Just bidding: Mainostaja, post cookie  -strategian aika on (aivan viimeistään) nyt!

22.2.2024

Saisinpa aina euron, kun joku mainitsee samassa lauseessa Googlen, Chromen ja aikataulun. Googlen ainainen viivyttely Chromen kolmannen osapuolen evästeiden poistumisen suhteen on varmaankin saanut ison osan meistä digimainonnan ammattilaista laittamaan jalan tahtomattakin jarrupolkimelle uusien ratkaisujen testaamisen ja luomisen suhteen.

Nyt ei kuitenkaan ole enää aika hidastella tai jahkailla. Poisti Chrome sitten kolmannen osapuolen evästeet käytöstä tänään tai kahden vuoden kuluttua, meillä on isoja yleisöjä, jotka jo nyt jäävät tavoittamatta näiden evästeiden puuttumisen takia.

Tosiasia on, että tämän päivän digitaalinen mainonta pyörii kolmannen osapuolen evästeiden voimalla. Tilanne on jo nyt kaikkea muuta kuin ideaali mainonnan toimivuuden, mittaamisen ja tavoittamisen näkökulmasta – ja kun lattia murenaa lopullisesti alta, kannattaa olla valmiina.

Mainostajat, joilla on selkeä evästeettömän ajan strategia, tulevat selviytymään voittajina. Mutta miten lähteä liikkeelle? Etsimällä vastaukset seuraaviin kysymyksiin pääsee jo hyvään alkuun.

  1. Mitkä kaikki toimintoni nojaavat kolmannen osapuolen evästeisiin – mainonnassa tai mainonnan ulkopuolella?
    Kerää yrityksesi asiantuntijat yhteen ja muodosta lista osa-alueista, joihin evästeiden puuttuminen vaikuttaa.
  2. Mikä liiketoimintani osa-alueista tulevat kärsimään eniten kolmannen osapuolen evästeiden laajemmasta puuttumisesta?
    Priorisoi haasteet ja niiden ratkaiseminen tärkeysjärjestykseen. Aseta aikataulu.
  3. Mitkä haasteet pystyn ratkaisemaan itse ja mihin tarvitsen ulkopuolista apua? Mahdollisuuksia kannattaa lähteä katsomaan mahdollisimman laaja-alaisesti, kolmannen osapuolen evästeiden korvaaminen tulee tapahtumaan useilla eri ratkaisuilla.
  4. Millaisia evästeettömiä ratkaisuja nykyiset yhteistyökumppanini tarjoavat? Vastaavatko ratkaisut omaan prioriteettilistaani?
    Evästeettömän maailman ratkaisut ovat parhaimmillaan yksinkertaisia ymmärtää ja pahimmillaan vaaditaan Mensan jäsenyys ja kovaa ammattitaitoa hyvin spesifiltä osa-alueelta. Julkaisijoiden ja mediatoimistojen osaamista kannattaa hyödyntää. Ja myös haastaa: vastauksia vaikeisiin kysymyksiin on lupa vaatia.
  5. Ja lopulta: mikä on post-cookie strategiani?
    Älä jätä kysymystä ilmaan, vaan kirjoita strategia ylös. Mitä toimenpiteitä ja missä ajassa teen kolmannen osapuolen evästeiden poistumisen suhteen? Mitkä asiat ovat prioriteettilistani kärjessä? Mitä ratkaisuja lähden testaamaan, ja millä aikataululla? Kuka strategiaani toteuttaa käytännössä? Miltä digimainonnan tekemiseni näyttää vuoden 2024 lopussa?

Googlen aikataulun perään tuijottavien jahkailijoiden laivaan on helppo astua. Vielä helpompi on katsella laivasta, kun kilpailijat jäävät rannalle ruikuttamaan kolmannen osapuolen evästeisiin nojaavien ratkaisujensa kanssa.

Seuraa Alman Asiaa evästeistä -julkaisuja, ja pysyt mukana evästeettömän maailman mahdollisuuksissa. Parhaimmillaan löydät sopivat palaset vastaamaan oman yrityksesi post cookie -strategian avoimiin kysymyksiin.

Lue seuraavaksi:

Elintarvikemarkkinointi 2026: kolme erilaista ostopäätöksen logiikkaa

Suomalainen elintarvikemarkkina jakautuu kuluttajan mielessä kolmeen täysin erilaiseen ostopäätöksen maailmaan. Arjen ruokaratkaisut, välipalat ja herkuttelu […]

Näin suomalainen B2B-päättäjä ostaa: Alma Talk 2026 tiivistettynä

Kesäkuussa yli 200 markkinoinnin ammattilaista kokoontui käsittelemään yhtä B2B-markkinoinnin kestävimmistä kysymyksistä: miten suomalainen päättäjä oikeasti […]

Luottamus on mainonnan uusi musta: luottamus mainontaan sosiaalisessa mediassa on 9 %

Alman ohjelmallisen tiimi vieraili toukokuussa WPP:n järjestämään NextM 2026 -tapahtumaan Tukholmassa. Kyseessä on Pohjoismaiden suurin markkinoinnin ja teknologian tapahtuma, joka kerää vieraaksi niin […]

Ajankohtaista autokaupasta: Miten globaalit jännitteet vaikuttavat Suomen autokauppaan?

Autokauppa on muuttunut nopeasti, eikä muutos tule enää vain markkinan sisältä. Polttoaineen hinta, geopoliittinen tilanne […]

Kesä näkyy mediankäytössä, valitse segmentit sen mukaan!

Poimimme loppukevään ja alkukesän ajankohtaisimmat ja keskeisimmät data- ja kontekstisegmentit yhteen paikkaan. Kesän käynnistyessä odotettavissa […]

Outstream ei ole enää sivuroolissa

Outstream-videota on pitkään käsitelty melko kapeassa kehyksessä. Usein se on nähty taktisena lisänä tai ratkaisuna […]

Alma Talk 2026: Päätöksenteon anatomia 2026 – miten B2B-päättäjiin vaikutetaan nyt?

11.6.2026 klo 8.30-10.40 | Helsinki + webinaari Miten yrityspäättäjät tekevät päätöksiä vuonna 2026?Missä kohtaa markkinointi […]

Suomalaisten kesäsuunnitelmat 2026

Millainen on suomalaisten kesä 2026 ja kuinka sitä vietetään? Entä miten luottavaisesti suomalaiset suhtautuvat omaan taloudelliseen tilanteeseensa? Muun muassa näitä asioita selvitimme jälleen Iltalehden ja Alma Businessmedioiden lukijoilta.

Kaikki alkoi 15 miljardista huijausmainoksesta päivässä, ja lopulta Ruotsi teki sen, mitä muut eivät uskaltaneet

Muistan itse kuinka pöyristynyt olin viime vuoden lopulla, kun Reuters uutisoi Metalla pyörivän jopa 15 miljardia huijausmainosta […]

Lappi kiinnostaa ympäri vuoden – Kotimaan matkailulle tyypillisin este on hinta 

Alma Median matkailututkimuksesta selviää, että kiinnostusta kotimaan matkailuun on runsaasti, mutta esteet ovat konkreettisia. Markkinoinnin on hyvä vastata suoraan hinta- ja […]

Auton ostoprosessi on muuttunut – Tiedonhaku on perusteellista ja monikanavaista 

Autonostajan matka ostopäätökseen on muuttunut. Alma Businessmedioiden Autotutkimuksen mukaan ostoprosessi on pidentynyt ja monimutkaistunut: ostaja käyttää keskimäärin 3–4 eri […]

Tunnettuus ei välttämättä käänny varauksiksi – Näin suomalaiset tekevät matkailupäätöksiä  

Pelkkä tunnettuus ei enää riitä matkailualalla. Alma Median matkailualan tutkimuksesta selviää, miksi vain harva matkailubrändi pääsee kuluttajien varauslistalle.  […]