Mihin asioihin auton valinnassa kiinnitetään huomiota? Katso suosituimmat hintaluokat ja käyttövoimat

27.2.2025

Millä perusteella auto valitaan ja millaisia autoja suomalaiset harkitsevat? Alma Businessmedioiden yleisöille toteutettu autotutkimus valaisee näitä ja monia muita asioita autoilijoiden käytöksestä ja ostoaikeista.


Alma Businessmedioiden yleisöillä on keskimäärin yksi auto taloudessaan. 34 prosentilla tutkimukseen vastaajista on myös toinen auto taloudessaan.

Eniten automerkin valintaan vaikuttaa autoliikkeessä vieraileminen. Alman autotutkimuksen mukaan 45 prosenttia vastaajista koki, että autoliikkeessä käyminen todella vaikutti lopullisen automerkin valintaan.

Huomionarvoista on, että toiseksi eniten valintaan vaikuttaa uuden automallin tai kiinnostavan autotarjouksen näkeminen mainoksessa: 43 prosenttia vastaajista vaikuttui automerkistä niiden perusteella.


Korkeamman hintapisteen autot kiinnostavat

Lähes puolet uutta autoa ostamassa tai harkitsemassa olevat vastaajat ovat valitsemassa tai miettimässä yli 50 000 euron autoa. 21 prosenttia vastaajista on kiinnostunut yli 70 000 euron hintaluokan automalleista.

Uuden auton ostamista harkitsevat tai päätöksen tehneet harkitsevat eniten yli 50 000 euron hintaluokan autoa. Käytettyä autoa hankkimassa olevat pohtivat eniten noin 20 000–25 000 euron hintaluokan autoja.

Uutta autoa ostamassa olevat vastaajat pitävät harkintalistallaan keskimäärin yli neljä eri merkkistä autoa. He ovat kiinnostuneita koeajamaan keskimäärin lähes kolmea eri merkin autoa.


Kiinnostus hybridiautoiluun nousussa

Osittain sähköllä toimivien autojen suosio on nousussa. Uuden auton ostajissa hybridi- ja ladattava hybridiauto ovat nyt suosituimmat valinnat käyttövoimaksi, ja noin puolet voisi harkita ladattavaa hybridiautoa. 41 prosenttia vastaajista olisi kiinnostunut myös täyssähköautoista.

Uutta työsuhdeautoa harkitsevilla hybridi ja ladattava hybridi vievät myös voiton.

Auton käyttövoimaa pohdittaessa 27 prosenttia uuden auton ostajista koki valinnan vaikeaksi. Uuden auton ostavat ja sitä harkitsevat kaipaavat lisää tietoa muun muassa auton sähköisestä kantamasta ja olosuhteiden vaikutuksesta tähän. Myös auton jälleenmyyntiarvo ja käyttökustannukset mietityttivät.

Käyttövoiman valinnan hankalaksi kokevat haluavat lisää opastusta eniten auton jälleenmyyntiarvoon liittyen. Kuluttajat siis pohtivat, kuinka auton arvo säilyy tulevaisuudessa.


Tiesitkö, että meiltä löytyy dataa ja työkaluja autojen jälleenmyyntiarvon säilyttämiseen? Katso Ajankohtaista autokaupasta -webinaarin tallenne ja ota selvää, miten esimerkiksi eri käyttövoimaa hyödyntävät autot säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa.
Katso tallenne tästä: Ajankohtaista autokaupasta: Tee parempaa liiketoimintaa datan avulla


Haluatko tietää lisää Alma Businessmedioiden autotutkimuksesta?

Haluatko tietää, mitä automerkkejä tai -malleja suomalaiset harkitsevat? Entä millaisia autoja työmatkailijat harkitsevat eniten? Ota yhteyttä niin pääset tutkimaan tuloksia tarkemmin!

Lue, mitkä automerkit kiinnostavat kyselyyn vastaajia

Tutustu automainostajan vinkkeihin


Haluatko kuulla lisää automarkkinasta?

Ota yhteyttä mediamyyntiin >

Seuraa Autoilun datakatsaus -sivua >


Lähteet: Alma Businessmediat, Autotutkimus 9/2024

Lue seuraavaksi:

Miten ostajien markkinapaikat muuttavat ohjelmallista kaupankäyntiä?

Ohjelmallisen mainonnan ekosysteemi on jäänyt alan sisälläkin haasteelliseksi hahmottaa, sillä liikkuvia osia on paljon ja […]

Neljä vinkkiä automerkin markkinointiin – Näin mainonta vaikuttaa ostopäätökseen 

Oikein kohdennettuna automainos käynnistää harkinnan jo ennen autoliikkeen ovelle astumista. Neljä vinkkiä mainostajalle auttavat rakentamaan tehokkaan kampanjan Alma Businessmedioiden yleisölle.  […]

Näin Suomi bidaa vuonna 2026: Lataa ohjelmallisen mainonnan katsaus

Näin Suomi Bidaa -kysely on Alman vuosittain tekemä tutkimus ohjelmallisen mainonnan ostajille ja sen tavoitteena […]

Näin sijoittajat tekevät päätöksiä nyt: Luottamus ja selkeys ratkaisevat  

Onnistunut sijoittajaviestintä vaatii muutakin kuin hyvät luvut: ymmärrystä siitä, ketkä ovat päätöksentekijät, mistä he hakevat tietoa ja […]

Ohjelmallisen tiimin uusi vahvistus Jonne Salovaara: Ostopuolelta julkaisijan pöydän ääreen 

Aloitin Alman ohjelmallisen tiimissä loppuvuodesta 2025. Tässä blogipostauksessa avaan omia odotuksiani ohjelmallisen markkinaa silmällä pitäen tälle vuodelle.  […]

Nämä automerkit kiinnostavat eniten – Mainonnalla merkittävä rooli harkintalistan muodostumisessa

Tuoreen tutkimuksen mukaan Alma Businessmedioiden yleisössä mielenkiinto uuden auton ostoon on kasvanut merkittävästi edellisestä vuodesta. […]

“Jos jokainen asiakas pitää hakea mainonnan kautta, brändiä ei ole vielä rakennettu” – Näin syntyy vahva brändi

Suomalaiset yritykset kilpailevat yhtä aikaa halpatuonnin ja globaalien premium‑brändien kanssa. Jos tuotteesi ei ole aidosti […]

Alma Spotlight videocast: Kontekstin voima ja algoritmien rajat – Suunnittelijan opit ostajalle

Alma Spotlight siirtyi videostudioon ja sai vieraaksi Kinesson Senior Addressable Planner Pekka Kotilaisen kertomaan, miten […]

Kuka osui oikeaan? Näin toteutuivat ohjelmallisen mainonnan ennusteet 2025

Vuoden 2025 alussa Näin Suomi Bidaa -tutkimuksessa esitettiin rohkeita väitteitä siitä, mitä ohjelmallisen mainonnan kentällä […]

Tältä digimarkkinointi näyttää vuonna 2026 – Trendit ja vinkit markkinointipäättäjälle

Vuosi 2026 jatkaa digimarkkinoinnin saralla jo käynnissä olevia muutoksia: tekoälystä tulee yhä vahvemmin osa arkea, […]

Ajankohtaista autokaupasta: Sähköautot valtaavat markkinaa, mutta pelot jarruttavat yhä kuluttajia

Sähköautojen suosio kasvaa vauhdilla, mutta osa suomalaisista suhtautuu yhä varauksella uuden käyttövoiman yleistymiseen, selviää Alman […]

Kun julkaisija kuratoi, mainostaja hyötyy: Tukholman Programmatic Summit korosti polkua kohti laadukkaampaa inventaaria

Syyskuussa 2025 järjestetty Stockholm Programmatic Summit kokosi yhteen ohjelmallisen mainonnan ekosysteemin keskeisiä toimijoita ensisijaisesti Ruotsin […]