Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Talouselämän päätoimittajaksi Emilia Kullas

Talouselämän päätoimittajaksi Emilia Kullas

Alma Media Oyj             Lehdistötiedote             16.11.2016 klo 9.15

TALOUSELÄMÄN PÄÄTOIMITTAJAKSI EMILIA KULLAS

Talouselämän uudeksi päätoimittajaksi on nimitetty Emilia Kullas, 45.

Hän on viimeksi työskennellyt Talouselämän väliaikaisena päätoimittajana, sitä ennen toimituspäällikkönä ja Sijoituselämä-osiosta vastaavana uutispäällikkönä. Hän on kirjoittanut työnsä ohella kaksi sijoittamisaiheista kirjaa.

”Emilia Kullaksen tärkeänä tehtävänä Talouselämässä on johtaa hieno sisältöbrändi kohti digitaalista tulevaisuutta ja rakentaa osaltaan Alma Talentin toimitusten yhteistyötä” sanoo Alma Talentin toimitusjohtaja Juha-Petri Loimovuori.

”Talouselämä auttaa lukijoitaan ymmärtämään, mistä talouden ja yhteiskunnan muutoksessa on kysymys. Näinä aikoina laatujournalismin ja analyysin merkitys kasvaa, myös median digitaalisissa muodoissa”, sanoo Emilia Kullas.

”Lukija valitsee itse, missä muodossa ja milloin hän mediaa kuluttaa. Jatkossa Talouselämä palvelee entistä paremmin, kaikissa muodoissa”, Kullas jatkaa.

Emilia Kullas raportoi tehtävässään Juha-Petri Loimovuorelle.

Lisätiedot:
Juha-Petri Loimovuori, toimitusjohtaja, Alma Talent, p. +358 500 511036
Emilia Kullas, päätoimittaja, Talouselämä, p. +358 40 3424484

Alma Media lyhyesti
Alma Media on palveluliiketoimintaan ja journalistisiin sisältöihin keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tunnetuimpia brändejä ovat Kauppalehti, Talouselämä, Affärsvärlden, Iltalehti, Aamulehti, Etuovi.com ja Monster. Alma Media rakentaa asiakkailleen kestävää kasvua digitaalisuuden mahdollisuuksia hyödyntäen myös tietopalveluilla, järjestelmä- ja asiantuntijapalveluilla sekä mainosratkaisuilla. Alma Median toiminta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Alma Mediassa työskentelee noin 2 400 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin 30 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2015 liikevaihto oli 291,5 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 16.11.2016, 09:15
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli