Alma Media > Mainostajalle > Media poikkeusaikana

Media poikkeusaikana

Viime aikoina Suomen taloutta, yrityksiä ja ihmisiä on kohdannut ennennäkemätön poikkeustilanne. Kuluttajien vetäytyessä koteihinsa ja yritysten miettiessä toiminnan jatkuvuutta, olemme täysin uudenlaisen tilanteen edessä. Samaan aikaan hallitus ja eduskunta pyrkivät löytämään oikean reitin tämän kriisin läpi. 

Tärkeintä tässä tilanteessa on ihmisten hyvinvointi. Me Almalla työskentelemme etänä. Läsnäoloa toimipisteessä vaativien tehtävien osalta olemme tehneet varotoimenpiteitä, jotta työ voidaan tehdä turvallisesti. Seuraamme jatkuvasti tilannetta, että työn jatkaminen on turvallista jokaiselle almalaiselle. Olemme pystyneet jatkamaan sisältöjen, palvelujen ja lehtien tuottamista ilman katkoksia.

Mediayhtiönä olemme huomanneet poikkeusaikana suomalaisten tiedonjanon, niin talous- ja päättäjämedioissa kuin kuluttajamedioissakin. Verkkosivujen ja painettujen lehtien suosio on ollut poikkeuksellisen korkeaa. Talousuutisissa korostuvat tällä hetkellä ison kuvan pörssiuutisointi ja yritysten sekä yrittäjien arjen haasteet. Talous- ja ammattimedioitemme sivuilla vieraillaan tällä hetkellä keskimäärin 76 %* enemmän kuin normaaliaikana. 

Kuluttajamedioissa käsitellään koronatilannetta niin koko maapallon kuin yksittäisen suomalaisen näkökulmasta. Oman lisänsä sisältöön tuovat jatkuvasti päivittyvät hallituksen tiedonannot, jotka tällä hetkellä ohjaavat niin kuluttajien kuin yrittäjien arkea. Iltalehden kävijämäärät ovat nousseet poikkeustilanteen aikana ennätyksellisiin lukemiin ja käyntien määrä sivustolla on kasvanut yli +30 %*. Lukijat palaavat aiheiden pariin usein ja sivustolla vietetään entistä pidemmän aikaa kerralla. Päivittäisten uutisten lisäksi lukijoita kiinnostavat myös muut aiheet, kuten viihde ja lifestyle-osioiden sisällöt.  

Kuluttajapalveluista Kotikokissa käy kova kuhina, kun kuluttajat etsivät ideoita päivittäiseen ruuanlaittoon ja viikonlopun herkutteluhetkiin ja leivontaan. Liikenne Kotikokin sivustolla on kasvanut merkittävästi viime viikkoina, kävijöitä on ollut +37 % aikaisempaa enemmän. *

Poikkeuksellinen tilanne näkyy myös Telkku.comin sivustolla, jossa kävijöiden määrä on kasvanut noin +22 %.* Telkusta haetaan viihdettä ja vinkkejä lisääntyneen vapaa-ajan viettoon, tv- ja elokuvailtoihin kotisohvalle.

Jo ennen koronakriisiä bränditurvallisuus oli tärkeä puheenaihe monelle mainostajalle. Nyt se on tärkeämpää kuin koskaan ennen, sillä verkossa leviää totuudenmukaisen sisällön rinnalla paljon epäluotettavaa ja jopa valheellista sisältöä. Tässä tilanteessa luotettavat uutislähteet ovat kriittinen osa yhteiskunnan toimivuutta. Varmistaaksemme tiedon luotettavuuden olemme mm. poistaneet kommentointimahdollisuuden Iltalehden korona-aiheisista artikkeleista. 

Poikkeustilanteesta huolimatta, elämä jatkuu. Ihmiset elävät niin normaalia arkea kuin pystyvät, siihen liittyvine kulutuspäätöksineen. Digitaaliset sisältöpalvelut, ruoankuljetuspalvelut, elintarvikkeet ja muut kategoriat ovat jopa nousussa tällä hetkellä. Yrityspuolella toiminta jatkuu myös, haastavista olosuhteista huolimatta. Monelle yritykselle tilanne on tällä hetkellä poikkeuksellisen haastava, mutta rohkaisevat esimerkit esimerkiksi ravintolatoimialan toimijoiden ketteryydestä tarjota kotiinkuljetusta luovat uskoa valoisampaan tulevaisuuteen. 

 

Iltalehdellä on poikkeuksellinen tiedonvälitystehtävä tilanteessa, jossa suomalaiset tarvitsevat niin tietoa yhteiskunnallisista päätöksistä kuin käytännön apua arkeensa. Tavoitamme digitaalisesti lähes kaikki suomalaiset, joten haluamme tänä poikkeuksellisena aikana huolehtia, että suomalaiset saavat paitsi ajantasaista tietoa myös vertaistukea tilanteisiin, jotka ovat uusia koko maalle. Riippumaton tiedonvälitys on nyt suomalaisille erittäin tärkeää. 

Iltalehti takaa ajantasaisen uutisseurannan myös poikkeusaikana joka päivä vuorokauden ympäri, lisäksi tarjoamme ajankohtaista ja kiinnostavaa luettavaa edelleen myös muista aihepiireistä, jotka yhdistävät ja kiinnostavat suomalaisia. 

Iltalehti noudattaa kaikissa tilanteissa journalistin ohjeita ja varmistamme aina julkaisemamme tiedot. Toimituksemme seuraa tällä hetkellä myös otsikointia erityisellä tarkkuudella. Kerromme uutiset totuudellisesti ja kiinnostavasti, mutta emme halua luoda suomalaisten keskuuteen tarpeetonta huolta jo valmiiksi poikkeuksellisessa tilanteessa. Olemme sulkeneet kaikista koronavirusuutisista yleisökommentoinnin, koska vaikka kommentit olisivat asiallisia, ne voivat sisältää tilanteesta huhuja tai spekulaatioita, joita emme tässä tilanteessa halua levittää. ” 

Erja Yläjärvi
vastaava päätoimittaja, Iltalehti

 

”Yleisöämme kiinnostavat ennen kaikkea osakemarkkinoiden poikkeuksellisen rajut liikkeet sekä pk-yritysten rahoitusongelmiin tarjottavat toimet. Näistä aiheista olemme välittäneet paljon tietoa yleisöllemme. 

Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa luotettavan ja oikean tiedon välittäminen on laadukkaan ja vastuullisen median tärkein tehtävä. Kiinnitämme erityistä huomiota siihen, että julkaisemamme tieto on varmistettua. Sama koskee tietoja, jotka muut tiedotusvälineet ovat julkaisseet jo aikaisemmin. Ennen näiden uutisten julkaisemista, tarkistamme ne itse.”

Arno Ahosniemi 
vastaava päätoimittaja, Alma Talent, Kauppalehti 

 

Lähde: *GA vko 14 vrt. tammikuun ka., Kotikokki GA users 16.3.-19.4. vrt. 10.2.-15.3.2020, Telkku GA users 16.3.-27.4. vrt. 3.2.-15.3.2020.

 

 

  • Julkaistu: 27.4.2020, 12:00
  • Kategoria: Mainostajalle

Jaa artikkeli