Alma Talk: B2B-markkinoinnin trendit

Alma Talk: Mikä B2B-markkinoijia puhututtaa?

Kuumat aiheet ovat yritysten vastuullisuus, tapahtumien takaisintulo ja datan rooli evästeiden poistumisen jälkeen B2B-markkinoinnissa. Mutta yhä useamman B2B-yrityksen ylimmän johdon prioriteetti numero yksi on: brändi.

Markkinoinnin rooli on vahvistunut B2B-puolella

Kuluttajaliiketoiminnassa brändillä on aina ollut tunnustettu rooli, mutta nyt myös B2B-kentässä markkinoinnilta ja sisällöiltä vaaditaan entistä enemmän. Tämä johtunee osiltaan siitä, että digitalisaatio ja teknologinen kehitys, vastuullisuuden nousu sekä sopeutuminen koronan jälkeiseen aikaan ovat muuttaneet maailmaa.

Jopa 78 % B2B-markkinointijohtajista näkee, että brändin rakentamisella on kriittinen tai erittäin tärkeä rooli yrityksen taloudellisen arvon muodostukselle.

Brändi on siis ykkönen. Mutta. Tästä huolimatta mittaamisen kanssa ollaan vielä alkutekijöissä. B2B-markkinointijohtajista vain 48 % sanoo mittaavansa brändimielikuvia ja 50 % mittaa brändiään säännöllisesti joko vuosittain tai useammin.

Myös Suomessa on tilaa ja tarvetta luovalle B2B-markkinoinnille

Toukokuussa 2022 julkaistusta LinkedIn-tutkimuksesta ilmenee, että markkinajohtajat globaalisti uskovat luovuuteen. Tutkimuksen mukaan globaaleista B2B-markkinajohtajista:

  • 82 % sanoo luovuuden olevan tuloksellisen markkinoinnin osatekijänä nousussa.
  • 81 % uskoo, että B2B-brändit tekevät kampanjoita ja sisältöjä, jotka pystyvät kilpailemaan luovuudessa myös perinteisten kuluttajabrändien kanssa.
  • 69 % uskoo, että B2B-ostajan osto- ja asiakaspolkua ajaa eteenpäin emootio samalla tavalla kuin kuluttajienkin kohdalla.
  • 39 % käyttää jo nyt aktiivisesti tarinankerrontaa, luovuutta ja huumoria apunaan brändinrakentamisessa ja sisällöissä.

Alma Talk: B2B-markkinoinnin trendit

Tervetuloa Alma Talkiin
Sampo Koskinen, Markkinointijohtaja, Alma Mediaratkaisut

B2B-markkinoinnin trendit
Vesa Siitari, tutkimuspäällikkö, Alma Mediaratkaisut

Markkinoinnin ja bisneksen välinen yhteistyö
Henna Niiranen, Chief Business Officer, Vincit Oyj

Keskustelu
Sampo Koskinen, Markkinointijohtaja, Alma Media
Henna Niiranen, Chief Business Officer, Vincit
Kari Tervonen, Roadmap Director, Omnicom Media Group

Katso tallenne alta.


Katso myös:
Löydä luovuus! Apunasi on tekoäly, rohkeus, liikkuva kuva ja data >>
Viisi markkinoinnin trendiä 2022 – näistä vielä puhutaan >>

Lähteet:
State of B2B Marketing 2022/Warc (2022)
Linkedin (2022)

Lue seuraavaksi:

May I have your attention, please!

Huomion saaminen on oleellinen asia missä tahansa kontekstissa, kun halutaan saada jokin viesti läpi. Huomion […]

Brand Talk 2025: Tässä ovat Suomen arvostetuimmat brändit

Brand Talk  2025 järjestettiin 28.8. Alma-talolla, jossa yli sata brändeistä kiinnostunutta ammattilaista kerääntyi kuulemaan kiinnostavia […]

B2B Pulssi kertoo: Näin suomalaisissa yrityksissä ajatellaan tekoälystä  

Suomalaisyritysten IT- ja digivastuulliset päättäjät näkevät tekoälyssä valtavan liiketoimintapotentiaalin, mutta sen hyödyntäminen on monilla vasta […]

Talous koskettaa kaikkia – Siksi vastuullisen median on kerrottava siitä ymmärrettävästi

Kun maailma muuttuu nopeasti ja taloudellinen epävarmuus kasvaa, luotettavan taloustiedon merkitys korostuu. Kauppalehden päätoimittaja Riina […]

Kotimainen media näyttää suuntaa vastuullisuudessa ja tarjoaa yrityksille alustan viestiä omista arvoistaan

Alma Media rakentaa vastuullisuutta aktiivisesti osana liiketoimintaansa. Alma News Median johtaja Juha-Petri Loimovuoren mukaan vastuullisuus […]

Vapaa media kantaa kriisien yli – Kotimaisessa mediassa mainostavat yritykset tärkeä mahdollistaja

Kun maailma ympärillä muuttuu nopeasti ja epävarmuus kasvaa, luotettavan tiedon merkitys korostuu. Alma Median toimitusjohtaja […]

Hei hei evästeet, tervetuloa tekoäly – viisi oppia Programmatic Pioneersista

Saimme kesäkuun alussa mahdollisuuden vierailla Lontoossa ohjelmallisen mainonnan lippulaivatapahtumassa, Programmatic Pioneersissa. Tässä tiivistetyt havainnot ja […]

Alma Spotlight – Janne Tuominen, Digital Growth Director s360: Haastan kaikkia asiantuntijoita miettimään digimainonnan metriikoita kriittisesti

Alma Spotlight -podcastin kevään viimeisen jakson asiantuntijahaastattelussa on s360:n tuore digitaalisen kasvun johtaja Janne Tuominen. […]

Luotettavuus, tuloksellisuus ja yhteiskunnallinen merkitys – Kotimainen media on vastuullisen mainostajan valinta 

Mainostaminen kotimaisessa mediassa on paitsi tuloksellista, myös strateginen ja vastuullinen valinta, joka tukee brändiä, demokratiaa […]

Mitkä autot myyvät loppuvuonna ja mitä markkinasta on nyt syytä tietää? Katso Ajankohtaista autokaupasta -webinaari!

Autokauppa elää murrosta, jossa yhä useampi valitsee auton käyttövoimaksi sähkön samalla kun kuluttajien ostopolut nopeutuvat. […]

Mitä tämän päivän sijoittaja kaipaa? Selkeyttä, vinkkejä ja luotettavia brändejä

Minkälainen on tämän päivän sijoittaja? Miten sijoituspäätöksiä tehdään ja mistä haetaan inspiraatiota? Näihin kysymyksiin haettiin […]

Alma Spotlight – Näin Suomi Bidaa -kyselyn jälkipuinti – Miika Luoma, Agency Lead: ”Miksi digimainonnalta odotetaan välitöntä reaktiota verrattuna muihin kanaviin?” 

Alma Spotlight -podcastin uusimmassa jaksossa puidaan läpi tuoreen ohjelmallisen mainonnan Näin Suomi bidaa – kyselyn […]