Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Tiina Järvilehto Kauppalehden mediamyynnin johtoon

Tiina Järvilehto Kauppalehden mediamyynnin johtoon

Alma Media Oyj               Lehdistötiedote             3.5.2013 klo 10.00

TIINA JÄRVILEHTO KAUPPALEHDEN MEDIAMYYNNIN JOHTOON

Alma Median Kauppalehden mediamyynnin johtajaksi on nimitetty KTM Tiina Järvilehto (43). Hän aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa. Järvilehto palaa Alma Mediaan Silmäasema Fennicasta, jossa hän työskenteli myynti- ja markkinointijohtajana. Tätä ennen Järvilehto on työskennellyt pitkään menestyksekkäästi Iltalehden mediamyynnin ja markkinoinnin johtajana.

– Olen erittäin tyytyväinen, että Tiina liittyy taas joukkoomme vastaamaan mediamyynnistämme. Uusimman Kansallisen mediatutkimuksen mukaan Kauppalehti on kokonaisyleisöltään Suomen neljänneksi suurin sanomalehti iltapäivälehtien ja Helsingin Sanomien jälkeen. Kauppalehden medioiden lukijaprofiili on myös erinomainen, mikä tarjoaa Tiinalle hyvät mahdollisuudet kasvattaa Kauppalehden liiketoimintaa mainonnan markkinoilla”, toteaa Kauppalehden toimitusjohtaja Juha-Petri Loimovuori.

– On hienoa päästä jälleen edistämään Alma Median vahvojen tuotteiden kasvua, tällä kertaa Kauppalehdessä. Kauppalehti on mediamurroksen edelläkävijöitä ja olen iloinen päästessäni kehittämään sen digitaalisen mainonnan konsepteja”, sanoo Järvilehto.

Lisätietoja:
Juha-Petri Loimovuori, toimitusjohtaja, Kauppalehti-ryhmä, puh. 0500 511 036

Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Yhtiössä työskentelee noin 1 900 ammattilaista (ilman jakajia), joista yli 20 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2012 liikevaihto oli noin 320 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi

  • Julkaistu: 3.5.2013, 12:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli