Alma Median Mascus ostaa yhdysvaltalaisen lisenssikumppaninsa osake-enemmistön
Alma Media Oyj Lehdistötiedote 7.6.2012 klo 10.00
ALMA MEDIAN MASCUS OSTAA YHDYSVALTALAISEN LISENSSIKUMPPANINSA OSAKE-ENEMMISTÖN
Alma Media ostaa 51 % omistusosuuden yhdysvaltalaisesta Adalia Mediasta. Yhtiö on ollut Alma Mediaan kuuluvan raskaiden vaihtokoneiden kansainvälisen kauppapaikan Mascuksen lisenssikumppani vuodesta 2009. Yrityskaupan myötä Mascus USA vahvistaa asemaansa maailman suurimmilla raskaiden vaihtokoneiden markkinoilla.
Kauppa tukee myös Alma Median strategiaa, jonka mukaan konserni kasvattaa digitaalisten palveluiden osuutta liikevaihdostaan.
-Kaupan myötä voimme entisestään vauhdittaa Mascuksen toiminnan laajentamista Yhdysvalloissa. Haastamme pääasiassa painettuihin julkaisuihin tukeutuvia kilpailijoitamme keskittymällä tehokkaisiin digitaalisiin markkinapaikkapalveluihin, kertoo johtaja Fredrik Larsson Mascuksesta.
Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Adalia Media Inc:n liikevaihto oli noin 400 000 euroa vuonna 2011 ja se raportoidaan 1.6.2012 lukien osana Alma Median Digitaaliset kuluttajapalvelut -segmenttiä.
Mascus on maailmanlaajuisesti toimiva raskaiden vaihtokoneiden ja -ajoneuvojen markkinapaikka. Mascus palvelee kuutta toimialaa: maanrakennusta, maataloutta, materiaalinkäsittelyä, metsänhoitoa, kuljetusta ja logistiikkaa sekä ympäristönhuoltoa. Mascuksella on toimintaa 42 maassa ja sen palvelua voi käyttää 54 verkko-osoitteessa 39 kielellä.
Lisätietoja:
Fredrik Larsson, johtaja, Mascus, puh. 050 314 2511
Raimo Mäkilä, johtaja, Alma Media, Markkinapaikat, puh. 010 665 5802
Alma Media lyhyesti
Alma Media on uudistuva mediayhtiö, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com. Alma Mediassa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Vuoden 2011 liikevaihto oli 316,2 miljoonaa euroa, ja liikevoitto 13,3 prosenttia liikevaihdosta. Alma Median osake (ALN1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.
- Julkaistu: 7.6.2012, 12:00
- Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet