Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Alma Media jälleen paras pohjoismainen mediayhtiö CDP-ilmastonmuutosselvityksessä

Alma Media jälleen paras pohjoismainen mediayhtiö CDP-ilmastonmuutosselvityksessä

Alma Media Oyj   Lehdistötiedote   25.10.2011 klo 12.30

ALMA MEDIA JÄLLEEN PARAS POHJOISMAINEN MEDIAYHTIÖ CDP-ILMASTONMUUTOSSELVITYKSESSÄ

Alma Media on toisena peräkkäisenä vuotena parhaiten Carbon Disclosure Project (CDP) -selvityksessä sijoittunut mediayhtiö Pohjoismaissa. Kansainvälisesti Alma Media sijoittuu media-alan viiden parhaimman yhtiön joukkoon. CDP julkaisi Pohjoismaita käsittelevän, ilmastonmuutoksen riskejä ja mahdollisuuksia kartoittavan raporttinsa 21.10.2011 Tukholmassa. Alma Media osallistui selvitykseen viidettä kertaa.

”Alma Media on viime vuosina panostanut voimakkaasti yritysvastuunsa kehittämiseen kestävä media -teemalla. On hienoa, että ponnistuksemme huomioidaan myös CDP:n kaltaisissa kansainvälisissä selvityksissä. Ensi vuoden alussa ympäristöasiat ovat jälleen meillä näkyvästi esillä, kun julkaisemme VTT:llä teettämämme tutkimuksen printti- ja verkkomedian ympäristövaikutuksista. Aihetta ei ole tutkittu juuri missään päin maailmaa aiemmin, joten tutkimuksemme tarjoaa aiheesta ensimmäistä kertaa vertailukelpoista tietoa”, sanoo viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Rauno Heinonen.

Vuosittain toteutettava CDP on kansainvälinen, pörssiyhtiöille suunnattu ilmastonmuutosselvitys, jossa noin 3000 yritystä analysoi ilmastonmuutoksen niille tuomia riskejä ja mahdollisuuksia sekä raportoi vuotuiset hiilidioksidipäästönsä. Selvityksen tulokset on suunnattu sijoittajille, ja noin 550 institutionaalista sijoittajaa ympäri maailman hyödyntää CDP:n tuloksia sijoituspäätöksissään.

Lisätietoja:

Riikka Poukka, yritysvastuusuunnittelija, puh.  010 665 2800

Lisätietoja median yritysvastuusta: www. kestavamedia.fi ja www.almamedia.fi/yritysvastuu. Tiesitkö esimerkiksi, että yhdellä naudanlihapihvillä ja kuukauden sanomalehtitilauksella on keskimäärin samansuuruinen hiilijalanjälki?

Alma Media lyhyesti

Alma Media on uudistuva mediayhtiö, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com. Alma Mediassa työskentelee noin 2800 ammattilaista. Vuoden 2010 liikevaihto oli 311,4 miljoonaa euroa, ja liikevoitto 13,9 prosenttia liikevaihdosta. Alma Median osake (ALN1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 25.10.2011, 14:30
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli