”Minilomalle Härmään”-konseptista syntyi kolme tarinaa kylpylästä | Case Härmän Kylpylä

lähekkäin lakeudelle

Härmän Kylpylä toteutti keväällä 2022 Alman kanavissa kampanjan, jonka tavoitteena oli kasvattaa kylpylän tunnettuutta ja tuoda esiin monipuolista tarjontaa eri asiakassegmenteille. Asiakassegmenteistä valittiin erityisesti kolme kohderyhmää, joita lähdettiin tavoittelemaan kutakin omalla kohdennetulla viestillä: perheet, pariskunnat sekä ystäväporukat.

Emilia Alasaari

Alman kanssa yhteistyö on ollut sujuvaa, molemminpuolista tiedon ja ajatusten vaihtoa. Kampanjan aikana seurattiin tarkasti lukuja ja kehitettiin kampanjaa meidän toivomaamme suuntaan. Materiaaleja pystyy hyödyntämään myös jatkossa.

– Emilia Alasaari, myynti- ja markkinointijohtaja, Härmän Kylpylä

Testiryhmä lähetettiin ”Minilomalle Härmään” 

Alma Brand Studio loi kampanjaan konseptin, joka kulki nimellä ”Minilomalle Härmään”. Konseptin keskeisenä ajatuksena oli tuoda lukijoille mahdollisuus samaistua tarinoiden henkilöihin ja nähdä itsensä Minilomalla Härmän Kylpylässä. Jokaisesta tavoiteltavasta asiakassegmentistä valittiin testiryhmäläiset, jotka pääsivät lomailemaan Härmän Kylpylään ja Alma Brand Studion videotiimi taltioi loman kohokohdat videoiksi. Videoita hyödynnettiin Iltalehden viikoittaisissa sisältömarkkinointiartikkeleissa ja asiakas sai ne myös omaan markkinoinnilliseen käyttöönsä. Kokonaisuudessaan 10 viikon pituinen sisältömarkkinointikampanja toteutettiin valtakunnallisesti Iltalehdessä ja tekemistä tuettiin display-mainonnan avulla alueellisesti Alman verkostossa. 

Kampanjan ajoitus osui juuri oikeaan kohtaan

Härmän Kylpylän asettamat tavoitteet täyttyivät ja kampanjan ajoitus osui kevättalvella juuri oikeaan kohtaan. Kampanjatoteutus miellytti asiakasta monipuolisuudellaan ja kampanjan myötä asiakkaalle tuotetut tekstit ja kuvat ovat päässeet myös myöhemmin monipuolisesti käyttöön asiakasmarkkinoinnissa.

”Härmän Kylpylän ratkaisussa tarinat saivat kaverikseen liikkuvaa kuvaa, tässä tapauksessa asiakastarinoita. Videoilla pystytään tuomaan tarinaan lisää syvyyttä ja tunnetta sisältömarkkinoinnin eri ratkaisuihin. Härmän Kylpylällä oli selkeät suunnitelmat ja tavoitteet sille, mitä haluttiin lähteä tavoittelemaan Alma Median luovalla ja monipuolisella ratkaisulla.” 

– Marjo Ojanperä, Key Account Manager, Alma Media

Kiinnostuitko, miten sinäkin voit onnistua sisältömarkkinoinnilla?

Tutustu sisältömarkkinoinnin keinoihin

Lue seuraavaksi

Jatkuva mainonta onnistuu maltillisellakin budjetilla / Case Savon ammattiopisto Sakky

Jatkuva mainonta ja jatkuva näkyvyys on tärkeää Savon ammattiopistolle, sillä haku koulutuksiin on käynnissä ympäri vuoden. Koulutusalalla top of mindissa pysymisen merkitys korostuu, koska päätös […]

Tästä referenssiin

Vaalikampanjan tarkka kohdennus kannattaa

Eduskuntavaaliehdokkaalle Susanne Päivärinnalle vuoden 2023 vaalikampanjan ydinkohderyhmä oli selkeästi tiedossa. Kevään kampanjaan luonnolliset ratkaisut olivat muun muassa display-mainonta, sillä sitä on helppo kohdentaa tarkasti sekä […]

Tästä referenssiin

Ota yhteyttä

Copyright © 2023