Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > HANNU LEINONEN KAUPPALEHDEN VASTAAVAKSI PÄÄTOIMITTAJAKSI

HANNU LEINONEN KAUPPALEHDEN VASTAAVAKSI PÄÄTOIMITTAJAKSI

ALMA MEDIA OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 3.9.2002, KLO 10.00

HANNU LEINONEN KAUPPALEHDEN VASTAAVAKSI PÄÄTOIMITTAJAKSI

Kauppalehden uutispäätoimittaja Hannu Leinonen (50) on nimitetty
Kauppalehden vastaavaksi päätoimittajaksi 5.2.2003 alkaen. Lehden
nykyinen vastaava päätoimittaja ja kustantaja, lehdistöneuvos
Lauri Helve siirtyy työsopimuksensa mukaisesti 60 vuotta
täytettyään vuodeksi sapattivapaalle ja sen jälkeen eläkkeelle
helmikuussa 2004. Sapattivapaan aikana Helve on Alma Median
johdon käytettävissä senior advisorina.

Hannu Leinonen on suorittanut toimittajatutkinnon Tampereen
yliopistossa 1975. Hän on työskennellyt Kauppalehden
päätoimittajana toukokuusta 1997 lähtien. Ennen siirtymistään
Kauppalehteen hän toimi vuosina 1978 – 1997 Helsingin Sanomissa
erilaisissa tehtävissä mm. talous- ja kotimaan toimitusten
esimiehenä, Lontoon kirjeenvaihtajana sekä toimituspäällikkönä.

Kauppalehti on Suomen johtava talousmedia. Viitenä päivänä
viikossa ilmestyvän Kauppalehden levikki on 85 292 ja se
tavoittaa Päättäjien mediatutkimuksen mukaan 174 000 päättäjää.
Kauppalehti-perheeseen kuuluvat lisäksi kaksi kertaa kuukaudessa
ilmestyvä Kauppalehti Optio, viikoittain ilmestyvä Kauppalehti
Saldo ja eri teemoihin erikoistuneet Kauppalehti Extrat.

Kauppalehden sähköisiä jakelukanavia ovat Kauppalehti Online ja
Kauppalehden MTV3-kanavalle tuottamat talousuutiset sekä
erilaiset mobiilipalvelut. Kauppalehti Onlinessa käy viikottain
noin 60 000 eri käyttäjää. Kauppalehden talousuutisilla on
päivittäin keskimäärin noin 540 000 katsojaa.

Kuva: http://www.almamedia.fi/fin/lehdisto/kuvapankki/bigkuvat

  • Julkaistu: 3.9.2002, 08:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli