Joni Rautiainen

Joni Rautiainen, Junior UI/UX Developer

Moikka vaan, olen Joni! Työskentelen Almalla osa-aikaisesti developer traineena. Samaan aikaan hoidan loppuun myös opintojani Aalto-yliopistolla, missä juuri tänä syksynä aloitin viidennen vuoteni. Teen tällä hetkellä opintoja maisterivaiheen Human-Computer Interaction -pääaineeseeni.

Päädyin Almalle viime keväänä, kun vaihto-opintojen takia en päässyt mukaan kevätlukukauden kursseille. Tiukkojen opiskeluvuosien jälkeen tuntui myös siltä, että nyt olisi hyvä hetki hengähtää koulun suhteen ja päästä kehittymään itseäni kiinnostavan työn pariin. Almalla sattui tuolloin alkamaan developer trainee -ohjelma, johon hain ja myös pääsin!

Työskentely Almalla on ollut tähän mennessä valtavan antoisa kokemus. Kuulun ICT- verkkopalvelut tiimiin, jossa kehitetään jaettuja käyttöliittymäkomponentteja, koodikirjastoja ja rajapintoja Alman palveluiden käyttötarpeisiin. Hommia on ollut todella monipuolisesti API-koodauksesta käyttöliittymien suunnitteluun ja toteutukseen. Työtehtäviä on valikoitunut omien mielenkiintojeni mukaan ja olen päässyt tekemään asioita, joissa haluan erityisesti kehittyä.

Kun on monipuolista tekemistä ja ympärillä todella taitavia ihmisiä, niin uutta tulee opittua ihan jatkuvasti. Ehkä tärkeimpänä oppimanani asiana pidän sitä, että olen löytänyt paljon lisää periaatteita hyvän koodin kirjoittamiseen. On erityisen hienoa olla töissä paikassa, jossa pidetään yhdessä huolta siitä, että työn jälki on laadukasta.

Mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi Almalla parasta on työkaverit, ilmapiiri, työtilat, työvälineet, ja alakerran Fazerin ravintola. Viihdyn Almalla!