Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Aamulehti lakkauttaa kirjojen kustannusyksikkönsä

Aamulehti lakkauttaa kirjojen kustannusyksikkönsä

LEHDISTÖTIEDOTE 14.6.2006  
 
Aamulehti lakkauttaa kirjojen kustannusyksikkönsä
 
Kustannus Oy Aamulehti lakkauttaa Aamulehti Kirjat -yksikkönsä kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tulevana syksynä ilmestyy vielä neljä Aamulehden kustantamaa kirjaa, mutta vuodelle 2007 ei ole tehty yhtään uutta kustannussopimusta. Tuotettujen kirjojen markkinointi ja myynti kuitenkin jatkuvat.

Lehtiyhtiö voi jatkossakin kustantaa uusia kirjoja, mutta nimikkeiden määrä pienenee selvästi nykyisestä. Kustannustoiminta ei työllistä tietyn siirtymäajan jälkeen yhtään päätoimista henkilöä.

Kirjojen kustannusyksikön henkilöstön kanssa on käynnistetty yt-menettely. Yksikkö työllistää tällä hetkellä kolme henkilöä, joista yksi on määräaikaisessa työsuhteessa.

Aamulehti julkaisi viime vuonna 13 kirjaa, ja tänä vuonna markkinoille tulee kahdeksan teosta. Yksikkö perustettiin syksyllä 2004.

Toiminnan supistamisen syynä on kirjankustannuksen tappiollisuus, eikä näköpiirissä ollut selvää kannattavuuden parantumista.


Lisätiedot:

Kustannus Oy Aamulehden toimitusjohtaja
Juha Ruotsalainen, p. 050 515 1440
  • Julkaistu: 14.6.2006, 17:38
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli