Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Alma Manu suunnittelee sopeutustoimia Rovaniemen painossa

Alma Manu suunnittelee sopeutustoimia Rovaniemen painossa

Alma Media Oyj   Lehdistötiedote   6.3.2012 klo 13.00

ALMA MANU SUUNNITTELEE SOPEUTUSTOIMIA ROVANIEMEN PAINOSSA

Alma Media -konserniin kuuluva paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy suunnittelee Rovaniemen painolaitoksensa toiminnan tehostamista ja uudelleenjärjestämistä. Rovaniemellä painettavien lehtituotteiden määrä on vähentynyt ja painon päätuotteiden painosmäärät ovat laskeneet, joten tuotantoa on sopeutettava muuttuneisiin olosuhteisiin.

Alma Manu käynnistää toiminnan suunniteltua tehostamista ja uudelleenjärjestämistä koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joiden piiriin kuuluu Rovaniemen painon toimihenkilö- ja työntekijätehtävät, kaikkiaan 24 henkilöä. Neuvotteluissa käsitellään henkilöstön mahdollisia irtisanomisia, siirtoja tehtävästä toiseen, toimenkuvien muuttamisia, työajan ja työehtojen muutoksia sekä koulutus- ja uudelleensijoittumismahdollisuuksia. Alma Manun alustavan näkemyksen mukaan henkilökunnan määrä saattaa vähentyä painotoiminnassa enimmillään seitsemällä henkilötyövuodella.

Neuvotteluissa valmistellaan yhdessä työnantajan, henkilöstön ja työvoimaviranomaisten kanssa mahdollisesti irtisanottujen työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma. Alma Manu suunnittelee tarjoavansa irtisanomisuhan alla oleville henkilöille irtisanomisen vaihtoehtona muuta työtä, mikäli mahdollista.

Alma Median paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy työllistää kaikkiaan noin 1 170 henkilöä Pirkanmaalla, Satakunnassa, Meri-Lapissa ja Lapissa. Heistä vajaa tuhat on lehdenjakajia.

Lisätietoja: Helvi Liukkaala, toimitusjohtaja, Alma Manu Oy. p. 010 665 3009

Alma Media lyhyesti

Alma Media on uudistuva mediayhtiö, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com. Alma Mediassa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Vuoden 2011 liikevaihto oli 316,2 miljoonaa euroa, ja liikevoitto 13,3 prosenttia liikevaihdosta. Alma Median osake (ALN1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 6.3.2012, 14:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli