Vastuullinen kumppani

Kotimaisen työn tukeminen on vastuullisuusteko

Tuotteiden ja palvelujen ostaminen kotimaisilta yrityksiltä on vastuullisuusteko. Alma Media on aina painottanut hankintojen tekemistä paikallisilta tavaran- ja palveluntoimittajilta kaikissa yksiköissään.

Toimenpiteet koronavirusepidemian rajoittamiseksi ovat laittaneet monet yritykset ahtaalle. Suomalaisen Työn Liitto vetoaakin nyt kaikkiin suomalaisiin, että tarvittavia hankintoja tehtäisiin mahdollisimman paljon suomalaisilta yrittäjiltä.

Myös Alma Media on mukana tukemassa suomalaista työtä. Hankintajohtaja Risto Jauhiaisen mukaan suomalaisen tuotannon tukeminen on itsestään selvää. Näin on ollut aina.

”Jos asiakaskuntamme ei ole voimissaan, emme mekään ole”, Jauhiainen sanoo.

Jauhiainen uskoo, että mediayhtiöillä voi olla merkittävä rooli suomalaisen työn tukemisessa. Tärkeää kuitenkin on, että puheet kohtaavat teot.
 
”Uskottavuus tulee siitä, että tekee itse niin kuin opettaa”.  

Pienillä on iso rooli

Suomalaisten yritysten tukeminen näkyy selkeimmin Alma Median omissa hankinnoissa. Kotimaasta tehtävien hankintojen osuus konsernin palveluostoista oli vuonna 2019 peräti 92 prosenttia. Hankintoja tehtiin noin 131 miljoonalla eurolla ja palvelutoimittajien lukumäärä oli noin 3 300.

”Näistä suurin osa on pieniä, paikallisia yrityksiä, joita käytämme paljon esimerkiksi toimitusten sisällöntuotannossa. Lisäksi jakelu työllistää alihankkijoita Suomessa laajasti”, Jauhiainen kertoo.

Alma Medialla onkin merkittävä rooli pienten sisällöntuotantoyritysten työllistäjänä. Vuonna 2019 lähes neljännes Alma Median alihankkijoista oli yhden toimittajan tai valokuvaajan yrityksiä.

Toimituksellisten sisältöjen eli juttujen ja kuvien lisäksi Alma Median tekemät hankinnat koostuvat muun muassa erilaisista asiantuntijapalveluista, kuten ICT- ja kiinteistöpalveluista, sekä alihankintana ostettavasta tuotannosta, kuten lehtien ja kirjojen painattamisesta ja jakelusta. Ulkomaisten hankintojen osuus on pitkälti ohjelmistojen sekä uutis- ja kuvapalveluiden lisenssimaksuja.
 
Vastuullisuutta ja toimitusvarmuutta

Jauhiaisen mukaan Alma Median hankintoja eniten ohjaava periaate on vastuullisuus.

”Meidän tehtävänämme on rakentaa kestävää kasvua niin yksilöille, yrityksille kuin koko yhteiskunnallekin. Ja kun kohderyhmänä ovat Suomessa toimivat yritykset ja henkilöt, on selvää, että sitä voidaan palvella parhaiten paikallisen osaamisen avulla”, Jauhiainen sanoo.

Käytännössä tämä näkyy muun muassa alueellisten valokuvaajien ja freelancer-toimittajien hyödyntämisessä. Relevantin sisällön tuottaminen edellyttää paitsi kohdeyleisön myös paikallisten erityispiirteiden tuntemusta.

Jauhiainen korostaa, että paikallisuuden tukeminen näkyy myös Alma Median muissa maissa toimivissa yksiköissä. Paikallista asiakaskuntaa palvellaan aina parhaiten paikallisen asiantuntemuksen avulla.

Läheltä ostaminen kannattaa myös siksi, että se pienentää erilaisia vastuullisuusriskejä ja helpottaa sen varmistamista, että alihankkija noudattaa Alma Median eettistä koodistoa. Esimerkiksi kotimaisten painotalojen käyttäminen parantaa toimitusvarmuutta.

”Kun saatavuus, laatu, palvelu ja hinta ovat kohdallaan, siinä on hyvät perusteet valita kotimainen tuote tai palvelutoimittaja”, Jauhiainen toteaa.

Teksti: Hanna Reinikainen