Matkailun pulssi 2023

Kysely paljastaa: suomalainen valitsee lomansa hinta edellä

15.1.2024

Loppuvuodesta 2023 kuluttajille tehdyn kyselyn mukaan noin 50 % aikoo matkustaa seuraavan 6 kuukauden aikana ulkomaille lentäen. Taktinen tarjousmainonta voi olla monelle ratkaiseva tekijä, kun matkakohteita valitaan. Lomahaaveilijat ovat ehkä parhaillaan sormi näppäimellä suunnittelemassa matkojaan, joten mainostaja: nyt on aika tavoittaa heidät.

Tällainen on suomalaisten matkustusinto juuri nyt

Lokakuussa 2023 tehdyn kyselyn mukaan noin 50 % aikoo matkustaa ulkomaille lentäen seuraavan 6 kk aikana. Kohta käsillä olevan talviloman ja tulevan kevään matkoja siis suunnitellaan taloudellisesta tilanteesta huolimatta mukavasti.

Yleisesti matkailutottumuksista kysyttäessä jopa 44 % vastaajista sanoo matkustavansa ulkomaille lomalle kerran tai useammin vuodessa.

Miten suomalaiset matkustavat vuonna 2024?

Matkustushalukkuuteen vaikuttaa oma taloudellinen tilanne

Matkailun pulssikyselystä selviää, että suomalaisilta löytyy lomasuunnitelmia laidasta laitaan. Lomaa aiotaan viettää kotona, mökkeillen, auringossa palmujen alla ja talviaktiviteeteissä sekä Suomessa että ulkomaan kohteissa.

Vastaajat, jotka eivät aio matkustaa ulkomaille seuraavan 6 kuukauden aikana, sanovat oman taloudellisen tilanteen suurimmaksi syyksi olla matkustamatta.

Omatoimimatka vai pakettimatka?

Kukapa ei helppoutta arvostaisi. Nykypäivänä matkojen etsiminen, retkien ja aktiviteettien suunnittelu, hintojen vertaileminen ja matkan omatoiminen ostaminen on helppoa, mikä varmasti näkyy omatoimimatkailijoiden määrässä. Hinnalla on suuri merkitys, kun suomalainen suunnittelee lomamatkaa.

  • Noin 39 % sanoo olevansa omatoimimatkalaisia eli ostavat lennon ja majoituksen itse.
  • Noin 23 % vastaajista luottaa valmismatkaan, sillä paketin valinnassa haetaan myös suunnittelun vaivattomuutta ja ajan säästöä sekä edullisia pakettitarjouksia.
  • Jopa 68 % vastaajista voisi harkita omatoimimatkan vaihtoehtona pakettimatkaa (lento+hotelli), mikäli kiinnostavaan matkakohteeseen hinta olisi edullisempi kuin erikseen ostettaessa.
Ovatko suomalaiset omatoimimatkailijoita vai pakettimatkailijoita?

Vinkit matkailumainontaan

Hienoinen positiivinen vire suomalaisten matkusteluinnossa näkyy taloudellisesta tilanteesta ja maailmantilanteen epävarmuudesta huolimatta. Kuluttajien ostopäätökseen vaikuttaa matkan hinnan lisäksi moni asia, kuten kohdemaan hintataso ja tarjolla olevat aktiviteetit.

Matkailumainonnassa kannattaa tuoda hinta esiin selkeästi ja tarjota rohkeasti vaihtoehtoja erilaisten kohteiden, aktiviteettien ja elämysten etsijöille.

Haluatko kuulla Matkailun pulssikyselyn tulokset kokonaisuudessaan?

Matkailun pulssikysely antaa arvokasta tietoa muun muassa siitä, kuinka paljon rahaa matkustamiseen ollaan valmiita panostamaan, mitkä ovat suomalaisten suosikkilomakohteet sekä suurimmat ostopäätökseen vaikuttavat tekijät. Jos haluat vinkkejä, miten sinä voit hyödyntää tuloksia mainontasi suunnittelussa, tuloksia käy kanssasi läpi asiakkuusjohtaja Petra Vilhunen puh. 010 665 3011. Tai voit jättää yhteystietosi alla olevalla lomakkeella niin me olemme yhteydessä sinuun.

  • Käsittelemme tietojasi vastuullisesti. Tietosuojaseloste.

Lue seuraavaksi:

Lappi kiinnostaa ympäri vuoden – Kotimaan matkailulle tyypillisin este on hinta 

Alma Median matkailututkimuksesta selviää, että kiinnostusta kotimaan matkailuun on runsaasti, mutta esteet ovat konkreettisia. Markkinoinnin on hyvä vastata suoraan hinta- ja […]

Auton ostoprosessi on muuttunut – Tiedonhaku on perusteellista ja monikanavaista 

Autonostajan matka ostopäätökseen on muuttunut. Alma Businessmedioiden Autotutkimuksen mukaan ostoprosessi on pidentynyt ja monimutkaistunut: ostaja käyttää keskimäärin 3–4 eri […]

Tunnettuus ei välttämättä käänny varauksiksi – Näin suomalaiset tekevät matkailupäätöksiä  

Pelkkä tunnettuus ei enää riitä matkailualalla. Alma Median matkailualan tutkimuksesta selviää, miksi vain harva matkailubrändi pääsee kuluttajien varauslistalle.  […]

Miten ostajien markkinapaikat muuttavat ohjelmallista kaupankäyntiä?

Ohjelmallisen mainonnan ekosysteemi on jäänyt alan sisälläkin haasteelliseksi hahmottaa, sillä liikkuvia osia on paljon ja […]

Neljä vinkkiä automerkin markkinointiin – Näin mainonta vaikuttaa ostopäätökseen 

Oikein kohdennettuna automainos käynnistää harkinnan jo ennen autoliikkeen ovelle astumista. Neljä vinkkiä mainostajalle auttavat rakentamaan tehokkaan kampanjan Alma Businessmedioiden yleisölle.  […]

Näin Suomi bidaa vuonna 2026: Lataa ohjelmallisen mainonnan katsaus

Näin Suomi Bidaa -kysely on Alman vuosittain tekemä tutkimus ohjelmallisen mainonnan ostajille ja sen tavoitteena […]

Näin sijoittajat tekevät päätöksiä nyt: Luottamus ja selkeys ratkaisevat  

Onnistunut sijoittajaviestintä vaatii muutakin kuin hyvät luvut: ymmärrystä siitä, ketkä ovat päätöksentekijät, mistä he hakevat tietoa ja […]

Ohjelmallisen tiimin uusi vahvistus Jonne Salovaara: Ostopuolelta julkaisijan pöydän ääreen 

Aloitin Alman ohjelmallisen tiimissä loppuvuodesta 2025. Tässä blogipostauksessa avaan omia odotuksiani ohjelmallisen markkinaa silmällä pitäen tälle vuodelle.  […]

Nämä automerkit kiinnostavat eniten – Mainonnalla merkittävä rooli harkintalistan muodostumisessa

Tuoreen tutkimuksen mukaan Alma Businessmedioiden yleisössä mielenkiinto uuden auton ostoon on kasvanut merkittävästi edellisestä vuodesta. […]

“Jos jokainen asiakas pitää hakea mainonnan kautta, brändiä ei ole vielä rakennettu” – Näin syntyy vahva brändi

Suomalaiset yritykset kilpailevat yhtä aikaa halpatuonnin ja globaalien premium‑brändien kanssa. Jos tuotteesi ei ole aidosti […]

Alma Spotlight videocast: Kontekstin voima ja algoritmien rajat – Suunnittelijan opit ostajalle

Alma Spotlight siirtyi videostudioon ja sai vieraaksi Kinesson Senior Addressable Planner Pekka Kotilaisen kertomaan, miten […]

Kuka osui oikeaan? Näin toteutuivat ohjelmallisen mainonnan ennusteet 2025

Vuoden 2025 alussa Näin Suomi Bidaa -tutkimuksessa esitettiin rohkeita väitteitä siitä, mitä ohjelmallisen mainonnan kentällä […]