Arno Ahosniemi Kauppalehden vastaavaksi päätoimittajaksi
Alma Media Oyj Pörssitiedote 5.11.2012 klo 15.30
ARNO AHOSNIEMI KAUPPALEHDEN VASTAAVAKSI PÄÄTOIMITTAJAKSI
VTM Arno Ahosniemi (34) on nimitetty 1.1.2013 alkaen Kauppalehden vastaavaksi päätoimittajaksi. Ahosniemi toimii tällä hetkellä Kauppalehden uutispäätoimittajana. Hän on toiminut ennen nykyistä tehtäväänsä sanomalehti Pohjalaisen vastaavana päätoimittajana ja sitä ennen Kauppalehdessä useissa toimittajan ja kirjeenvaihtajan tehtävissä.
”Luotettavan ja analyyttisen talousjournalismin kysyntä kasvaa. Kauppalehti aikoo selviytyä voittajana mediatoimialan murroksessa”, toteaa päätoimittaja Arno Ahosniemi.
”Viemme Kauppalehteä entistä määrätietoisemmin digitaaliseen suuntaan. Asiakas valitsee, missä muodossa hän kuluttaa talousjournalismia. Meidän tehtävämme on tarjota parasta laatua kaikissa välineissä.”
”On hienoa, että Hannu Leinosen pitkäjänteisen ja johdonmukaisen kehittämistyön jatkajaksi löytyi alan rautainen ammattilainen talon sisältä. Arno Ahosniemi on ollut keskeisessä roolissa kaikissa Kauppalehden viimeaikaisissa journalistisissa kehityshankkeissa ja valmis johtamaan uudistumista kohti monimediaista tulevaisuutta”, toteaa Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne.
Kauppalehden nykyinen vastaava päätoimittaja Hannu Leinonen jää vuoden 2012 lopussa eläkkeelle aiemmin sovitun mukaisesti.
Lisätietoja:
Arno Ahosniemi, päätoimittaja, Kauppalehti, puh. 040 588 6834
Juha-Petri Loimovuori, toimitusjohtaja, Kauppalehti, puh. 0500 511 036
Alma Media Oyj
Rauno Heinonen, viestintäjohtaja
Alma Media lyhyesti
Alma Media on uudistuva mediayhtiö, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti sekä Etuovi.com ja Telkku.com. Alma Mediassa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Vuoden 2011 liikevaihto oli 316,2 miljoonaa euroa, ja liikevoitto 13,3 prosenttia liikevaihdosta. Alma Median osake (ALN1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.
- Julkaistu: 5.11.2012, 16:30
- Kategoria: Pörssitiedote, Tiedotteet