Alma Spotlight – Pekka Kotilainen, IPG Mediabrands: Suomen ohjelmallisen mainonnan kenttä on valmistautunut yllättävänkin hyvin evästeettömään maailmaan

19.1.2024

Alma Spotlightin asiantuntijahaastattelussa käydään tällä kertaa läpi vuoden 2023 muutoksia ohjelmallisessa mainonnassa ja tietysti pyritään ennustamaan, mitä vuonna 2024 tulee tapahtumaan.

Alman ohjelmallisen tiimin vieraana kävi Verkkokauppa.comista IPG Mediabrandsille siirtynyt Pekka Kotilainen, joka toimii nykyisessä roolissaan ohjelmallisen mainonnan senior-suunnittelijana. Minkälaista on ollut hypätä mediatoimiston arkeen mainostajan pöydän takaa ja minkälaiselta ohjelmallisen markkina sieltä katsottuna viime vuonna näytti? Kuinka valmis markkina on kolmannen osapuolen eväisteiden poistumiseen ja mitkä trendit lyövät läpi vuonna 2024?  Kuuntele podcast alta:



Ohjelmallisesti ostettu videomainonta kasvoi vuonna 2023

Mainonnan huomio nousi isoksi teemaksi myös ohjelmallisessa ostotavassa viimeistään viime vuonna ja se näkyi osaltaan ohjelmallisesti ostetun videomainonnan reippaana kasvuna. TV on perinteisesti ollut vahva kanava vaikuttavuuden, tunnettuuden ja huomion tavoittelussa ja mainostajat hakevat tätä nyt entistä enemmän myös muista liikkuvan kuvan kanavista.

Digitaaliset sisällöt tarjoavat useita erilaisia tapoja ja formaatteja videon ostamiseen. Tämä antaa mainostajille monipuolisia mahdollisuuksia hyödyntää videomainontaa. Myös kustannustehokkuus oman kohderyhmän tavoittamisessa on mainostajille entistä tärkeämpää, toteaa Pekka.

Entä sitten outstream? Pekan mukaan se voisi positioitua taktiseen tekemiseen ja interaktiivisuus mainoksen sisällä voisi nostaa outstreamin kiinnostavuutta.


Evästekato vuonna 2024 – muutos on jo käynnissä

Evästeiden poistumisen vaikutukset eivät tule muuttamaan mainostajien digimainonnan tekemistä merkittävästi tänä vuonna, arvioi Pekka. Suurimmat ponnistelut mainostajan puolella liittyvät oman asiakasdatan keräämiseen ja hallinnointiin uudessa tilanteessa. Suurimmassa vaarassa on pitkälle jalostettu kolmannen osapuolen evästeeseen perustuva retargeting. Vaikka retargetingiin perustuvalta kohdentamiselta on pohja putoamassa, löytyy sillekin toimivia vaihtoehtoja.

Käytännössä markkina on valmistautunut evästeiden poistumiseen jo jonkin aikaa, joten uusia toimintamalleja on jo tarjolla ja käytössä. Kuitenkin kolmannen osapuolen evästeen hyödyntäminen mainonnassa jatkuu niin kauan, kun se on saatavilla ja vasta niiden lopullisesti poistuttua nähdään, minkälaiseksi ekosysteemi tulee lopulta muodostumaan.

Pekalta kysyttiin tämän hetken reality check – kuinka valmis Suomen ohjelmallisen markkina on evästeiden poistumiseen asteikolla 0-100? ”Kaikkien DSP:n käyttäjien osalta varovainen arvio noin 60 eli positiivisen puolella.” Pelkästään toimistopuolelle rajattuna arvio nousee jopa arvoon 80–85.


Mitä tänä vuonna tapahtuu?

Lykkääkö Google sittenkin kolmannen osapuolen evästeiden poistamista Chromesta vuoteen 2025? Avoimia kysymyksiä on edelleen ilmassa, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että evästeet tulisi tämän vuoden puolella poistumaan, ennustaa Pekka.

Alma esitti Pekalle salamakierroksena seitsemän väittämää tämän vuoden ohjelmallisen trendeistä, muun muassa mihin suuntaan Retail-media, SPO:n optimointi ja mainonnan hiilijalanjäljen huomioon ottaminen on menossa? Entä korvaako attention viewabilityn mittarina vuonna 2024? Kuuntele Pekan vastaukset ja perustelut podista.

Podin lopussa kuullaan vielä Pekan kiitokset monille kollegoille ja mentoreille uran varrella. ”Verkkokauppa.comin silloinen markkinointi- ja viestintäjohtaja avasi aikoinaan silmäni mainonnan kokonaisvaltaiselle tekemiselle – miten lyhyen tähtäimen taktinen tekeminen on aina vain osa sitä pitkäaikaista tekemistä, jolla luodaan yrityksen orgaanista kasvua. On tärkeää ymmärtää, miksi tiettyyn lopputulokseen on päädytty ja mitkä kaikki asiat siihen ovat vaikuttaneet.

Lue seuraavaksi:

Outstream ei ole enää sivuroolissa

Outstream-videota on pitkään käsitelty melko kapeassa kehyksessä. Usein se on nähty taktisena lisänä tai ratkaisuna […]

Alma Talk 2026: Päätöksenteon anatomia 2026 – miten B2B-päättäjiin vaikutetaan nyt?

11.6.2026 | Helsinki + webinaari Miten yrityspäättäjät tekevät päätöksiä vuonna 2026?Missä kohtaa markkinointi oikeasti vaikuttaa […]

Suomalaisten kesäsuunnitelmat 2026

Millainen on suomalaisten kesä 2026 ja kuinka sitä vietetään? Entä miten luottavaisesti suomalaiset suhtautuvat omaan taloudelliseen tilanteeseensa? Muun muassa näitä asioita selvitimme jälleen Iltalehden ja Alma Businessmedioiden lukijoilta.

Kaikki alkoi 15 miljardista huijausmainoksesta päivässä, ja lopulta Ruotsi teki sen, mitä muut eivät uskaltaneet

Muistan itse kuinka pöyristynyt olin viime vuoden lopulla, kun Reuters uutisoi Metalla pyörivän jopa 15 miljardia huijausmainosta […]

Lappi kiinnostaa ympäri vuoden – Kotimaan matkailulle tyypillisin este on hinta 

Alma Median matkailututkimuksesta selviää, että kiinnostusta kotimaan matkailuun on runsaasti, mutta esteet ovat konkreettisia. Markkinoinnin on hyvä vastata suoraan hinta- ja […]

Auton ostoprosessi on muuttunut – Tiedonhaku on perusteellista ja monikanavaista 

Autonostajan matka ostopäätökseen on muuttunut. Alma Businessmedioiden Autotutkimuksen mukaan ostoprosessi on pidentynyt ja monimutkaistunut: ostaja käyttää keskimäärin 3–4 eri […]

Tunnettuus ei välttämättä käänny varauksiksi – Näin suomalaiset tekevät matkailupäätöksiä  

Pelkkä tunnettuus ei enää riitä matkailualalla. Alma Median matkailualan tutkimuksesta selviää, miksi vain harva matkailubrändi pääsee kuluttajien varauslistalle.  […]

Miten ostajien markkinapaikat muuttavat ohjelmallista kaupankäyntiä?

Ohjelmallisen mainonnan ekosysteemi on jäänyt alan sisälläkin haasteelliseksi hahmottaa, sillä liikkuvia osia on paljon ja […]

Neljä vinkkiä automerkin markkinointiin – Näin mainonta vaikuttaa ostopäätökseen 

Oikein kohdennettuna automainos käynnistää harkinnan jo ennen autoliikkeen ovelle astumista. Neljä vinkkiä mainostajalle auttavat rakentamaan tehokkaan kampanjan Alma Businessmedioiden yleisölle.  […]

Näin Suomi bidaa vuonna 2026: Lataa ohjelmallisen mainonnan katsaus

Näin Suomi Bidaa -kysely on Alman vuosittain tekemä tutkimus ohjelmallisen mainonnan ostajille ja sen tavoitteena […]

Näin sijoittajat tekevät päätöksiä nyt: Luottamus ja selkeys ratkaisevat  

Onnistunut sijoittajaviestintä vaatii muutakin kuin hyvät luvut: ymmärrystä siitä, ketkä ovat päätöksentekijät, mistä he hakevat tietoa ja […]

Ohjelmallisen tiimin uusi vahvistus Jonne Salovaara: Ostopuolelta julkaisijan pöydän ääreen 

Aloitin Alman ohjelmallisen tiimissä loppuvuodesta 2025. Tässä blogipostauksessa avaan omia odotuksiani ohjelmallisen markkinaa silmällä pitäen tälle vuodelle.  […]