Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Alma Median vuosikertomus 2006 on ilmestynyt

Alma Median vuosikertomus 2006 on ilmestynyt

ALMA MEDIA OYJ          LEHDISTÖTIEDOTE 2.3.2007
 
 
 
Alma Median vuosikertomus 2006 on ilmestynyt
 
 
Alma Media on tänään julkaissut vuoden 2006 vuosikertomuksensa. Vuosikertomus on nähtävissä pdf-muotoisena julkaisuna osoitteessa http://www.almamedia.fi/vuosikertomus_2006. Painetun version postitus alkaa ensi viikolla. Vuosikertomus postitetaan automaattisesti mm. osakkeenomistajille, joilla yli 500 osaketta.
 
Tällä kertaa vuosikertomus sisältää myös yhteiskuntavastuuosion. Sanomalehdillä on perinteisesti ollut tärkeä tehtävä yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä ja oman alueensa elinvoiman lisääjänä. Yhtenä esimerkkinä yhteiskunnallisesta toiminnasta on Iltalehden viimevuotinen Minä en kiusaa -kampanja, joka toteutettiin yhteistyössä koulujen kanssa. Tänä vuonna Iltalehti jatkaa kampanjointiaan, nyt lasten ja nuorten ravitsemuksesta.
 
Alma Median vuosikertomus on tehty yhdessä Alma Media Lehdentekijöiden kanssa nyt jo neljättä kertaa. Alma Media Lehdentekijät julkaisee yli 56:ta säännöllisesti ilmestyvää asiakaslehteä, joiden vuotuinen painos on yli 14 milj. kappaletta. Lisäksi yhtiö tuottaa vuosikertomuksia 4 yritykselle.
 
Suomenkielisen painetun vuosikertomuksen voi tilata osoitteesta www.almamedia.fi/tilaukset tai soittamalla numeroon 010 665 2245/Nina Hedberg.
 
Vuosikertomuksen englanninkielinen versio ilmestyy viikolla 10.
 
 
 
Alma Media on kannattavasti kasvava, uudistuva ja kansainvälistyvä yhtiö, joka investoi sanomalehtiin ja verkkomediaan. Tunnetuimmat tuotteet ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com.
 
Vuoden 2006 liikevaihto oli 302 milj. euroa, josta liikevoittoa kertyi 16 % liikevaihdosta. Yhtiön osake noteerataan OMX:n Pohjoismaisella listalla keskisuurten yhtiöiden sarjassa. Kaupankäyntitunnus on ALN1V. Lisää osoitteessa http://www.almamedia.fi.
  • Julkaistu: 2.3.2007, 17:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli