Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Taru Lehtinen Alma Talentin Tietopalvelujen johtoon

Taru Lehtinen Alma Talentin Tietopalvelujen johtoon

Alma Media Oyj                                          Lehdistötiedote 12.6.2019

TARU LEHTINEN ALMA TALENTIN TIETOPALVELUJEN JOHTOON

KTM Taru Lehtinen (42) on nimitetty Alma Mediaan kuuluvan Alma Talent Tietopalvelut -yksikön johtajaksi 1.8.2019 alkaen. Hän siirtyy tehtävään Alma Media -konsernin taloudesta, jossa on toiminut raportoinnin ja suunnittelun johtajana. Hän on ollut myös Alma Talentin ja Alma Marketsin liiketoimintojen johtoryhmän jäsen vuodesta 2017. Aiemmin hän on toiminut tilintarkastajana Ernst & Youngilla vuosina 2002–2008.

Tehtävässä Lehtinen raportoi Alma Talent -yksikön toimitusjohtaja Juha-Petri Loimovuorelle.

”Lehtisellä on vankka kokemus Almasta ja hän tuntee kaikki Alma Talentin liiketoiminnot erittäin hyvin. Alman taloudessa on hänen johdollaan viety läpi merkittäviä talouden toiminta- ja järjestelmäuudistushankkeita digitaalisuus ja prosessitehokkuus edellä. Viimeisinä vuosina Lehtisellä on myös ollut iso rooli Alma Marketsin ja Alma Talentin liiketoimintojen kehittämisessä. Uskon, että tällä kokemuksella voidaan Tietopalveluissa viedä asiakkaidemme tuottavuutta parantavaa hyötyliiketoimintaa seuraavalle tasolle, Alma Talentin toimitusjohtaja Juha-Petri Loimovuori sanoo.

Taru Lehtisen edeltäjä, Riikka Wulff siirtyy Pentik Oy:n toimitusjohtajaksi 1.8.2019.

Lisätiedot: Juha-Petri Loimovuori, toimitusjohtaja, Alma Talent, 010 665 2360                 

Alma Media lyhyesti

Alma Media on palveluliiketoimintaan ja journalistisiin sisältöihin keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tunnetuimpia brändejä ovat Kauppalehti, Talouselämä, Affärsvärlden, Iltalehti, Aamulehti, Etuovi.com ja Monster. Alma Media rakentaa asiakkailleen kestävää kasvua digitaalisuuden mahdollisuuksia hyödyntäen tietopalveluilla, järjestelmä- ja asiantuntijapalveluilla sekä mainosratkaisuilla. Alma Median toiminta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Alma Mediassa työskentelee noin 1900 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin 30 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2018 liikevaihto oli 354,6 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 12.6.2019, 12:28
  • Kategoria: Lehdistötiedote

Jaa artikkeli