
Automarkkinalla tapahtuu nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Muun muassa autojen uudet käyttövoimat ja omistamisen muodot mietityttävät autonostajia. Toisaalta autoala on painiskellut saatavuusongelmien kanssa ja viimeaikainen yleinen taloustilanteen heikkeneminen näkyvät autokaupassa.
Alma Mediaratkaisujen myyntiryhmän päällikkö Henrik Pitkäkoski summaa automarkkinan tunnelmia näin:
”Automarkkina on isossa murroksessa pelkästään jo käyttövoiman osalta, mutta tämän lisäksi markkinatilanne haastaa kaikkia toimijoita. Komponenttipula jatkuu edelleen ja tämän lisäksi vuosi 2022 on nostanut talouden isoja ongelmia esiin ja moni niistä iskenyt samaan aikaan. Inflaation, korkojen ja energian hinnan nousu kurittaa kotitalouksia ja epävarmuus alkaa viimeistään nyt heijastumaan myös autokauppaan.”
Vaikka ajat ovat haastavia, ei markkinointia ja mainontaa kannata lopettaa, Pitkäkoski muistuttaa:
”Tutkittuun tietoon perustuen taantumassa markkinaosuudet menevät uusiksi. Ne toimijat, jotka uskaltavat panostaa edelleen markkinointiin ja myyntiin, tulevat olemaan voittajia, kun taantumasta noustaan taas ylös.”
Digitaalinen mainonta vie lähelle ostoaietta
Varsinkin taloudellisesti epävarmoina aikoina digitaalisen mainonnan hyödyt ovat kiistattomat. Mainostaja voi reagoida sen avulla nopeasti ja esimerkiksi aloittaa tai muokata digikampanjoita lyhyellä varoitusajalla.
Digitaalinen mainonta on lisäksi mitattavaa ja tarkasti kohdennettavissa vaikkapa auton ostoaikeissa oleville kuluttajille. Ja ennen kaikkea: koska ne autonostajatkin ovat digitaalisissa kanavissa, kannattaa mainontakin keskittää sinne.
Alma Mediaratkaisujen myyntiryhmän päällikkö Henrik Pitkäkoski muistuttaa digitaalisen mainonnan merkityksestä:
”Auton ostoprosessi alkaa digitaalisesti. Kun markkinointibudjeteissa tarjotaan niukkuutta, niin panosta niihin kanaviin, joissa ollaan mahdollisimman lähellä ostoaietta ostoprosessissa. Suurimmalla todennäköisyydellä se tarkoittaa näkyvyyden panostamiseen autoilun markkinapaikoilla eli Nettiautossa ja Autotallissa. Tämän lisäksi kohdennettu digitaalinen mainonta tuo parhaan panos-tuotossuhteen sijoitetulle markkinointieurolle.”
Hyödynnä ajankohtaiset teemat markkinoinnissa
Haastavista ajoista huolimatta automarkkinalla on nyt myös paljon puheenaiheita ja autonostajilla tarve luotettavalle tiedolle. Panostamalla näihin on mahdollista rakentaa brändisi tarinaa pitkäjänteisesti ja pysyä autonostajien mielissä vaikeidenkin aikojen yli.
Muun muassa nämä puhuttavat ja mietityttävät kuluttajia:
-
Erilaiset käyttövoimat
-
Uusien autojen saatavuus
-
Polttoaineen hintojen vaihtelu ja nousu
-
Erilaiset auton omistamisen muodot, mm. yksityisleasing
Näin tarjoat monipuolista, ajankohtaista ja luotettavaa tietoa kuluttajille:
Ota sisältömarkkinoinnin avulla keskustelu haltuun
- Parhaat tulokset saavuttaa ammattilaisen kirjoittamalla sisällöllä
- Alma Brand Studion tuottajat rakentavat sisällöt niin, että ne sopivat autoilun ja liikkumisen sivustoille, kiinnostavat ja vaikuttavat lukijoihin
Hyödynnä myös vaikuttajien ja tavallisten kuluttajien kokemukset
- Tutustu Vaikuttajien Aarrearkkuun
Panosta myös omien kanavien sisältöihin ja ohjaa oikeat yleisöt niiden ääreen
- Muista myös liikkuvan kuvan ratkaisut
Alma autoilu lukuina
Autoilevat kohderyhmät kattavasti haltuun monipuolisilla mainosratkaisuilla ja älykkäillä kohdentamisen keinoilla:
- Tavoita 1,55 milj. autoilusta ja liikkumisesta kiinnostunutta suomalaista Alman medioista*
Suomen suurimmat autoilun markkinapaikat Nettiauto ja Autotalli keräävät ainutlaatuista dataa, mitä autoilevat suomalaiset hakevat ja ostavat:
- Palveluissa tehtiin vuonna 2021 noin 156 miljoonaa hakua ja niiden kautta myytiin noin 660 000 autoa**
Viemme autoalan keskustelua eteenpäin journalistisilla sisällöillä:
- Iltalehti Autot on Suomen suurin digitaalinen automedia jopa yli 900 000 viikkokävijämäärällään***
Lähde:
*Mind 2021 viikkotavoittavuus, kr. 18+ Autoilun markkinapaikat, liikkumisen palvelut, Iltalehti.fi Autot, Kauppalehti.fi, IL printti, KL printti.
**Nettiauto ja Autotalli
***FIAM-mittaus, viikot 38-41/2022
Kiinnostuitko Alman autoilun ja liikkumisen palvelujen mainosratkaisuista?
Laita viestiä, niin käydään yhdessä läpi autoalan kuulumiset ja suositukset markkinointiin:
"*" näyttää pakolliset kentät