Alma Media > Mainostajalle > Mikä motivoi päättäjiä? Tutkimus valottaa suomalaisen päättäjän omakuvaa

Mikä motivoi päättäjiä? Tutkimus valottaa suomalaisen päättäjän omakuvaa

Yksityisellä sektorilla on yhteensä lähes 400 000 päättäjää ja hankintapäätöksiin vaikuttavaa valmistelijaa. Kantar TNS:n toteuttama tutkimus selvittää, millaiset asiat motivoivat päättäjiä.

Työelämässä päättäjiä motivoi etenkin menestyminen. Paljon töitä tekevän päättäjän palkitsee tutkimuksen mukaan arvostuksen saaminen muilta.

Päättäjät haluavat selkeästi pysyä kehityksessä mukana. Kiireidenkin keskellä päättäjät motivoituvat lisäkouluttautumisesta ja työssä kehittymisestä. Myös uusi teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet kiinnostavat ja motivoivat. Alle 40-vuotiailla motivaation tuojana korostuu erityisesti edelläkävijyys omalla alalla.

Päättäjät ovat varsin aktiivisia ja osallistuvat pitkin vuotta erilaisiin ulkopuolisten tahojen järjestämiin koulutuksiin. Päättäjät suosivat koulutuksia, jotka järjestetään kotimaassa. Vain harva ei ole osallistunut ulkopuolisen tahon koulutuksiin viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Yli puolet päättäjistä on tyytyväisiä nykyiseen työpaikkaansa, eikä ole lainkaan harkinnut työpaikan vaihtoa. Tutkimuksen mukaan vain viidennes kertoo harkinneensa työpaikan vaihtamista.

Alma Talent tavoittaa molemmat päättäjäryhmät heitä kiinnostavien asioiden äärellä ja heille luontevimmissa mediaympäristöissä.

almatalent-paattajat-infograafi

Lähde: TNS Mind Päättäjä 2018, Kantar TNS Oy

  • Julkaistu: 5.4.2018, 10:32
  • Kategoria: Mainostajalle

Anne Eklund, myyntijohtaja, Alma Talent

B to B -ostoprosessi on usein pitkä. Hankintapäätöksen valmisteluun osallistuu erityisesti isommissa hankinnoissa useita eri roolissa olevia henkilöitä asiantuntijasta käyttäjään. Faktojen lisäksi mielikuvat tuotteesta tai palvelusta vaikuttavat lopulliseen päätökseen. Kannattaa siis panostaa myös brändin tunnettuuteen ja mielikuvaan. Kiinnostava ja hyödyllinen mediasisältö antaa turvallisen ja tukevan selkänojan päättäjälle suunnatulle markkinoinnille – sekä printissä että digissä.

Alma Talentin medioissa kohdennat kampanjan busineksesi kannalta tärkeimmälle kohderyhmälle. Kerron mielelläni lisää, ota yhteyttä: anne.eklund@almamedia.fi.

Ota tästä yhteyttä mediamyyntiimme!

Jaa artikkeli