Alma Spotlight – Jonne Salovaara, Dagmar: Evästeetön tulevaisuus on jo nykyisyyttä

4.4.2024

Vieläkö voidaan puhua evästeettömästä tulevaisuudesta, vai onko evästeettömyys jo vahvasti nykyisyyttä? Keskustelemme evästeettömyydestä, ohjelmallisen mainonnan muutostrendeistä ja Näin Suomi bidaa -kyselytutkimuksen löydöksistä Markkinointitoimisto Dagmarin ohjelmallisesta mainonnasta vastaavan Jonne Salovaaran kanssa.


Näin evästeettömyys vaikuttaa ohjelmalliseen mainontaan

Näin Suomi bidaa -kyselyn mukaan evästeettömiä ratkaisuja on testattu ja käytettykin jo yleisesti, vaikka evästeettömät ympäristöt vielä alikorostuvat mainospanostuksissa. Myös mainonnan tehokkuuden todentaminen ja mittaaminen ilman evästeitä aiheuttaa jonkin verran haasteita.

Toisaalta evästeiden poistuminen monipuolistaa mainonnan kohdentamista, sillä vaihtoehtoja kolmannen osapuolen evästeisiin perustavalle kohdentamiselle löytyy jo nyt, ja niitä käytetään aktiivisesti. Esimerkiksi datakumppanuudet ja oman datan hyödyntäminen, kontekstikohdentaminen ja mediavalinnat tarjoavat monipuolisia ja toimiva ratkaisuja kohdentamiseen nyt ja tulevaisuudessa.

”Ilman evästeitä ihan DSP-tasolla kampanjasuunnittelu ja ostaminen on monipuolistunut. Nykyisin hyödynnetään erilaisia keinoja tavoittaa oikea kohderyhmä ja saavuttaa haluttu lopputulos. Kun aiemmin on menty yksinkertaisemmalla kampanjamekaniikalla ja luotettu järjestelmän toimivuuteen. Nyt ja evästeettömässä tulevaisuudessa kampanjamekaniikka pitääkin rakentaa monipuolisemmaksi.” Jonne Salovaara – Markkinointitoimisto Dagmar

Kuuntele uudesta Alma Spotlight -podcastista, miten evästeettömyys ja muut muutostrendit näkyvät ohjelmallista mainontaa ostavan ja suunnittelevan ammattilaisen arjessa. Nyt mennään ohjelmallisen ostotavan syvään päätyyn ja raotetaan hieman ohjelmallisen mainonnan ”mystisyyden verhoa”. Tervetuloa mukaan!


Kuuntele podcast alta:


Tällainen on Näin Suomi bidaa -kyselytutkimus

Podcastissa keskustellaan alkuvuodesta 2024 toteutetun Näin Suomi bidaa -kyselytutkimuksen tuloksista. Kyselyn tavoite on selvittää ohjelmallisen mainonnan tilaa Suomen markkinassa ja läpi koko ostajakentän.

Kolmatta kertaa toteutettuun kyselyyn vastasi jopa 101 ohjelmallisesti ostoja tekevää ammattilaista niin mediatoimistoissa kuin mainostajan trading deskeissä. Tuloksissa nousi esiin kolme isoa teemaa: evästeettömyys, standardien, mittareiden ja teknologian puute sekä mediavalinnan merkitys.

Lataa kyselytutkimuksen raportti tästä >>

Lue seuraavaksi:

Outstream ei ole enää sivuroolissa

Outstream-videota on pitkään käsitelty melko kapeassa kehyksessä. Usein se on nähty taktisena lisänä tai ratkaisuna […]

Alma Talk 2026: Päätöksenteon anatomia 2026 – miten B2B-päättäjiin vaikutetaan nyt?

11.6.2026 | Helsinki + webinaari Miten yrityspäättäjät tekevät päätöksiä vuonna 2026?Missä kohtaa markkinointi oikeasti vaikuttaa […]

Suomalaisten kesäsuunnitelmat 2026

Millainen on suomalaisten kesä 2026 ja kuinka sitä vietetään? Entä miten luottavaisesti suomalaiset suhtautuvat omaan taloudelliseen tilanteeseensa? Muun muassa näitä asioita selvitimme jälleen Iltalehden ja Alma Businessmedioiden lukijoilta.

Kaikki alkoi 15 miljardista huijausmainoksesta päivässä, ja lopulta Ruotsi teki sen, mitä muut eivät uskaltaneet

Muistan itse kuinka pöyristynyt olin viime vuoden lopulla, kun Reuters uutisoi Metalla pyörivän jopa 15 miljardia huijausmainosta […]

Lappi kiinnostaa ympäri vuoden – Kotimaan matkailulle tyypillisin este on hinta 

Alma Median matkailututkimuksesta selviää, että kiinnostusta kotimaan matkailuun on runsaasti, mutta esteet ovat konkreettisia. Markkinoinnin on hyvä vastata suoraan hinta- ja […]

Auton ostoprosessi on muuttunut – Tiedonhaku on perusteellista ja monikanavaista 

Autonostajan matka ostopäätökseen on muuttunut. Alma Businessmedioiden Autotutkimuksen mukaan ostoprosessi on pidentynyt ja monimutkaistunut: ostaja käyttää keskimäärin 3–4 eri […]

Tunnettuus ei välttämättä käänny varauksiksi – Näin suomalaiset tekevät matkailupäätöksiä  

Pelkkä tunnettuus ei enää riitä matkailualalla. Alma Median matkailualan tutkimuksesta selviää, miksi vain harva matkailubrändi pääsee kuluttajien varauslistalle.  […]

Miten ostajien markkinapaikat muuttavat ohjelmallista kaupankäyntiä?

Ohjelmallisen mainonnan ekosysteemi on jäänyt alan sisälläkin haasteelliseksi hahmottaa, sillä liikkuvia osia on paljon ja […]

Neljä vinkkiä automerkin markkinointiin – Näin mainonta vaikuttaa ostopäätökseen 

Oikein kohdennettuna automainos käynnistää harkinnan jo ennen autoliikkeen ovelle astumista. Neljä vinkkiä mainostajalle auttavat rakentamaan tehokkaan kampanjan Alma Businessmedioiden yleisölle.  […]

Näin Suomi bidaa vuonna 2026: Lataa ohjelmallisen mainonnan katsaus

Näin Suomi Bidaa -kysely on Alman vuosittain tekemä tutkimus ohjelmallisen mainonnan ostajille ja sen tavoitteena […]

Näin sijoittajat tekevät päätöksiä nyt: Luottamus ja selkeys ratkaisevat  

Onnistunut sijoittajaviestintä vaatii muutakin kuin hyvät luvut: ymmärrystä siitä, ketkä ovat päätöksentekijät, mistä he hakevat tietoa ja […]

Ohjelmallisen tiimin uusi vahvistus Jonne Salovaara: Ostopuolelta julkaisijan pöydän ääreen 

Aloitin Alman ohjelmallisen tiimissä loppuvuodesta 2025. Tässä blogipostauksessa avaan omia odotuksiani ohjelmallisen markkinaa silmällä pitäen tälle vuodelle.  […]