Kauppalehden levikki uuteen ennätykseen
Alma Media Oyj Lehdistötiedote 14.8.2008
Kauppalehden levikki uuteen ennätykseen
Alma Media -konserniin kuuluvan Kauppalehden levikki on tämän vuoden alkupuoliskolla kohonnut uudelle ennätystasolle. Maanantaina tehdyn virallisen levikintarkastuksen mukaan lehden levikki oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla 86 577 kappaletta.
Talouslehtien muuttunut kilpailutilanne, Suomen hyvä taloustilanne sekä Kauppalehden ja Kauppalehti Option jatkuva kehittäminen nostivat lehden levikin sen 110-vuotisen historian huippulukemiin. Kauppalehden edellinen levikkiennätys on vuodelta 2001, jolloin koko vuoden levikki oli 85 292 kappaletta.
Viime vuonna Kauppalehden levikki oli vuotuisessa mittauksessa 81 363 kappaletta.
– Kauppalehden levikki on edelleen kasvusuunnassa, joten uskon koko vuoden levikin nousevan nyt tarkastettua alkuvuoden levikkiä suuremmaksi, sanoo Kauppalehden levikkijohtaja Riitta Alfthan.
– Kauppalehden levikin ja Kauppalehti.fi:n kävijämäärien yhtäaikainen hyvä kehitys kertoo, että kahden kärjen strategiamme, eli sekä painetun talouslehden että verkkopalvelun samanaikainen kehittäminen, toimii hyvin”, toteaa Kauppalehti Oy:n toimitusjohtaja Juha-Petri Loimovuori.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Juha-Petri Loimovuori, Kauppalehti Oy, puh. 010 665 2360
Levikkijohtaja Riitta Alftan, Kauppalehti, puh. 010 665 2315
Alma Media lyhyesti
Alma Media on kannattavasti kasvava, uudistuva ja kansainvälistyvä yhtiö, joka investoi sanomalehtiin ja verkkomediaan. Tunnetuimmat tuotteet ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com.
Vuoden 2007 liikevaihto oli 329 miljoonaa euroa, ja liikevoittoa kertyi yli 19 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiön osake noteerataan OMX:n Pohjoismaisella listalla keskisuurten yhtiöiden sarjassa. Kaupankäyntitunnus on ALN1V. Lue lisää: www.almamedia.fi
Vuoden 2007 liikevaihto oli 329 miljoonaa euroa, ja liikevoittoa kertyi yli 19 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiön osake noteerataan OMX:n Pohjoismaisella listalla keskisuurten yhtiöiden sarjassa. Kaupankäyntitunnus on ALN1V. Lue lisää: www.almamedia.fi
- Julkaistu: 14.8.2008, 11:13
- Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet