Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Läntisen ja pohjoisen Suomen sanomalehdet tiivistävät journalistista yhteistyötään Lännen Mediassa

Läntisen ja pohjoisen Suomen sanomalehdet tiivistävät journalistista yhteistyötään Lännen Mediassa

Alma Media Oyj                     Lehdistötiedote                   5.2.2014 klo 9.00

LÄNTISEN JA POHJOISEN SUOMEN SANOMALEHDET TIIVISTÄVÄT JOURNALISTISTA YHTEISTYÖTÄÄN LÄNNEN MEDIASSA

Kuusi suomalaista lehtikustantajaa on allekirjoittanut aiesopimuksen, jonka perusteella ne suunnittelevat journalistisen yhteistyönsä merkittävää laajentamista.

Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Pohjolan Sanomat, Turun Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Hämeen Sanomat, Forssan Lehti ja Keskipohjanmaa suunnittelevat perustavansa vuoden 2014 aikana Lännen Media -nimisen yhtiön tuottamaan kaikille lehdille yhteistä sisältöä.

Yhteistyön toteutuessa Lännen Media tuottaisi 12 osakaslehdelle valtakunnallisen politiikan, talouden ja yhteiskunnallisen uutisoinnin. Lisäksi Lännen Media tuottaisi osakaslehdilleen ulkomaanuutiset, viikonvaihdeaineistoa, teemasivuja ja valtakunnallisia verkkouutisia.

Lännen Media olisi yhteistoimitus, jolla on journalisteja eri puolilla Suomea. Se jalostaisi yhteisen aineiston julkaisuvalmiiksi, jolloin kukin lehti voisi suunnata voimavarojaan paikallisten sisältöjen ja palvelun vahvistamiseen. Yhteistoimituksen muodostaisi noin 40 journalistia.

Samalla Lännen Median osakaslehdet tiivistäisivät yhteistyötään myös muissa journalistisissa sisällöissä sekä niiden suunnittelussa, tuotekehityksessä ja koulutuksessa. Digitaalisen sisällön tuotekehityksen nopeuttaminen tulisi olemaan Lännen Median keskeinen tavoite.

Lännen Median perustaminen on osa sanomalehtikustantajien toimenpiteitä, joilla varmistetaan korkealaatuisen sanomalehtimedian elinkelpoisuus. Päätoimittajien mukaan yhteistyön laajentaminen ja syventäminen on looginen kehitysaskel jo pitkään jatkuneessa lehtien sisältöyhteistyössä.

Lännen Median lehtien kokonaistavoittavuus on lähes kaksi miljoonaa (1 933 000) suomalaista. Painettujen lehtien yhteinen levikki on 542 783 kappaletta (LT 2013) ja lukijamäärä 1,32 miljoonaa.

Lännen Median perustamisella ei ole välittömiä henkilöstövaikutuksia Alma Aluemedian lehdissä.

Lisätietoja:

Jouko Jokinen, Aamulehden vastaava päätoimittaja, puh. 010 665 3100, jouko.jokinen@aamulehti.fi
Kari Vainio, Turun Sanomien vastaava päätoimittaja, puh. 02 269 3266, kari.vainio@turunsanomat.fi
Markku Mantila, Kalevan vastaava päätoimittaja, puh. 050 311 7777, markku.mantila@kaleva.fi

Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Yhtiössä työskentelee noin 1 900 ammattilaista (ilman jakajia), joista yli 20 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2012 liikevaihto oli noin 320 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 5.2.2014, 10:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli