Sosiaalinen vastuu
CASE: Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa - vastuu henkilöstöstä
Vuosi 2010 oli Alma Median kehitysehdotusjärjestelmä Helmen kannalta käänteentekevä. Ylpeänä sain seurata, kuinka yksikkö toisensa jälkeen innostui ideoinnista ja mahdollisuudesta vaikuttaa koko Alman kehittymiseen. Vuoden aikana almamedialaiset tekivät 2 522 Helmi-ehdotusta ja ehdotuksia teki 579 eri henkilöä tai ryhmää.Vuoden aikana Alma Mediassa juotiin kahdet Helmi-kaffet kaikissa yksiköissä. Tilaisuuksien tarkoituksena oli tuoda ideointia ja Helmeä kaikille tutuksi. Helmen käyttöliittymäremontissa hyödynnettiin käyttäjätoiveita ja nyt ideoita voi muun muassa peukuttaa ja kannattaa. Kaikki ideat ovat Helmessä kaikkien nähtävänä, sillä uskon vakaasti siihen, että idea paranee, kun sitä voi kommentoida ja jatkojalostaa. Ideat näyttävät synnyttävän myös uusia ideoita.
Yksiköittäin järjestettiin kampanjoita, joilla haettiin ideoita oman yrityksen tai tuotteiden kehittämiseen. Kampanjoilla haettiin muun muassa nimeä uudelle painokoneprojektille, tuhottiin aikasyöppöjä ja etsittiin ideoita brändin kehittämiseen. Kampanja on hyvä tapa suunnata ideointia ja saada koko henkilöstö mukaan kehittämään.
Toteutettujen ehdotusten joukosta löytyy muun muassa idea painolaadun parantamisesta Rovaniemen painossa, tiedonkulun parantamista koskeva idea Aamulehden toimituksessa ja biojätteiden lajittelun järjestämistä Siperian liikekiinteistössä koskeva ehdotus. Vuoden aikana syntyi lukuisia uusia tuoteideoita, jotka ovat edelleen selvittelyssä ja mahdollisesti toteutuvat vuonna 2011. Vuoden 2011 haasteina näenkin sen, miten opimme paremmin jalostamaan saatuja ideoita ja jatkamaan hyvää ideointia.
Hippu Pintilä
Henkilöstöpäällikkö
Aamulehti
CASE: Suomen talvi sisuunnutti - vastuu henkilöstöstä
Kun aloitin työni Aamulehdessä vuosituhannen vaihteessa, Tamperetta riepotteli runsasluminen myrsky. Kahlatessani hangessa ja lumituiskussa olin menettää toivoni. Tulin kotiin 40 ylimääräisen lehden kanssa: en ollutkaan jakanut lehtiä kaikille tilaajille. Tyttöystäväni auttoi löytämään kadonneet postilaatikot.Seuraavana aamuna ajattelin, että lehdet tai myrsky eivät minua nujerra. Ehkä minusta löytyy sitä samaa sisua kuin suomalaisillakin on. Ja nyt ajattelen, että haluan jatkaa työtä niin kauan kuin kroppa kestää.
Olen työskennellyt Aamulehden varajakajana, nykyisessä Alma Manussa, reilut 10 vuotta. Lähes saman verran kuin olen asunut Suomessa. Lähtöisin olen Uruguaysta. Olen asunut paljon ulkomailla, seilannut meriä merimiehenä ja maita muusikkona. Tuona aikana ehdin kyllästyä matkustamiseen ja hotelleihin. On hyvä, että ihmisellä on oikea koti.
Aamulehden ja Alma Manun jakajaksi pääsin melko mutkattomasti. Ystäväni näki työnhakuilmoituksen lehdessä ja vinkkasi minulle. Soitin Aamulehteen, pääsin haastatteluun ja melko pian aloitin työt.
Ei ole ihan itsestään selvää, että suomalainen firma ottaa vuoden verran maassa asuneen ja suomea taitamattoman töihin.
Varajakajana ovat tulleet tutuksi niin Tampere kuin sen lähialueetkin. Nostan hattua niille jakajille, jotka polkupyöräilevät kesät talvet. Itse jaan lehdet autolla. Työ on hyvin itsenäistä. Pidän siitä, ettei kukaan hengitä niskaan, vaan saan olla oma pomoni.
Alma Manussa, ainakin täällä Tampereella, on melko monta englanninkielistä jakajaa. Varsinaisen työni ohella opetan englanninkielisille sähköisen jakokirjan käyttöä ja opastan uusia jakajia heidän jakoreiteillään. En ole varma, miksi juuri minut on valittu tähän tehtävään. Sitä pitäisi kysyä päälliköiltä, mutta ainakin homma tuo mukavaa vaihtelua työhön.
Alberto Silva
Lehdenjakaja
Alma Manu Oy
CASE: Huijareiden paratiisi vai löytämisen riemua? - tuotevastuu
Verkkokauppa on kasvanut kohisten parin viime vuoden aikana. Lähes yhtä kovalla kohinalla ovat lisääntyneet myös huijaukset. Valitettavasti kasvoton kohtaaminen verkossa houkuttelee myös epärehellisyyteen, mikä haastaa verkkopalveluiden kehittäjät. Kenellä on vastuu, ja miten edesauttaa luotettavaa kaupankäyntiä?Alma Median Mikko.fi on tarjonnut kauppapaikan kuluttajien väliseen kaupankäyntiin nyt reilun kolmen vuoden ajan. Olemme havainneet huijausten määrän kasvaneen näinä vuosina selvästi. Seuraamme jatkuvasti palvelua, poistamme asiattomia kohteita ja suljemme huijareiden käyttäjätunnuksia. Tietyt merkit - kohteen toimitustapana on vain postitus, hinta on epäilyttävän halpa, ja käyttämättömänä kaupattavan tuotteen kuva on kopioitu valmistajan sivuilta - saavat hälytyskellot soimaan. Seulomme Mikko.fi:n ilmoituksia koko ajan, ja pyrimme varmistamaan kaupankäynnin rehellisyyden.
Lopulta vastuu on kuitenkin kuluttajan. Kauppapaikka on vain alusta kaupankäynnille. Ilmoittajat voivat tunnistautua omilla verkkopankkitunnuksillaan, jolloin todellinen henkilöllisyys on ainakin kauppapaikan pitäjän tiedossa. Lisäksi muiden käyttäjien ilmoittajasta antamiin palautteisiin kannattaa aina tutustua, mikäli niitä vain on olemassa aiemmista kauppatapahtumista.
Kun huijauksia sattuu, autamme asiassa kaikin keinoin. Onneksi ne ovat kuitenkin pieni, joskin otsikoissa näkyvä osa verkkokauppaa. Ylivoimaisesti suurin osa kaupoista sujuu kuitenkin luotettavasti ja varmasti. Kun verkkopalvelun kehityksessä on huomioitu luotettavuus, ja käyttäjät itse varmistavat, etteivät siirrä rahaa etukäteen epäilyttävän oloisille ilmoittajille, voi verkkokauppaa käydä turvallisin mielin. Mikko.fi:n missiona on tuottaa löytämisen riemua, ja sen eteen teemme töitä joka päivä.
Riikka Wulff
Johtaja
Markkinapaikat
Sivu viimeksi päivitetty/tiedot tarkistettu 13.04.2011









