Alma Media > Uutinen > Almalla käynnistyi uusi sisältömarkkinoinnin trainee-ohjelma

Almalla käynnistyi uusi sisältömarkkinoinnin trainee-ohjelma

Ohjelmaan oli yli 200 hakijaa, joiden joukosta kahdeksan valittiin mukaan. 

Almassa on alkanut uusi sisältömarkkinoinnin trainee -ohjelma, joka toteutetaan Alman Brand Studiossa eli sisältömarkkinoinnin tiimissä.Traineet ovat aloittaneet 6 kuukautta kestävän harjoittelujaksonsa keskiviikkona 18.11. Harjoittelu on palkallinen.

Traineet koulutetaan sisältömarkkinoinnin osaajiksi oikeiden töiden kautta

Ohjelman aikana traineet oppivat sisältömarkkinoinnin koko ketjusta aina sisältöstrategian tärkeydestä kiinnostavaan sisällöntuotantoon, tavoitteiden ja mittarien asettamisesta vaikuttavan sisällön abc:hen. Traineet pääsevät ideoimaan ja tuottamaan kaupallisen yhteistyön sisältöjä Alman medioihin. Jokaisella traineella tulee myös olemaan oma mentori koko harjoittelun ajan.

-Koemme Alma Brand Studiossa, että meillä on paljon osaamista ja annettavaa. Olemme tehneet aikaisemminkin yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja käyneet esimerkiksi Haaga-Heliassa vierailemassa luennoilla. Tästä syntyi idea, että voisimme kouluttaa alalle uusia tekijöitä, koska sisältömarkkinoinnin maisteriksi ei varsinaisesti voi valmistua mistään. Almassa on myös saatu hyviä kokemuksia devaajien trainee-ohjelmasta, joten päätimme soveltaa näitä oppeja sisältömarkkinoinnin trainee-ohjelmaan, kertoo Alman sisältömarkkinointijohtaja Hanna Repo.

-Olemme Almassa rakentaneet neljässä vuodessa menestyvän sisältömarkkinointitoiminnon mainostaja-asiakkaidemme tueksi ja hyödyksi. Nyt lavennamme toimintaamme, kiihdytämme kasvua ja luomme uusia konsepteja asiakkaillemme. Innostavaa ja tuottavaa – kaikille tahoille, kertoo mediamyynnin johtaja Tiina Järvilehto.

Lämpimästi tervetuloa Almalle uudet traineet!

  • Julkaistu: 25.11.2020, 14:00
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: toissa-almalla

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi:

Osaajat Almalla: Niilo Ursin – Teknologiapäälliköstä liiketoiminnan johtajaksi

Niilo Ursin on nähnyt Alman kasvun muutaman kehittäjän porukasta 300…

Töissä Almalla

Toimittajana työskentely on ainutlaatuinen tilaisuus soveltaa opintojen aikana kertynyttä teoriaa käytäntöön

Toimittajan työssä tarvitaan monipuolista osaamista ja se soveltuukin myös monille…

Töissä Almalla

Alma Brand Studion traineeohjelma kasvatti sisältömarkkinoinnin ammattilaisia – nyt traineet kertovat omista kokemuksistaan ja opeistaan

Alma Brand Studion sisältömarkkinoinnin traineeohjelma toteutettiin ensimmäistä kertaa ja se…

Töissä Almalla