Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Alma Manu palkkaa 250 kesätyöntekijää

Alma Manu palkkaa 250 kesätyöntekijää

Alma Media Oyj    Lehdistötiedote    05.2.2013 klo 11.00

ALMA MANU PALKKAA 250 KESÄTYÖNTEKIJÄÄ

250 kesäduunia! -kampanja starttaa 5.2.

Alma Manu Oy, Suomen toiseksi suurin varhaisjakeluyhtiö, tarjoaa kesätöitä yhteensä noin 250 nuorelle aikuiselle. Yhtiö hakee kesälomansijaisia sanomalehtien varhaisjakajille Pirkanmaan, Satakunnan ja Lapin alueille.

”Kesätyö lehdenjakajana tarjoaa nuorelle aikuiselle mahdollisuuden saada arvokasta työkokemusta”, sanoo toimitusjohtaja Helvi Liukkaala Alma Manusta. ”Osa sijaisuuksista sijaitsee seuduilla, joilla kesätöiden tarjonta on rajallista tai niitä ei yksinkertaisesti ole. Kynnys työllistyä on myös matalampi, sillä aikaisempi työkokemus ei ole välttämätöntä. Lähiesimiehet opastavat ja tukevat nuorta työntekijää pestin ajan”, hän jatkaa.

Kesätyöpaikat jakautuvat alueellisesti niin että Pirkanmaalla paikkoja on noin 130, Satakunnassa noin 70, ja Lapin alueella noin 50. Pisimmillään työsuhde voi kestää jopa viisi kuukautta. Ensimmäiset sijaisuudet voivat alkaa jo huhtikuussa, ja tarvetta sijaisille on vielä lomakauden lopussa elokuussa. Kesätyöntekijöille maksetaan työehtosopimuksen mukainen korvaus.

Lehdenjakajan työ edellyttää täysi-ikäisyyttä, ja että jakajalla on käytössään oma pyörä tai auto. Oikea asenne ja valmius itsenäiseen yötyöhön ovat tärkeäitä. Työtä tehdään 3-4 tuntia yössä, ja jakelu pitää olla suoritettu alueesta riippuen pääsääntöisesti kello kuuteen tai seitsemään mennessä.

Alma Manu käynnistää kesätyöntekijöiden rekrytoimiseksi 250 kesäduunia! -kampanjan 5.2. Kampanja on suunnattu 18-23-vuotiaille nuorille aikuisille. Kampanjan nettisivuilla osoitteessa www.250kesaduunia.fi voi jättää työhakemuksen, ja osallistua Jopon arvontaan. Facebookissa taas voi esittää kysymyksiä ja tutustua jo etukäteen mahdollisesti tuleviin työtehtäviin ja -tovereihin. Facebook-sivu löytyy osoitteesta www.facebook.com/250kesaduunia.

Manut ovat paikalla SataRekry-tapahtumassa Porin Promenadikeskuksessa 7.2., Yrityspäivillä Tampereen teknillisellä yliopistolla 7.2., ja Rekrytorilla Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa 13.2. Rovaniemellä järjestetään oma tapahtuma 2.3. Alma Manun tiloissa. Alma Manu on mukana myös Vastuullinen kesäduuni-kampanjassa (www.kesaduuni.org) sekä Monster.fi:n (sivut.monster.fi/kesatyo/) kesätyökampanjassa. Lue lisää 250 kesäduunia! -kampanjasta: www.250kesaduunia.fi

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Helvi Liukkaala, puh. 010 665 3009


Alma Manu Oy on Suomen toiseksi suurin varhaisjakeluyhtiö. Se jakaa viikoittain noin 1,6 miljoonaa lehteä Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Lapissa. Yhtiön lehtipainot sijaitsevat Tampereella ja Rovaniemellä. Niissä painetaan joka viikko noin 3,9 miljoonaa lehteä, mm. Kauppalehteä ja Iltalehteä. Alma Manussa työskentelee noin 1200 henkilöä hallinnon, painon ja jakelun tehtävissä. Noin 900 työntekijää on lehdenjakajia. Alma Manu on osa Alma Mediaa. Lue lisää: www.almamanu.fi

  • Julkaistu: 5.2.2013, 12:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli