Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Alma Media osakkaaksi Etua lainanvertailupalveluun

Alma Media osakkaaksi Etua lainanvertailupalveluun

Alma Media Oyj                               Lehdistötiedote         9.3.2018

ALMA MEDIA OSAKKAAKSI ETUA LAINANVERTAILUPALVELUUN

Alma Media-konserni on hankkinut suunnatussa osakeannissa omistukseensa 20 prosenttia lainojen- ja vakuutusten kilpailutuspalveluita tarjoavan Etua Oy:n osakekannasta. Etua.fi on perustettu vuonna 2008 ja se on pisimpään Suomessa toiminut lainavertailupalvelu. Osapuolet eivät julkista sijoituksen hintaa.

Vuonna 2017 lainavertailupalvelun liikevaihto oli noin 2,5 miljoonaa euroa.

Etua.fi:n tavoitteena on helpottaa kuluttajan arkipäivää kodin raha-asioissa. Palvelussa voi vertailla kulutusluottoja, remonttilainoja, matkalainaa, lainaa ilman vakuuksia tai asuntolainaa. Yhtiö toimii yhteistyössä yli 20 finanssialan yrityksen kanssa ja se välittää verkkopalvelun kautta tulleet lainahakemukset eteenpäin yhteistyökumppaneille. Tähän mennessä lainahakemuksia on välitetty yli 880 000 kappaletta.

”Alma Media on viime vuosina kasvattanut palveluliiketoimintaansa hankkimalla muun muassa erilaisia kilpailutuspalveluita. Etua.fi sopii erittäin hyvin toiminaan Alman digitaalisten markkinapaikkojen rinnalla. Voimme ennen kaikkea tarjota kuluttajille palveluita yhä kattavammin, sillä moniin meidän kuluttajapalveluihin liittyy kiinteästi myös luoton hakeminen,” sanoo Alma News & Life -liiketoimintayksikön johtaja Kari Kivelä.

”Alma Median markkinointivoima vahvistaa Etua.fi brändin tunnettuutta ja mahdollistaa uudenlaisten palvelukokonaisuuksien kehittämisen”, sanoo Etua Oy:n toimitusjohtaja Antti Aarvala.

Lisätietoja:
Kari Kivelä, Alma News & Life -liiketoimintayksikön johtaja, puh. 010 665 2032
Antti Aarvala, toimitusjohtaja, Etua Oy, puh 040 5065 738

Alma Media lyhyesti

Alma Media on palveluliiketoimintaan ja journalistisiin sisältöihin keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tunnetuimpia brändejä ovat Kauppalehti, Talouselämä, Affärsvärlden, Iltalehti, Aamulehti, Etuovi.com ja Monster. Alma Media rakentaa asiakkailleen kestävää kasvua digitaalisuuden mahdollisuuksia hyödyntäen tietopalveluilla, järjestelmä- ja asiantuntijapalveluilla sekä mainosratkaisuilla. Alma Median toiminta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Alma Mediassa työskentelee noin 2 250 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin 30 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2017 liikevaihto oli 367,3 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 9.3.2018, 11:06
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli