Alma Media > Tiedotteet > Pörssitiedote > Alma Media myy City24-palvelunsa

Alma Media myy City24-palvelunsa

Alma Media Oyj               Pörssitiedote                     28.11.2014 klo 15.45


ALMA MEDIA MYY CITY24-PALVELUNSA

Alma Media on tänään tehdyllä kaupalla myynyt Baltian maissa toimivan asuntoportaali City24:n. Palvelun ostaja on Oü 24m2, jonka omistaa virolainen sijoitusyhtiö Koha Capital Oü.

Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Alma Media kirjaa kaupasta 1,9 miljoonan euron myyntivoiton vuoden 2014 neljännen neljänneksen tulokseensa. City24:n liikevaihdon vuodelta 2014 arvioidaan olevan noin 1,6 miljoonaa euroa.

Virossa perustettu City24 on asuntoilmoittelun markkinapaikka, joka toimii tällä hetkellä Viron lisäksi Latviassa ja Liettuassa. Palvelu on vuodesta 2005 toiminut Alma Median markkinapaikkojen uranuurtajana niin Baltiassa kuin Itä-Euroopassa.

– Myymällä City24:n voimme keskittyä ulkomailla pelkästään digitaalisten rekrytointipalveluidemme vahvistamiseen. Kauppa tukee tavoitettamme kasvattaa menestynyttä rekrytointiliiketoimintaamme edelleen, toteaa Raimo Mäkilä, Alma Median Markkinapaikat-liiketoiminnasta vastaava johtaja.

– Suomessa jatkamme nykyisellä palveluvalikoimalla rekrytoinnin, asuntokaupan ja autoilun alueilla, Mäkilä jatkaa.


ALMA MEDIA OYJ

Rauno Heinonen
viestintäjohtaja

Lisätietoja:
Raimo Mäkilä, Alma Markkinapaikat, puh. 040 5461892.

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet

 

Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Yhtiössä työskentelee 1 965 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin kolmannes toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2013 liikevaihto oli noin 300 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi

  • Julkaistu: 28.11.2014, 16:45
  • Kategoria: Pörssitiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli