuntomarkkinan tunnelma kääntyi, mutta ostajat etsivät koteja, joita on tarjolla liian vähän

Suomalaisten usko asuntojen hintojen nousuun on vahvistunut puolessa vuodessa, mutta…

Asuminen

Business Insights: luotettava yritystieto päätöksenteon pohjana

Yritystieto on monen liiketoimintapäätöksen perusta. Kun yritys etsii uusia asiakkaita,…

Almassa tapahtuu