Alma Media > Vastuullinen veronmaksaja
Vastuullinen kumppani

Vastuullinen veronmaksaja

Liiketoimintansa läpinäkyvyyttä kasvattaakseen Alma Media ryhtyi vuonna 
2017 kehittämään systemaattisesti verojalanjälkensä raportointia.

Alma Median veropolitiikan periaatteena on, että yhtiö toimii verotuksessaan avoimesti ja läpinäkyvästi sekä maksaa veronsa siihen maahan, jossa tulos syntyy. Yhtiö noudattaa toiminnassaan voimassa olevia lainsäädäntöjä, ohjeistuksia ja kansainvälisiä siirtohinnoitteluohjeita.

– Mikäli tarvetta on, käännymme verottajan tai verotusasiantuntijoiden puoleen varmistaaksemme, että toimimme myös verotusasioissa eettisesti ja läpinäkyvästi, toteaa Alma Median talousjohtaja Juha Nuutinen

Yritysten verokannat tuloverotuksessa Alma Median toimintamaissa vaihtelevat 
Latvian ja Liettuan 15:sta ja Ruotsin 22:n prosentin välillä.