Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Jussi Tuulensuu Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi

Jussi Tuulensuu Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi

Alma Media Oyj                   Lehdistötiedote                  15.2.2018 klo 13.00

JUSSI TUULENSUU AAMULEHDEN VASTAAVAKSI PÄÄTOIMITTAJAKSI

Vt. vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu, 40, siirtyy 16.2.2018 alkaen Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi. Tuulensuu on toiminut Aamulehden päätoimittajana syyskuun 2015 alusta ja vt. vastaavana päätoimittajana lokakuusta 2017 alkaen.

Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa Sanoma Media Finlandin aikakauslehtiyksikössä ja Alma Median Kauppalehti Optiossa erilaisissa designin johtamisen tehtävissä ja kehitystehtävissä. Lisäksi hän on vetänyt konsulttina lukuisia median sisältö- ja ulkoasu-uudistuksia sekä valmentanut journalisteja ja toimitusten johtoa.

– Päätoimittaja Tuulensuulla on selkeä näkemys ja kokemus, millaisin askelin tulevaisuuden alueellista mediaa pitää kehittää. Olemme vakuuttuneita, että hänen johdollaan Aamulehden brändi vahvistuu edelleen kaikissa jakelukanavissa – painettu lehti mukaan lukien, liiketoimintayksikön johtaja Kari Juutilainen sanoo.

Aamulehti kasvaa verkossa voimakkaasti. Jo yli kolmannes suomalaisista netin käyttäjistä lukee verkossa Aamulehteä vähintään kuukausittain. Tampereen markkina-alueella Aamulehden tuoteperhe ja Alma Median verkosto tavoittavat viikossa 95 prosenttia ihmisistä. Viime syksynä Aamulehti palkittiin Pohjoismaiden parhaiten suunniteltuna lehtenä, ensimmäisenä Suomessa.

– Maksullisella journalismilla on valoisa tulevaisuus, myös verkossa. Aamulehdessä siitä kertoo maksullisen sovelluksen käyttäjämäärä, jo yli 40 000. Painettu lehtemme on Pohjoismaiden palkituimpia. Onnistumme tässä, koska työyhteisössämme on kaikissa rooleissa maan johtavaa osaamista ja yhdessä tekemisen henki. Jatkamme reippaalla otteella ja haluamme palvella ja yhdistää Tampereen ja Pirkanmaan yksilöitä ja yhteisöjä, Jussi Tuulensuu sanoo.

Tuulensuu on opiskellut Tampereen yliopistossa tiedotusoppia sekä matematiikkaa ja tilastotiedettä.

Aamulehti kuuluu Alma Media -konsernin liiketoimintayksikköön Alma Regionsiin, joka kustantaa maakunta-, paikallis- ja kaupunkimediaa. Sen tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehden lisäksi Satakunnan Kansa ja Lapin Kansa. Myös lehtipaino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy kuuluu Regions-yksikköön.

Lisätietoja:
Kari Juutilainen, johtaja, Alma Regions, puh. +358 50 435 4159

Alma Media lyhyesti

Alma Media on palveluliiketoimintaan ja journalistisiin sisältöihin keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tunnetuimpia brändejä ovat Kauppalehti, Talouselämä, Affärsvärlden, Iltalehti, Aamulehti, Etuovi.com ja Monster. Alma Media rakentaa asiakkailleen kestävää kasvua digitaalisuuden mahdollisuuksia hyödyntäen tietopalveluilla, järjestelmä- ja asiantuntijapalveluilla sekä mainosratkaisuilla. Alma Median toiminta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Alma Mediassa työskentelee noin 2 250 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin 30 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2017 liikevaihto oli 367,3 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 15.2.2018, 13:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli