Kuinka kertoa monimutkaisesta mutta tärkeästä asiasta mahdollisimman laajalle joukolle? Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO on tavoittanut satoja tuhansia lukijoita Iltalehden natiiviartikkeleilla ja toimivalla display-mainonnalla. Niiden avulla kassa sai äänensä kuuluviin ja välitti tietoa yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista.
Korkeasti koulutettujen kassa KOKO on Suomen toiseksi suurin työttömyyskassa. KOKO-kassaan kuuluu noin 270 000 korkeasti koulutettua ylempää toimihenkilöä tai vastaavassa asemassa olevaa palkansaajaa.
KOKOn mainonnan tavoitteena oli lisätä tunnettuuttaan, mutta ennen kaikkea jakaa yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa suurelle yleisölle.
”Toimialaamme on työttömyysturva. Koemme, että työttömyyskassana meillä on velvollisuus kertoa työttömyysturvaan liittyvistä asioista muillekin kuin vain omille jäsenillemme. Jos me työttömyyskassat emme sitä tee, niin kuka sitten?” sanoo KOKOn viestintävastaava Melina Argillander.
KOKO-kassa on tehnyt jo monta vuotta yhteistyötä Alman kanssa: Iltalehdessä ja Uusi Suomessa on julkaistu sisältömarkkinointiartikkeleita. Lisäksi Iltalehdessä on tehty display-mainontaa erilaisten kampanjoiden muodossa.
Yhteiskunnallisesti tärkeän tiedon jakamista natiiviartikkeleilla
Sisältömarkkinoinnilla Iltalehdessä tavoitetaan suomalaiset tehokkaasti niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin. Sisältömarkkinoinnin keinoin voidaan muun muassa lisätä tunnettuutta ja saada näkyvyyttä brändille, kertoa tuotteista kiinnostavasti, herättää kiinnostus uusissa asiakkaissa ja sitouttaa nykyasiakkaita.
Kun sisällöt on luotu houkuttelevaksi, saadaan kohderyhmä kiinnostumaan ja viettämään aikaa sisältöjen parissa.
KOKO-kassan natiiviartikkeleiden kohderyhmä on ollut hyvin laaja, koska kerrottavat asiat on tarkoitettu isolle yleisölle ja lisäämään jokaisen yleistietoa. Kohderyhmää ei siis rajattu esimerkiksi lukijoiden maantieteellisen sijainnin, iän tai koulutustaustan perusteella, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Iltalehdessä julkaistuja valtakunnallisia natiiviartikkeleita nostettiin 7 päivän ajan IL.fi:n etusivulla. Artikkelit julkaistiin myös sivuston Työelämä-osastolla. Artikkeleita on nostettu myös Uusi Suomi -median verkkosivuilla.
Display-mainonta kohdennettiin Iltalehdessä laajan yleisön lisäksi potentiaalisiin kassan jäseniin eli korkeasti koulutetuille.
Ääni kuuluviin megafonin lailla – artikkeleilla kiinni satoja tuhansia lukijoita
Sisältömarkkinointiartikkeleihin otettiin alusta lähtien uutismainen ote: ne kertovat, mitä on tapahtunut, milloin ja miksi tai miten jokin työttömyysturvaan liittyvä osa toimii käytännössä.
Artikkeleissa on avattu monimutkaisia, työttömyysturvalainsäädäntöön liittyviä asioita selkokielellä – monia ihmisiä koskettavat asiat on helpompi sisäistää, kun ne on valmiiksi jäsennelty selkeään ja helposti luettavaan muotoon.
Artikkeleiden julkaisut ajoitettiin myös niin, että tietoa kerrottiin ennen esimerkiksi suurien lakimuutosten voimaan astumista. KOKO-kassa halusi lisäksi muistuttaa työttömyysturvaan liittyvistä asioista, sillä esimerkiksi ansiosidonnaisen hakeminen vaatii työttömältä itseltään toimintaa.
Sisältömarkkinointiartikkelit tavoittivat valtavan määrän ihmisiä. Parhaimmillaan yhdellä artikkelilla on ollut lukijoita lähes 200 000, keskimäärin lukijoita saatiin yhdellä artikkelilla kiinni noin 100 000. Artikkelit ovat olleet Iltalehden luetuimpia omissa kategorioissaan.
Artikkeleiden parissa vietettiin lisäksi huikea määrä aikaa: keskimääräinen artikkelin lukuaika oli reilusti yli minuutin, osassa jopa kaksi minuuttia.
”Display-mainonnalla ja Iltalehdessä julkaistuilla natiiviartikkeleilla olemme saaneet äänemme kuuluviin ja tavoittaneet valtavan määrän ihmisiä”, toteaa Argillander.
Alma Brand Studio vastasi natiiviartikkeleiden ideoinnista ja sisällöntuotannosta yhteistyössä KOKOn viestinnän kanssa. Yhdessä vastaavan tuottajan kanssa aiheet suunniteltiin mediaan sopivaksi ja sisältö lukijoita kiinnostavaksi. Sisällöntuotannossa satsattiin etenkin otsikointiin – informatiivisen mutta lukemaan houkuttelevan otsikon avulla tavoitettiin laaja lukijakunta.
”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä sekä yhteistyöhön Alman kanssa että tuloksiin. Alma Median myynnin yhteyshenkilöllemme Samulille kuuluu isot kiitokset mitä parhaimmasta yhteistyöstä digimarkkinoinnin osalta ja samoin Alma Brand Studion tuottajalle Veeralle tuotannon tuesta.”
Kiinnostuitko, miten sinäkin voit tavoittaa laajan yleisön sisältömarkkinoinnilla tai display-mainonnalla?
Tutustu sisältömarkkinointiin ja lue lisää display-mainonnasta
Sisältömarkkinoinnilla saat näkyvyyttä pitkäaikaisesti
Kun haluat saada kampanjaa pitkäaikaisemman hyödyn, sisältömarkkinoinnin artikkelit ovat erinomainen ratkaisu! Artikkelit jäävät elämään ja niiden pariin voi palata yhä uudelleen. Ota yhteyttä niin tehdään sinullekin sisältösuunnitelma.